Kävelyn taide

1

Pidän kävelemisestä. Kävelen aina kaikkialle.

Minulle tämä on ihan luonnollista, mutta olen huomannut ihmisten suhtautumisen kävelijään saavan monesti outoja piirteitä. Kun minun kuullaan taittaneen matkan jalkapatikassa, minua säälitään.

Olisit soittanut, olisit saanut kyydin.

Eikö sillä ole bussiinkaan varaa?

Ostaisi auton, köyhä! Miksei se voi edes pyöräillä?

Monet kävelyn ihannoijat taas tuppaavat olemaan luontoihmisiä. Heille oikea kävely on nimenomaan metsässä samoilua. Asiaan kuuluu kiritisoida kaupunkilaisen elämäntavan luonnottomuutta. Kaupungissa olisi muka mahdotonta ottaa rennosti, vaellella, tarkkailla.

Rasittavaa jorinaa.

Kävely on parasta kaupunkien keskustoissa. Silloin kulkija voi rekisteröidä kulttuurin ja historian merkkejä ympärillään. Jokainen oikea kävelijä on nimittäin sisimmässään myös kulttuurintutkija. Niinpä kävely kaupungilla on aina tilaisuus kerätä aineistoa.

Oikea kävelijä on mitä suurimmissa määrin moderni ja kaupunkilainen tyyppi. Runoilija Charles Baudelaire kuvaili flanöörin hahmon, joka ”saa mittaamatonta nautintoa voidessaan kotiutua ihmisvilinään, aaltoiluun, liikkeeseen – pakenevaan ja äärettömään.”

Kaupunkikävelijä rekisteröi vastaantulijoiden eleitä, olemusta, vaatetusta, ja tekee näistä nopeita päätelmiä. Kävelijän mielikuvitus hyrrää. Kävely on ennen kaikkea älyllistä.

Näin lienee käynyt selväksi, ettei kävelyllä tässä mielessä ole mitään tekemistä liikunnan tai urheilun kanssa. Ne ovat asia erikseen. Niitä ei pidä väheksyä, mutta tarkkailevaan kuljeskeluun niitä ei pidä sekoittaa.

Ne, jotka ihmettelevät intoani kävelemiseen, perustelevat äimistelynsä yleensä oletuksella kävelyn vaivalloisuudesta. Heille jokainen ilman ”järkevää syytä” otettu askel on jo ajatuksenakin uuvuttava.

Lenkkeilyyn taipuvaiset eivät puolestaan ymmärrä taivastelevaa tallusteluani.

Olen siis liian urheilullinen laiskureille, ja liian haaveellinen liikkujille. Näin kävely on vieroittanut minut tuttavistani.

Mikä onni!

Kävely on nimittäin olemuksellisesti yksinäistä hommaa. Oikea kävelijä on sooloartisti. Onnistunut kävely on hänen taideteoksensa, jonka kompositioon ei sivullisilla ole nokan koputtamista.

Toisten tehtävä on ihailla kävelijää etäältä ja tukea häntä tarvittaessa taiteellisissa pyrinnöissään. Ehkä heistäkin vielä kehkeytyy kävelijöitä, kuka tietää?

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.