Tekijät Viestit Mika Flöjt

Mika Flöjt

64 VIESTIT 104 KOMMENTTIA
"Suomesta on tehtävä oikeusvaltio myös ihmisille ja luonnolle – ei vain yhtiöille." Olen aktiivisesti toiminut ja perehtynyt eri teemoihin 24 vuotta muun muassa kalastus-, ympäristö-, ilmasto- ja energiafoorumeilla. Koulutuksessa ja tutkimuksissani syventynyt pohjoisten alueiden kestävän kehityksen ja resurssipolitiikan erityiskysymyksiin ja globaalimuutoksiin mm. YK:n ilmastoneuvotteluihin osallistuin vuodet 2000 - 2009 eri rooleissa. Olen osallistunut eri kestävän kehityksen teemojen edistämiseen kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti sekä vaalinut pohjoisten vesiemme ja maisemien kauneutta. Arvostan vielä täältä pohjoisesta löytyviä erämaita ja puhtaita vesiä sekä vaelluskaloja sisältäviä vapaita koskia. Koulutukselta olen yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), pääaineena kansainväliset suhteet ja politiikka, pitkäsivuaine monitieteellinen Arctic Studies Program / ympäristöopintokokonaisuus. Olen jatko-opiskelija, freelancer kirjoittaja ja tutkija mm. pohjoisen ympäristön resurssi- ja energiapolitiikan kysymyksissä. Koillismaan Vihreiden puheenjohtaja, Maaseutu- ja erävihreiden perustajajäsen ja erävihreä termin luoja, Ekovihreiden varapuheenjohtaja. Kuusamon kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ja Oulun vaalipiirin varakansanedustaja. Globaalimuutokset; ilmastonmuutos, vesien ja maiden saastuminen, kestämätön kehitys ylittävät globaalin ja paikallisen luonnon kantokykyjen rajoja. Meidän tulee edistää kaikkien elämän sektoreiden päästövähennyksiä ja ilmastonmuutoksen sopeutumista. Samalla tehdään uusia innovaatioita ja uutta työtä. Haluan toimia ja vaikuttaa koko Suomen kestävän kehityksen puolesta, puhdasta elinympäristöä ja tulevaisuutta vaalien nykyisille ja tuleville sukupolville.

Sopimus: Arktisen merialueen kalastus kielletään 16 vuodeksi

EURACTIC media välitti (15.2) mielenkiintoisen ja tärkeän uutisen, että ystävänpäivänä (14.2) saatiin iso osavoitto pohjoisten merialueiden kalakantojen, vaelluskalojen ja meriekosysteemin ystäville: EU, Kiina, Venäjä,...

Talvivaara fuskasi lupien hakemisissaan ja niin tekee Terrafamekin

Talvivaara fuskasi lupien hakemisissaan ja niin tekee Terrafamekin Kaivosinsinööri Heikki Lantto kirjoittaa Kalevassa (3.2.2019) ’Talvivaaran kaivos kannatti säilyttää, työpaikkoja tulossa lisää’. Lähes samoin sanoin kuin Sipilä vaaliristeilyllään. Lantto...

Lintilä ei toteuta suuren valiokunnan yksimielistä tahtoa

Eduskunta hyväksyi EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen, valitettavasti, vaikka useat asiantuntijat olivat kritisoineet tämän CETA sopimuksen sisältävän merkittäviä riskejä suomalaisille. Muun muassa antavan kansainvälisille...

Globaalimuutoksien tuomat haasteet pallolle

Globaalimuutoksien tuomat haasteet pallolle Hyvät Ystävät En valitettavasti usko kovasti liioittelevani, kun totean, että elämme ihmiskunnan kulminaatiopisteessä. Globaalimuutokset voimistuvat kasvihuone- ja eri saastepäästöjen johdosta vääjäämättömästi ja...

Perustulolla työtä ja eroon köyhyydestä

Suomi on isojen valintojen edessä. Miten voimme luoda työtä ja vähentää köyhyyttä aikana, jolloin työelämä ja talous ovat murroksessa? Vihreiden valinta on tuoda sosiaaliturvamme...

Fennovoiman omistajien tulee luopua hankkeestaan

"Suomen ja Ruotsin ydinjätteen loppusijoitukset pohjautuvat samoihin kuparikapseleihin. Ruotsin maa- ja ympäristötuomioistuin ei pitänyt esitettyjä kuparikapseleita riittävän turvallisena korroosion suhteen ja hylkäsi (2018) oikeudessa esitetyn...

Kuusamon ympäristöjulistus on entistäkin ajankohtaisempi

Kuusamon kestävän kehityksen julistus on entistäkin ajankohtaisempi (suoria lainauksia Kuusamon ympäristöjulistuksesta): "-Kuusamolainen on aina elänyt osana luontoa ja luonnosta. Kunnan ensimmäiset elinkeinot olivat metsästys ja...

Tilallisen terveiset Suomen ja EU:n päättäjille

Sain kutsun Vieremän maitokarjatilalle, sinisen salon sisälle. Tässä maanviljelijä Raili Eskelisen kiteytetyt ajatukset Suomen uudelle eduskunnalle ja Suomen EU puheenjohtajuuskaudelle: Voimistuvan ilmastonmuutoksen sään ääri-ilmiöiden aikakaudella on säilytettävä...
video

Hyvää Uutta Vuotta 2019 Kuusamon Kitkajoen Jyrävältä!

    https://www.facebook.com/flojtmika/videos/2313369568675959/ Hyvää Uutta Vuotta 2019 vapaana ja puhtaana kohisevalta Kitkajoen Jyrävältä! Suuri kiitos kaikille Kuusamon vapaita koskia ja puhtaita vesiä sekä koskiensuojelulakia puolustaneille eri sukupolvissa. "Kiutaköngäs kuin...

(Talvivaara)-Terrafame-(Trafigura) hakee uutta lupaa 

Terrafamen kumotut ympäristöluvat päättyvät vuoden 2018 lopussa. PSAVI ei pystynyt antamaan uutta ympäristölupaa ennen sitä, koska Terrafamen elokuussa 2017 jättämä lupahakemus oli törkeän puutteellinen. PSAVI...
MAINOS