Kilpailla vai kilvoitella?

0

Mistä puhumme kun puhumme kilpailusta? Entä mikä on kilpailun suhde kilvoitteluun?

Kilpailu tarkoittaa halua olla paras kaikista. Kilpailija tahtoo lyödä muut, näyttää voimansa.

Kilvoittelun tarkoitus on oman itsen ylittäminen. Kilvoittelija tahtoo ennen kaikkea ymmärtää itseään.

Kilpailun motiivina toimii ulkoinen pakko, kilvoitteluun ajaa sisäinen velvollisuus. Edellinen on yhteiskunnassa vallitseviin ihanteisiin sitoutunutta, jälkimmäinen on radikaalia vapautta, anarkiaa.

Kilpailun palkintona on status ja raha, kilvoittelun palkintona rauha. Kilpailja voi kokea saavansa rauhan tavoitteidensa saavuttamisen kautta, mutta se tapahtuu aina toisten kustannuksella. Kilpailussa on aina häviäjä. Kilvoittelijan rauha tulee oman itsen kehittymisen lisäksi siitä, ettei hänen tarvitse polkea muita.

Kilpailulla on päämäärä, voitto. Kilvoittelu on oma päämääränsä. Kilpailusta luopuva voittaa luopumalla voiton tavoittelusta.

Varsinkin vanhemmassa urheilukirjoituksessa näitä käytetään samassa tarkoituksessa. Totta onkin, että tiettyihin lajeihin, kuten kestävyysurheiluun, voi liittyä kilvoittelun elementti. Varsinainen huippu-urheilu on kuitenkin aina nimenomaan kilpailua: voittoon toisista hinnalla millä hyvänsä.

Kun aikamme konsulttiarmeijat usuttavat meitä jatkuvasti kehittämään itseämme, he eivät suinkaan tarkoita, että meidän olisi kilvoiteltava sisäisen kutsumuksen voimasta tullaksemme paremmiksi ihmisiksi. Ei, he haluavat meidän muokkaavan itsestämme houkuttelevampia tuotteita kilpailemaan toisten saman ideologian omaksuneiden kanssa paikasta auringossa. Itsensä brändääminen on kuulemma välttämättömyys, joten puheet kutsumuksesta voidaan unohtaa alkuunsa. Kysymys on puhtaasti ulkoisesta pakosta.

Kilvoittelu yksilön sisäisenä pyrkimyksenä on jalompaa, koska siihen ei sisälly valta- tai alistussuhdetta. Näin kilvoittelua voisi kuvailla jopa leikinkaltaiseksi.

Kilvoittelussa on kysymys myös tunteista. Itsen tutkiskeluun keskittyvänä se on lisäksi lähtökohtaisesti ei-julkista. Kaikki tällainen tietenkin sukupuolittuu julkisessa keskustelussa naiselliseksi ja siten vähempiarvoiseksi toiminnaksi.

Kilpailullisuutta puolestaan arvostetaan, koska se on julkisuuteen suuntautuvaa ja aktiivista, siis maskuliinista.

Introspektiivinen kilvoittelu on hegemonisen, menevän eikä meinaavan maskuliinisuuden vastakohta. Siinä missä kilpailu on suorittamista ja suoriutumista, kilvoittelu on vapaata pohdintaa, leikkiä ja tunteita. Samalla kilvoittelu on vakava yritys tulla paremmaksi ihmiseksi.

Kilpailun tarkoitus on voittaa, eikä voittajilla ole kuin hävittävää.

Kilvoittelija ei tiedä voittamisesta mitään, eikä siksi koskaan häviä.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.