Coolius

0

Coolius on aina ollut olennainen osa populaarimusiikkia, kirjoittaa Kimmo Vanhatalo Rumbassa. Tämä on tietenkin totta. Popmusiikkia ja -kulttuuria ei voi ajatellakaan ilman cooliuden käsitettä. Vanhatalo nostaa parhaaksi tai ainakin itselleen tärkeimmäksi cooliuden perikuvaksi Sonic Youthin johtokaksikon Thurston Mooren ja Kim Gordonin. ”He soittivat maailman cooleimmassa bändissä ja näyttivät coolilta yhdessä. He tuntuivat yksiköltä, joka yhdessä tiesi jotain, mitä tavalliset kuolevaiset eivät voineet tavoittaa.”

Minäkin olen aina halunnut olla cool, ennen kaikkea kouluaikoina. Tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi.

Olin teininä todella nolo. Kaikkihan teininä noloja ovat, mutta minä olin muita pahempi. Se johtui siitä, etten osannut olla nuori. Olin täti, vanhana syntynyt.

Olin Sinikka Nopolan kirjailijaminä 15-vuotiaan pojan ruumiissa.

Olin outo ja syrjäänvetäytyvä ja vihasin useimpia muita oppilaita. Mutta ei minusta olisi silti ollut vaikkapa kouluampujaksi, koska pelkäsin aseita.

Olin nössö. Pelkäsin ihan kaikkea, paitsi kirjoja ja äänilevyjä.

Tai kyllä minä niitä levyillä soittavia muusikoita olisin varmaan pelännyt, jos olisin niitä jossain nähnyt. Ne joivat viinaa ja polttivat tupakkaa kuin pelottavat ihmiset ainakin.

Kirjailijatkin joivat.

Se oli elämää jota pelkäsin ja kaipasin.

Jos olisin teini-iässä uskaltautunut Sonic Youthin vaikutuspiiriin, Thurston Mooren karisma olisi säikäyttänyt minut pahanpäiväisesti.

Koska nuoruuden yritykseni olla cool päättyivät aina surkuhupaisasti, en ole kyennyt päästämään irti halustani saavuttaa vielä joskus riittävä, edes välttävä cooliuden taso. Se on traagista, sillä kuten Vanhatalokin kirjoittaa ”vanheneminen on harvoin coolia. Cool on nuoruutta, röyhkeyttä ja kauneutta.”

Vastuullinen aikuinen ei tee elämänvalintojaan cooliuden ehdoilla. Niinpä en voi enää koskaan olla varsinaisesti cool. Se juna meni jo.

Mutta ehkä se ei ole niin paha. Ehkä on muita tapoja olla tyylikäs. Onhan?

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.