Historian havinaa – koulussa 200 vuotta sitten

1

Suomalainen koulu koskettaa jokaista Suomessa kasvanutta tavalla tai toisella. Harva meistä kuitenkaan tuntee koulujärjestelmämme historiaa, vaikka olisikin kuluttanut vuosikausia pulpetin ääressä. Haluan valaista tätä artikkelia lukevien maailmaa kertaamalla Suomen koulun, erityisesti peruskoulun, historian tärkeimmät vaiheet.

Uno Cygnaeus saattaa Suomen koulutielle

Koulumme historia alkaa varsinaisesti jo 1800-luvulta, kun Uno Cygnaeus, suomalainen pappi, alkoi taistella yleisen peruskoulutuksen puolesta. Suomi oli tunnetusti tähän aikaan erittäin maatalouspainoitteinen ja köyhä. Maalla saattoi kulkea kiertokouluja, mutta opetus ei ollut jatkuvaa eikä todellakaan taattua. Varsinainen koulunkäynti oli mahdollista vain rikkaiden perheiden lapsille, jos heillekään, sillä kouluja ei ollut kaikkialla.

Uno Cygnaeuksen, jota myös Suomen koulun isäksi monesti kutsutaan, taistelu tuotti tulosta vuonna 1866 kansakouluasetuksen tultua voimaan. Kaupunkien oli nyt perustettava nelivuotisia kansakouluja, tosin maaseudulla sitä ei vaadittu. Asetus oli tärkeä alku Suomen koululle, mutta koulunkäynti ei edelleenkään ollut pakollista, eikä kaikilla silti ollut siihen samanveroisia mahdollisuuksia. 

Oppivelvollisuus tuo uusia mahdollisuuksia 

Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1921 laadittiin laki oppivelvollisuudesta, jolloin kansakoulusta tuli kuusivuotinen ja jokaisen lapsen oli saatava ainakin sen pituinen peruskoulutus. Neljännen vuoden jälkeen oli mahdollista hakeutua oppikouluun, joka oli väylä korkeampaan koulutukseen, kuten lukioon. Vuosikausia keskusteltiin koulujen yhdistämisestä, sillä järjestelmää pidettiin epätasa-arvoisena: oppikouluun pääsivät vain he, joilla oli varaa, ja joilla sellainen ylipäänsä löytyi läheltä. Kesti kuitenkin 70-luvulle asti, ennen kuin asiaan tulisi todellinen muutos. 

Peruskoulua kohti

Reino Oittinen toteaa artikkelissaan teoksessa Kansakoulu 1866-1966että uuden koulun hahmottuminen on läheisen tulevaisuuden asia, vaikka sen lopullinen rakentaminen vaatiikin vuosikymmenien työn”, kiteyttäen hyvin sen, kuinka peruskoulu-uudistusta alettiin 60-luvulla aikuisten oikeasti suunnittelemaan. Sitä suunniteltiin ensin kolmivaiheiseksi: nelivuotinen ala-aste yhden opettajan johdolla, kahden vuoden välivaihe, joka olisi vieraiden kielten osalta aineopettajajohtoinen, ja kolmen vuoden yläaste kokonaan aineopettajien kanssa. Yläaste jakautuisi lisäksi linjoihin kieltenopiskelun mukaan: kaksi kieltä, yksi kieli, tai ei kieliä ollenkaan. 

Linjajako ei koskaan toteutunut, ja ala-asteesta tulikin kuusivuotinen. Muuten suunnitelma on pysynyt melko samanlaisena – nykyisessä alakoulussa opiskellaan pääasiassa luokanopettajan johdolla, kun taas yläkoulussa on opetettaviin aineisiinsa erikoistuneita opettajia. Peruskoulu-uudistus aloitettiin vaiheittain vuonna 1970, ja 80-lukuun mennessä se toteutui koko maassa. 

Historia toistaa itseään 

On kulunut tasan 60 vuotta siitä, kun kouluohjelmakomitea vuonna 1959 julkaisi mietinnön senaikaisen koulujärjestelmän epäkohdista ja laittoi siten koulu-uudistuksen tulille. Vuonna 2019 olemme kuitenkin yllättäen samankaltaisissa tunnelmissa kuin puoli vuosisataa sitten, kun myös toisen asteen koulutus siirtyy oppivelvollisuuden piiriin. Samoin kuin aikoinaan oppikoulun antamat mahdollisuudet tahdottiin taata kaikille, on tämänkin uudistuksen taustalla huoli koulutuksen tasa-arvosta. Jää nähtäväksi, toimiiko se yhtä hyvin kuin peruskoulu-uudistus aikoinaan.

Lähde: Valtasaari, A. (1966). Kansakoulu 1866-1966. Hki: Otava.

Pinja Heusala

Germaanisen filologian opiskelija

Teksti on syntynyt opintoihin kuuluvalla suomen kielen ja viestinnän kurssilla.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Ihan kivaa tekstiä pinjalta koulun historiasta. Pappani isä syntyi 1859 ja olisi ollut juuri 7 vuotias kouluunmenijä 1866. Mutta kouluja ei ollut lähitienoillakaan, eikä edes isoissa taloissa ollut niin joutilasta rahaa, että se olisi tuhlattu lapsen koulutukseen. Lapsen asema oli vähän parempi kuin kulkukoiran, piti silti pysyä potkukantaman ulkopuolella eikä saanut häiritä aikuisia.
    Isopappani oli orpo, hänenkin ainoa koulu oli rippikoulu, jossa piti pystyä antamaan lukunäyte. Muutaman päivän kiertokouluja oli, mutta niihin ei köyhimmät lapset ennättäneet töiltään. Itse opettelin lukemaan aku ankasta, isu varmaan veisuukirjasta, se oli äitinsä ainoa omaisuus perukirjassa.
    Jännä miten tarkkaan nuo sen ajan ihmiset osasivat vanhan testamentin tarinat henkilöhistorioineen. Siispä kirkon vaikutuksen oppivelvollisuuden kehityksessä olisi voinut mainita.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.