Vapaa-aika ja vapaaehtoisuus

0

Ihmisen arki on monen tekijän summa. Ihminen pyrkii usein kohti tilaa, jossa työn, arjen rutiinien, levon ja vapaa-ajan kesken vallitsee harmoninen tasapaino. Antiikin filosofi Aristoteles kuvasi tätä pyrkimystä kultaisen keskitien opiksi, jossa ihmisellä on kaikkea sopivassa suhteessa. Työtä, arjen rutiineja, lepoa ja vapaa-aikaa on sopivasti – ei liikaa eikä liian vähän. Tasapainon tilaa tavoitellaan perusarjessa monin eri keinoin ja usein vaihtelevin menestyksin. Aika moni meistä on huomannut arjen tasapainon olevan aika vaikeasti saavutettavissa!  Välillä on vaikeaa erottaa työtä ja hupia toisistaan. Useat aktiivisesti liikuntaa harrastavat voivat nähdä harrastuksensa elämäntapana yhtä lailla kuin lapsiperheen vanhempi voi nähdä lasten hoitamiseen kuluvan ajan osana perusarkea. Se, miten vapaa-aika määritellään ja pitää sisällään, on jo kysymyksenä itsessään mielenkiintoinen.

Tilastokeskuksen julkaisussa Ajankäytön muutokset 2000-luvulla esitetyn määritelmän mukaan vapaa-aika on se aika, joka vuorokaudesta jää jäljelle, kun nukkumiseen, ruokailuun, itsestä huolehtimiseen, työhön ja/tai opiskeluun käytetty aika on vähennetty. Tutkimuksen mukaan suomalaisten (nuoret ja aikuisikäiset) vapaa-aika on määrällisesti lisääntynyt 1980-90 -lukuihin nähden, ja vuonna 2009-2010 vapaa-aikaa oli yhden vuorokauden aikana 6 tuntia 40 minuuttia. On hyvä pohtia sitä, missä määrin itse kullakin on tuo aika varattuna mielekkäälle vapaa-ajalle ja mistä se koostuu. Yhtä lailla keskeinen kysymys on vapaa-ajan laatu: mikä tekee siitä mielekkään, tärkeän tai hyvän? Mielekkään vapaa-ajan tunnusmerkki on mielestäni se, että yksilö kokee kyseisen toiminnan itselleen tärkeäksi, hän tekee sitä vapaaehtoisesti ja sitoutuu sen tekemiseen enemmän tai vähemmän pitkäjänteisesti. Erityisen tärkeitä vapaa-ajan toiminnot ovat ihmisen eri elämänvaiheissa vanhasta kohti uutta ja tulevaa. Lapselle ja nuorelle yhdessä tekeminen jalkapallon äärellä opettaa ryhmässä toimimisen taitoja, uuteen kaupunkiin muuttavalle aikuiselle vapaa-ajan toiminnot mahdollistavat uusiin ihmisiin tutustumisen ja jo eläkeikään ehtineelle henkilölle vapaa-ajan mielekäs tekeminen voi ylläpitää arjen perusrutiineja.

Kolmas sektori mahdollistaa yhden merkittävän tavan ihmiselle toteuttaa itseään ja löytää mielekkäitä vapaa-ajan toimintoja. Kansalaisareenan, HelsinkiMission ja kirkkohallituksen teettämän ja Taloustutkimus Oy:n toteuttaman tutkimuksen Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015 mukaan vuonna 2015 joka kolmas 15 vuotta täyttänyt suomalainen (32,7 prosenttia) ilmoitti tehneensä vapaaehtoistyötä, ja tästä osuudesta yli 60 prosenttia on ollut säännöllisesti toteutunutta. Edustetuimmat muodot ovat olleet auttamis- ja talkootyöt, hallinto- ja luottamustehtävät sekä opetuksen ja koulutuksen parissa tapahtunut vapaaehtoistyö. Vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnallisesti entistä tärkeämpää toimintaa, ei työtä. Mielestäni on tärkeää korostaa vapaaehtoistyötä toiminnan muotona. Perustelen tätä vapaaehtoistoiminnan peruslähtökohdilla: toiminnan mielekkyydellä ja ihmisen itsensä näköisyydellä. Vapaaehtoistoiminta voi toki – kuten mikä tahansa toiminta – ulottua yli rajojen ja muuttua esimerkiksi työksi, mutta ensisijaisesti uskon vapaaehtoisen tulevan mukaan toimintaan juuri siihen liittyvien mahdollisuuksien, ei pakkojen, takia. Vapaaehtoistoiminta on mahdollisuus antaa ja saada, mutta vapauden määrittämänä.

Toimintaterapiaopiskelijana olen saanut tänä syksynä tutustua työharjoittelussani sekä järjestötalo Kumppanuuskeskuksen että Järjestöt sairaalassa -hankkeen toimintaan. Samalla olen saanut olla mukana edesauttamassa toimintaterapian näkökulmasta sairaalaopastoiminnan toteutumista Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Toimintana sairaalaopastoiminta on vain yksi lukemattomista vapaaehtoistoiminnan muodoista, joskin uudenkarhea täällä Oulun alueella.  Jokainen sairaalaopas on tullut omien motiiviensa kautta tekemään kyseistä vapaaehtoistoiminnan muotoa, mutta yksi niistä on se kiistattomin: halu auttaa. Kiitolliset asiakkaat ja heidän positiivinen palautteensa on omiaan edesauttamaan sairaalaoppaan kokemaa hyvinvoinnin ja kenties jopa onnellisuuden tunnetta. Olen myös itse tutustunut sairaalaopastoimintaan sitä itse toteuttaen, sairaalaoppaita ohjeistaen ja asiakkaiden näkökulmista heidän kommenttejaan kuullen. On ollut monella tapaa avartavaa nähdä se monipuolinen kirjo, joka yhden ja saman toiminnan ympärille voi tunnetasollisesti muodostua. Sairaalassa opastettavat asiakkaat ovat silmin nähden iloisia saamastaan avusta, kun taas sairaalaopas kokee tekevänsä työtä, jolla on iso merkitys niin hänelle itselleen kuin opastettaville asiakkaille. Sairaalaopas ei ole vain sairaalassa kulkemista edesauttava henkilö, vaan hän voi toimia myös ihmisenä ihmiselle. Jokainen sairaalaan tuleva asiakas kokee jo aulaan tullessaan monenlaisia tunteita laidasta laitaan. Osaava ja ymmärtävä sairaalaopas voi rikkoa jännitystä hymyllä, ystävällisellä olemuksella ja auttavilla kysymyksillä eli tavoilla, joilla jokainen toivoisi tulevansa kohdatuksi vastaavanlaisessa tilanteessa.

Uusi vuosi lähestyy ja pian on aika uudenvuoden lupauksille. Voisiko yksi lupauksistasi koskea vapaaehtoistoimintaan ja vaikkapa sairaalaopastoimintaan tutustumista? Uskon, että voit löytää toiminnassa tarvittavat motiivit kysymällä itseltäsi, ”miksi lähtisin toimintaan mukaan, mitä se minulle voisi antaa ja millä tavalla vapaaehtoistoiminta voi edesauttaa minulle mielekkään vapaa-ajan toteutumista?”. Nettiosoitteesta www.toimeksi.fi/fi/jarjestotsairaalassa-hanke/ löydät lisätietoa ja voit lähteä lunastamaan lupaustasi yhden mielekkään vapaaehtoistoiminnan muodon kautta.

Ida Aareva

Toimintaterapiaopiskelija (OAMK)

Järjestöt sairaalassa -hanke, Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry

Käytetyt lähteet

Ajankäytön muutokset 2000-luvulla. 2011. Toimittaneet Hannu Pääkkönen ja Riitta Hanifi. Tilastokeskus.

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Taloustutkimus Oy.

VARES-verkosto. 2016. www.varesverkosto.fi, hakupäivä 12.12.2016.

JAA