Salikulttuurien eroja: Oulussa bodataan, Nivalassa voimaillaan

0

Minulle tuli alkusyksystä täyteen 20 vuotta kuntosaliharrastusta. Kuluvan vuoden ajan olen treenannut paljon Oulun saleilla ja huomannut kulttuurieron kotipaikkani Nivalan ja Oulun välillä.

Yleistän vähän: Oulussa rakennetaan kehoa, bodataan. Nivalassa voimaillaan, penkkitulos merkitsee.

Oulun saleilla näkee paljon kilpailevia fitness- ja bodaus-lajien harrastajia (sivuhuomio: Henri Holappa voitti viikko sitten kehonrakennuksen SM-kultaa ja Antti Jurvansuu pari viikkoa sitten Espanjassa Arnold Classicin). Nivalassa kilpabodareita ei näe lähes ollenkaan.

Sen sijaan Nivalassa on joukko kilpailevia voimanostajia. Heistä voi mainita vaikka nuoren Julianna Löllön, joka nostelee penkistä jo yli sadan kilon rautoja. Hurjia lukuja kokoiselleen naiselle.

Kilpailijoiden vanavedessä kulkee Oulussa huomattavasti suurempi joukko tavallisia kuntoilijoita, joiden kuntoilumuoto jäljittelee bodaamista eli kehon muokkaamista lihaksikkaammaksi. Nivalassa iso osa kuntoilijoistakin ryskää: pyrkii kasvattamaan ensi sijassa penkki-, maastaveto- tai kyykkytulostaan. Jos patti kasvaa samalla, hyvä niin, mutta se mielletään enemmänkin voiman sivutuotteeksi.

Minun silmiini näyttää, että vuosikausia jatkunut fitnessbuumi on luonnolliseen tapaan tullut Ouluun, joka on vuosikymmenet ollutkin yksi Suomen johtavista bodauskaupungeista.

Nivalaan fitnessbuumi on tuonut vain kevyen henkäyksen.

En osaa täysin selittää, miksi näin on. Ensimmäisenä mieleen juolahtaa, että fitness ja bodaus mielletään täällä maaseutulakeuden keskellä hieman hienosteluksi. Voima se on joka jyllää.

Näin ajattelin itsekin 18 ensimmäistä treenivuottani. Ei kiinnostanut pätkääkään, miltä lihakset näyttävät. Pääasia, että voima kasvaa. Ja kyllähän se kasvoikin.

Kun ikävuodet karttuivat, voimaryskäämisen myötä syntyi yhä enemmän vammoja. Ensin pieniä mutta kiusallisia lihasvammoja. Myöhemmin nivelkipuja. Kohta mentiinkin jo polven kanssa leikkuriin. Myöhemmin ei päässyt enää kyykkyyn kivutta. Olkapäätä vihloi jatkuvasti.

Jotain oli tehtävä. Heitin voimailun pois, otin bodailun tilalle. Lyhyet sarjat isoilla painoilla vaihtuivat pitempiin sarjoihin ja pienempiin painoihin. Suoritustekniikoissa alettiin kiinnittää huomiota lihastuntumaan ja tekniikoiden puhtauteen. Treeni-intensiteetti kasvoi huomattavasti ja harjoitusten vaihtelevuus meni aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Ratkaisu oli onnistunut. Vajaan parin vuoden bodailun jälkeen yleiskunto on mainio, voimaakin on vielä kotitarpeiksi ja pahimmat kivut ja vammat ovat kiertäneet.

Ehkä Nivalassakin monen kaltaiseni punttijäärän kannattaisi miettiä harjoittelusuunnan vaihtoa. Saattaisivat kivut kiertää, kun tavoitteena ei olisi pakkomielteinen maksimiykkösen kasvattaminen.

Oulussa tuo on selvästi ymmärretty.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.