”Palkkasin personal trainerin, joka laati minulle kunto- ja ruokavalio-ohjelman. Aloin käymään viidesti viikossa salilla, söin ruoaksi pääasiassa raejuustoa ja kananmunia, kasviksia, pähkinöitä ja ruisleipää. Herkkujen käyttö oli helppo lopettaa kokonaan, kun tavoite siinsi horisontissa. Niitä ei tehnyt edes mieli. Paino laski, kunto kohosi, mieliala virkistyi ja koin olevani elämäni kunnossa. Olin täynnä energiaa sekä töissä sekä vapaa-ajalla. Mutta sitten pikkuhiljaa salikerrat vähenivät. Selkä vähän kipeytyi, työajoissa tapahtui muutoksia ja oli vaikeampaa lähteä salille, ja kotona ollessa suklaa alkoi taas maistua. Lomareissun jälkeen en saanut enää entistä intoa päälle. Nyt parin vuoden kuluttua entinen meno on muisto vain. Mitä ihmettä minulle oikein tapahtui ja miksi? Miten saisin taas itseni takaisin ruotuun?”

Mitä minulle tapahtui –kysymystä on hyvä pohtia ennen uuteen projektiin syöksymistä. Onko epäonnistumisen taustalla ylirasitus: ihminen veti itsensä piippuun runsaalla liikkumisella ja vähäisellä syömisellä. Vaikka olo alkuun tuntuukin energiseltä ja kaikkivoipaiselta, pikkuhiljaa elimistössä kehittyvä energiavaje tuo tilalle väsymystä ja haluttomuutta lähteä lenkille. Elimistö huutaa energiaa, jota se saa nopsaan sokerista ja huonoista välipaloista.

Jollakin epäonnistumisen taustalla on syömishäiriöajattelua tai –käyttäytymistä. Mustavalkoinen terveysajattelu, painokeskeisyys ja tiukat säännöt ruokavalion ja liikunnan suhteen voivat johtaa ylilyönteihin (”en edes jouluna syönyt yhtään suklaakonvehtia”), ja eristää sosiaalisesti. Joku turhautuu, kun ei pystykään täydellisyyteen. Joku kompensoi niukkaa energiansaantia ahmimisella, joka voi päättyä oksentamiseen, paastoamiseen tai hyperliikuntaan. Huipputerveelliset elintavat voikin johtaa huonoon terveyteen, sekä fyysisesti että henkisesti.

Osalle itse lopputulema on pettymys, vaikka paino laskikin ja kunto nousi. Verensokeriarvojen parantuminen ja kunnon kohoaminen eivät lopultakaan ratkaisseet parisuhdeongelmia tai tuoneet uutta kivaa työpaikkaa. Parempi terveys ei ehkä riitäkään tuomaan hyvää elämää.

Jollakin lähtökohtana on ollut suorittaminen. Kuntosalilla tai bodypumpissa käyminen ei ole ollut kivaa missään vaiheessa. ”Tykkäisin enemmän rymytä luonnossa, mutta ilman kuntosalia lihaksia ei saa lisää, eikö niin?”. Ruokavalio on ollut ihan irrallaan muun perheen elämästä: äiti syö broilerinfileetä, vihanneksia sekä goji-marjoja, kun lapsille laitetaan makaronilaatikkoa, porkkanaraastetta ja mustikkasoppaa. Mies ehkä vielä herkuttelee vieressä eikä tue yhtään.

”Miten saisin itseni taas ruotuun?”

Ei ole ehkä viisasta ostaa uutta salikorttia, hakeutua laihdutusryhmään tai palkata uutta traineria. Mitä jos nyt pohtisit, joko yksin, perheen tai ammattilaisen, esim. laillistetun ravitsemusterapeutin kanssa, mitä pienet, arjessa toteuttamiskelpoiset muutokset voisivat sinun elämässäsi tarkoittaa? Voisiko ensisijainen tavoitteesi olla riittävän terveellinen ruokavalio ja liikunnasta nauttiminen? Koko perhe voisi syödä yhdessä sitä makaronilaatikkoa, joka on tehty tummaan pastaan ja vähärasvaiseen lihaan, vähäsuolaisella ketsupilla höystettynä, ruisleivän ja porkkanaraasteen kanssa syötynä. Herkkujen syömisestäkin voisi nauttia perheen tai ystävien kanssa ilman (yksin) mättämistä. Liikkua voisi hyvän olon tunteen rajoissa yhdessä koiran, puolison tai ystävän kanssa, pikkuhiljaa lenkin pituutta tai tehoa lisäten. Lihaksiakin saa lisättyä vaikka olohuoneen lattialla käsipainojen avulla tai lumilapiota ahkerasti heiluttaen.

Pienetkin pysyvät muutokset (ja kohtuullisen toimiva arki perheen kanssa) ovat parempi vaihtoehto kuin pettymykseen johtava tehokas vuoden mittainen ”itsensä niskasta kiinniottaminen.

Marja Vanhala, laillistettu ravitsemusterapeutti, FT

ODL Liikuntaklinikka

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.