NOVA-hankkeella tietoa, verkostoja ja kokeiluja nuorille kohdennetun matalan kynnyksen liikuntatoiminnan kehittämiseksi

Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille kohdennettu matalan kynnyksen liikuntatoiminta ja sen kehittäminen kiinnostavat nuoria ja kunta- sekä 3. sektorin toimijoita. Liikuntatoiminnan kehittämiseksi tarvitaan...

Nauttimalla elämästä vaalit aivojasi!

Aivot ovat elinikäiset ja korvaamattomat. Kaikki kehomme toiminta on yhteydessä aivoihin, ja aivojen terveys vaikuttaa kaikkiin elintoimintoihimme ja tekemiseemme mm. muistin ja sydämen toimintaan...

86 km hyvää mieltä

Sain liikuntalääketieteeseen erikoistuvan lääkärin paikan 1.3 alkaen ODL liikuntaklinikalta ja näin ollen kyseeseen tuli muutto Jyväskylästä Ouluun. Tervahiihto järjestettiin kannaltani siis hyvään aikaan ja...
Maaret Meriläinen

Muistisairaus ja parisuhde

Puolison sairastuminen muistisairauteen ei tapahdu hetkessä. Usein oireita on ollut jo vuosia ja pahimmillaan parisuhdekin on ehtinyt ajautua melkoisiin vaikeuksiin. Muuttunut käyttäytyminen ja harkitsemattomat...

Tavoitteena paremmat elintavat meille kaikille

Miksi terveellisten elintapojen omaksuminen on niin haastavaa? Pysyvän elintapamuutoksen toteutuminen on harvoin tiedosta kiinni. Ihmiskeholla on biologinen alttius suosia kaloripitoisia ruokia ja minimoida energiankulutusta....

Uusi vuosi –uusi alku

  ”Palkkasin personal trainerin, joka laati minulle kunto- ja ruokavalio-ohjelman. Aloin käymään viidesti viikossa salilla, söin ruoaksi pääasiassa raejuustoa ja kananmunia, kasviksia, pähkinöitä ja ruisleipää....

Tehdään näkymätön näkyväksi!

Olen usein miettinyt omaishoitajia, keitä he ovat? He ovat ihan tavallisia ihmisiä; äitejä, isiä, vaimoja, miehiä, poikia, tyttäriä, siskoja, veljiä, ystäviä. He voivat olla...

Vastaisku Googlelle

On se nykyään niin helppoa, kun kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus ”Kuukkelista”! Sen kun vaan kirjoitat kenttään sanoja, niin johan alkaa hakukone laulaa. Paitsi että...

Ikä ei suojaa seksitaudeilta

Matkaillessa harrastetun suojaamattoman seksin yleisyydestä kertovat Suomen seksitautitilastot: puolet suomalaisten hiv-tartunnoista tulee ulkomailta. Lisäksi kuppa- ja tippuritartunnat ovat lisääntyneet. Tästä syystä me Hivpointissa olemme...

Vapaaehtoinen – aivoterveydeksi!

Mukava ja iloinen puheensorina täyttää koulutustilan. Eletään elokuun kolmatta viikkoa, ja yhdistyksessämme käynnistyvät pikkuhiljaa erilaiset toiminnot. Perinteiseen syksyn aloitukseen, vapaaehtoisten syysstarttiin on saapunut paikalle...