Vasemmistoliitto valmis jatkamaan modernissa kansanrintamassa

22

Antti Rinne on jättänyt pääministerin tehtävät kaikkien tuntemalla tavalla. Keskusta menetti luottamuksen pääministeriin, ja vaikka esimerkiksi allekirjoittaneen mielestä duunarin parhaaksi lopulta kääntynyt Posti-soppa paisutettiin turhan suureksi, on tilanne tämä.

Tietyllä tapaa uusi pääministeri voi antaa myös hallitukselle aivan uuden myönteisen alun. SDP:lla on lukuisia hyviä ehdokkaita tehtävään, joista lopulta koko maa saa varmasti oivan vetojuhdan.

Vasemmistoliitto jatkaa eteenpäin pystypäin. Olemme erittäin tyytyväisiä hallitusohjelmaan (jota kannatti keväällä 97% jäsenistämme), ja siihen ovat julkisuudessa kertoneet sitoumuksensa myös Keskusta, SDP, Vihreät ja RKP. Kukin niistä tuo erinomaisen lisänsä hallitukseen.

Perusturvan kohennukset, varhaiskasvatukseen tehtävät tuntuvat lisäsatsaukset, oikeudenmukainen sote-uudistus, suuret koulutuspanostukset ja ilmastonmuutoksen torjuntaan tehtävät satsaukset osoittavat hallituksen politiikan oikeudenmukaisuuden.

Keskusta on sitoutunut koko Suomen asuttuna pitämiseen, vihreät ovat nostaneet ympäristönsuojelun lapsipuolen asemasta esiin politiikassa, RKP tuo esiin liberaalina porvaripuolueena yrittäjyyden ja kaksikielisyyden asemaa ja SDP takaa työelämään oikeudenmukaisuutta. Tässä vain muutama esimerkki muiden hallituspuolueiden hyvistä puolista.

Vasemmistoliitto tulee jatkamaan aktiivisena ja koko yhteiskunnan kehittämiseen nojaavana puolueena osana modernia kansanrintamaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Puolueen puheenjohtaja Li Andersson on tuonut tämän vahvasti esiin.

Olemme keskittyneet hallituksessa tuloksen tekemiseen, ja tästä esimerkkinä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen esittämä aktiivimallin purkuun liittyvä lainsäädäntö. Työttömiä kyykyttävää aktiivimallia ei tainnut jäädä kaipaamaan kuin Kokoomuksen Juhana Vartiainen ja Elinkeinoelämän Keskusliiton sikariporras.

Olen myös itse joutunut olemaan koulutusleikkauksien takia mukana OSEKK:n yt-neuvotteluprosesseissa luottamushenkilön roolissa, mutta nyt suunta käännetään irtisanomisten muuttuessa uuden henkilökunnan rekrytoinniksi opetusministeri Li Anderssonin ja kansanrintamahallituksen linjauksien myötä.

Uudet hallitusneuvottelut lienevät nopeasti ohitse. Jos ja kun niiden myötä jatkamme samalla porukalla eteenpäin, tuen ilolla Vasemmistoliiton menoa hallitukseen puoluevaltuustomme jäsenenä asiasta päätettäessä eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksessa.

JAA

22 KOMMENTTIA

  1. Viime viikkojen tapahtumien perusteella vihervasemmisto-hallituksen aikaansaannoksia:

    -suomalaisten syyllistäminen ilmastonmuutoksesta ja ilmastopaniikin lietsominen mm. kouluissa.
    -kaikkien huumeiden vapaan käytön laillistaminen.
    -suomalaisessa ruuantuotannossa työskentelevien syyllistäminen ja ruuantuotannon alasajo.
    -holtittoman maahanmuuton ja työvoiman tarveharkinnan poistamisen edistäminen.
    -”väärien mielipiteiden” lausujien ja mm. kristinuskon edustajien vainoaminen syyttäjien tutkintapyynnöillä (jopa ennen v. 2011 kiihottamislain säätämistä kirjoitetut tekstit ja sanomiset tutkitaan jatkossa!)
    -Al Holin isis-lasten,ja myöhemmin vanhempien salakuljetus Suomeen.
    -ajavat lentoveroa,saivat jo aikaan polttoaineveronkorotuksen.

    Ja lista on vasta alkua, kun hallitus hädin tuskin puoli vuotta istunut.
    Voi vain arvata, missä olemme 4 v. kuluessa.Mutta asiahan on selvä,tämäkin hallitus ei tule olemaan pitkäikäinen,vaan tulee kaatumaan sisäisiin ristiriitoihin.

    Vielä ei taida olla yhtäkään ”saavutusta” mutta uhoa ja katteettomia lupauksia pieni säkillinen!
    Saavutukset kun ovat vasemmistolle aina olleet ongelma.
    Nuohan piti maksaa niillä kasvavilla verotuloilla kun työllisyysindeksi nousee 75%:n!Asiantuntijoiden mukaan hallituksen työllisyysohjelma tekee 5000 työtöntä heti lisää.
    Kun rahaa jakaa on rahat ensin ansaittava sillä muutoin piru perii eli velka kasvaa!

    Kokoomus ja vihervasemmisto tuhoaa Suomen.

  2. Olli voisi aina välillä kertoa noita hallituksen ”saavutuksia” ja summia tällä palstalla.
    Tiedossahan on jo kolmensadanmiljoonan leikkaukset( vanhuspalveluista),sadanmiljoonan euron työntäminen afrikan heimopäälliköille kehitysapuun,ja sama summa ensivuonna.
    -Vasemmistoliitto on ihmiskauppapuolueen apupuolue.
    https://www.supla.fi/audio/3513201

  3. Täällä kyllä Kohonen kirjoittelee. Mutta vaalikopeilla hän ei suostunut keskustelemaan,mistään eriävistä mielipiteistä. Kuvastaa vain, näiden kiihkoilijoiden asennetta. Kuvastaa mitä tapahtuisi toisinajattelijoille,jos saisivat kylliksi valtaa.

  4. Edellinen Sipilän hallitus ajoi määrätietoisesti kokoomuksen ja perussuomalaisten tuella politiikkaa, jossa tavallisten kansalaisten etuja leikattiin, koulutuksen sekä terveydenhoidon rahoitus ajettiin kriisin partaalle ja myös eläkeläisiä pyrittiin kurittamaan. Kansanrintamahallitus ajaa toisenlaista politiikkaa ja siitähän kokoomuksen ja perussuomalaisten tukema elinkeinoelämän ja kuponginleikkaajien eliitti pidä.

  5. tän porukan on helppo hillua kun työ ei kiinnosta rahaa täytys tulla tekemättä yhtään mitään.vai kansanrintama?lauma naamaansa soittavia niittinaamoja ei mitään muuta

  6. deikanolle muistin virkistämiseksi ! Hallitus ,jossa vasemmistoliitto ja vihreät oli mukana. Nosti ALV veroa,nosti energiaveroja,leikkasi eläkkeitä,leikkasi vanhustenhuollosta 300 milj, leikkasi lääkekorvauksia,leikkasi koulutuksesta 260 milj, tuki Espanjan ja Kyproksen pankkien kasinokapitalismia,myi Fortumin sähköverkon jne. jne. Helppo Kohosen ja deikanon huudella,kun muisti on nuin lyhyt. Sama meno tulee jatkumaan, vielä pahempana tällä tuhohallituksella.

  7. Deikano.Sitäpaitsi hallituksessa oli edesmenneet Siniset,ei PS.Viime gallupin mukaan yli 70% kansasta on sitä mieltä, että” Rinteen ” hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikka on epäuskottavaa. Uskooko siihen edes demarit ja vihervasurit itsekään?
    SossuUrpilainen lupasi hallituksessaan 100 000 uutta työpaikkaa,Urpon taitamattomuus teki kuitenkin 100 000 työtöntä lisää,lisäksi Urpo lappoi miljardeja velkarahaa Kreikkaan….ainiaaksi.

    Petettyjä lupauksia on jo mm. vappusatanen.”Tunnin homma” hoitajamitoitus joka muuttuikin henkilömitoituksi johon voidaan laskea siivoojat,keittäjät talonmiehet,jne.Lisäksi toteutus ja rahoitus jätettiin tyypilliseen vasuritapaan seuraavalle porvarihallitukselle.

    Alkaa olla liikaa tyhjän päällä nämä hallituksen lupaukset. Valitettavasti tulemme näkemään piteneviä leipäjonoja, hampaiden kirskumista ja pikkulasten itkua kun todellisuus iskee päälle.
    Nykyinen hallitus on tehnyt ennätyksen lupauksissa jotka ei toteudu. Voi sanoa että äänestäjiä vedettiin höplästä ennennäkemättömän härskisti.

  8. Kateellinen viherkommarihan se taas siellä. Ottaako pannuun, kun kannatus vaan laskee ja meillä Perusässissä se vaan kasvaa päivä päivältä kuten huomenaamuna sen taas kuulet,kun tulee taas uusi kannatusmittaus.Jokohan kolkuttelee 25%,ja tässä ei vielä ole vihervasurisossujen uusimpia tumpelointeja jonka jälkeen se on jo 30%
    Vihervasurit tekee vaalityötä meille joka päivä, että KIITOS SIITÄ.

    Silloin arvostellaan.kun on aihetta,ja voidaanpa jopa kehua jos aihetta on.Ja olisimme kyllä pärjänneet paremmin ilman eu,ta,kuten Ruotsi ja Norja,eu,ssa olemme pelkkänä maksumiehenä ja oman maan määräämisvalta ja itsenäisyys on myyty sinne kokoomuslaisen niinistön ja natsilipposen voimin,ja olemme maana persauki koko ajan ja elämme lainarahalla,kun eu viepi lähes kaikki.

    Ja kyllähän Putleria naurattaa.kun linja-autokuski kävi pari päivää sitten Venäjän presidentin luona muistelemassa vanhoja,mutta medjevedet ei ollut juttutuulella,ja nyt tuo sosialisti jolla on kädet aina toisten taskuilla onkin vaan tavallinen rivikansanedustaja.

    Mutta ensi vaaleissa,jotka nähtävästi on aivan piakkoin suunta muuttuu,ja Suomi 100 alkaa nousta taatumasta,ja oma kansa tulee olemaan etusijalla,eikä afrikkalaiset.

  9. ”tuo sosialisti jolla on kädet aina toisten taskuilla onkin vaan tavallinen rivikansanedustaja”.
    HUOM.Jos on oikein kova pakkanen(-30) on mahdollista,että sosialistilla on kädet omissa taskuissaan??????

  10. Mustajärvi on sanonut että äärivasemmiston ja äärioikeiston välillä ei ole rajaa. Hän tiennee koska itsekkin kuuluu äärivasemmistoon ja murentaa sieltä käsin mm suomen puolustuskykyä ollessaan puolustusvaliokunnassa desanttina.

  11. Moderni kansanrintama 😄😄
    Maa on lähes yleislakossa ja enemmän sekaisin kuin aikoihin, ja nuo ”saavutukset” kuitataan velkarahalla. Voi hyvänen aika sentään.

  12. Perussuomalaiset ovat sisäistäneet Hitlerin opin valehtelusta. Lainaus Hitlerin kirjasta Taisteluni:
    ”Suurella valheella on aina tietty uskottavuuden voima, koska kansakunnan suuri enemmistö on helpompi johtaa harhaan syvissä tunteen kerrostumissa kuin tietoisesti tai vapaaehtoisesti. Mieltensä primitiivisessä yksinkertaisuudessa heitä on helpompi huijata suurella kuin pienellä valheella, koska he itse turvautuvat pieniin valheisiin pienissä asioissa, mutta häpeäisivät käyttää suuren mittakaavan valheita. Heidän mieleensä ei koskaan tulisi tuottaa kolossaalisia epätotuuksia, eivätkä he koskaan uskoisi muiden voivan vääristää totuutta niin häikäilemättömästi.”

  13. Moderni VIHERTÄVÄ kansanrintama,eli tulemme nääntymään työttömyyteen,maksuihin ja veroihin.Töissä ei kohta pysty,eikä kannata käydä,kun polttomoottoriautot on kielletty,bensa maksaa maltaita,ja käteen ei jää ennätysverotuksen jälkeen mitään.Mutta ei hätää.Kansanrintama on luvannut elättää kotia,tekemättä mitään. Tämän klikin ainoa ansio tulee olemaan,että se tuhoaa sdp,n ja keskustapuolueen.
    Kepujen mentyä hallitukseen sen nimestä keskustapuolue voisi hyvin jättää tuon alkupään Kes pois.

  14. Deikano.Yksilöippä mitä PS. on valehdellut ,Suomen rehellisin puolue,joka näkyy kohta rinteen ja ho…..humu-pekan,näiden ”valehtelijoiden”töpinkien jälkeen olevan lähes 30% puolue.
    Itse en ole koskaan tuota vihreiden raamattua Mein Kamffia lukenut joista vihreät ovat paljon ammentaneet oppejansa,ja ajavat nykyään punaviherfasismia.
    Kannattaisi itse ensin selvittää Vihreän Puolueen syntyjuuret.
    Natsikortin esille vetoa pidetään perinteisesti häviäjän merkkinä..henkilökohtaisesti en tunne kuin yhden julkinatsin,se on luopiodemukoiden Al Tae.

  15. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201702282200077779
    https://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2014/09/22/stasin-luomus/comment-page-1/

    Vihreät nimittelevät(Ohisalo) ihmisiä jotka eivät ole heidän kanssa samaa mieltä natseiksi! Oletteko kuulleet Halla-ahon suusta vastaavaa nimittelyä muista suomalaisista puolueista?
    Suomesta pitää löytyä tahot jotka oikeasti puuttuu tähän että eduskunnassa olevan puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja ja ministeri nimmittelee suurinta osaa suomalaisia natseiksi. Vihreät tunnetaan siitä että he ovat ulkona normaalista elämästä ja siksi saavat paljon anteeksi siinä mitä sanovat, mutta kai heillekin pitää jotkin rajat laittaa. Vaikka olisi lesbo tai homo, vaikka käytäisi kannabista, niin se ei voi olla Vihreille mikään yksinoikeus olla normaalin elämän ja lakien yläpuolella.

    Ja Sitten rupeamme valmistautumaan Itsenäisyyden Muistopäivän viettoon,ja katsomaan töllöstä ,kun eliitti mässää meidän suulla herkkuja,ja poolia.Samalla kuulemme minkälaisen tuhon vihervasurit tällä kertaa saavat aikaan normirähinöillään kaduilla.

  16. Kiitokset aktiivisesta ja mielenkiintoisesta keskustelusta 🙂

    Tässä juuri pian parin tunnin päästä pääsenkin puoluevaltuustossa tätä päätöstä hallitusasiasta tekemään. Demaritkin tekivät eilen varmasti hyvän PJ-valinnan Sanna Marinin muodossa. Odotan ilolla sitä, että viisikko pääsee jatkamaan hyvää työtä.

  17. Kiitokset itsellesi hyvästä ja sensuroimattomasta kirjoitusalustasta joka tuskin monestikaan on ollut kirjoittajan/puolueen mieleen.
    Viisikosta,tuosta nykyisestä ”Sillihallituksesta” tulee mieleen Enid Blytonin Viisikkosarja.Hajoamisen jälkeen Viisikon Uudet Seikkailut,kohta Viisikko Pulassa.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.