Mitä miesflunssa tarkoittaa

1

Sanoilla on, kuten sanotaan, suuri valta. Ne voivat käyttötavasta ja -yhteydestä riippuen sekä purkaa että ylläpitää vallitsevaa yhteiskunnallista ja kulttuurista järjestystä.

Sanoilla, ja ennen kaikkea niille annetuilla merkityksillä, voidaan muokata ihmisten mielipiteitä. Sanat eivät vain kuvaa jotakin ilmiötä, vaan myös osaltaan muokkaavat ja rakentavat sitä.

Sillä, kuinka sanoja käytetään julkisuudessa, on tietenkin olennainen osa niiden merkitysten vakiintumisessa. Kun sanalle on vakiintunut yksi tietty, itsestäänselväksi katsottu merkitys, siitä on tullut käsite, jolla on oma roolinsa todellisuuden rakentumisessa. Tässä medialla on luonnollisesti näppinsä vahvasti pelissä.

Tällainen käsite on vaikkapa niinkin hullunkurinen yhdyssana kuin miesflunssa.

Miesflunssalla viitataan pikku lentsua suurieleisesti valittavaan mieheen. Ilmaisu on tarkoitettu ironiseksi. Lehdissä ilkamoidaan kepeillä jutuilla miesflunssan kaatamista ihmisistä, ja ilmojen kylmetessä some repeää.

Tämä on olevinaan niin sanotusti viatonta huumoria.

Mutta voi olla, että miesflunssa-käsitteen käyttötavat kertovat jotain oireellista vallitsevista sukupuolikäsityksistä.

Miesflunssa on nimittäin mahdollista nähdä käsitteenä, jonka tarkoituksena on saada miehet entisestään häpeämään pienimpiäkin heikkouden osoituksia. Se pitää yllä kuvaa perinteisestä tosimiehestä, joka ei valita pienistä, eikä sen puoleen suuristakaan vaivoista. Jaksamisen ja pärjäämisen kultti elää miesflunssan kaltaisista kärsimyksen vitsiksi muuttavista käsitteistä.

Miehen ei edelleenkään ole sallittua tunnustaa heikkoutta ja haurautta itsessään. Ainoastaan ironian tarjoamassa suojassa on mahdollista antaa ymmärtää, ettei kaikki ehkä olekaan kunnossa.

Miesflunssadiskurssiin kuuluu kuitenkin myös naisten esittäminen vahvoina toimijoina, jotka eivät jää vuoteeseen voivottelemaan pikkuasioiden takia. Eikö tämä ole sentään positiivista?

Miksei toisaalta. Mutta yhdistämällä miehiin perinteisesti feminiinisinä (ja siten vähempiarvoisina) pidettyjä ominaisuuksia, kuten heikkoutta, haurautta ja haavoittuvuutta, ja vastaavasti naisiin maskuliinisia vahvuuden, velvollisuudentunnon ja vähästä valittamattomuuden ihanteita, miesflunssan käsite pitää yllä patavanhoillisia sukupuolirooleja.

Miehet ovat heikkoja, koska ovat liian naisellisia. Naiset ovat vahvoja, koska ovat niin miehisiä.

Miesflunssa edustaa ajattelua, jossa kaikki hyvä on maskuliinista ja kaikki huono feminiinistä. Tässä pitää tietenkin muistaa, etteivät maskuliininen ja feminiininen ole mitään ihmisissä sinänsä olevaa, vaan heihin liitettyjä kulttuurisia ominaisuuksia. Ja näiden ominaisuuksien hierarkia kyllä tiedetään. Kun miestä sanoo naismaiseksi, kyseessä on ilman muuta loukkaus, kun taas naiselle voi olla kunniaksikin olla ”yksi jätkistä”.

Kapean, pärjäämistä korostavan maskuliinisuuden hallitsemassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä miehisen kovuuden omaksuminen voi olla naiselle tie eteenpäin, kuten Arto Jokinen on huomauttanut Panssaroidussa maskuliinisuudessaan. Miesflunssan kaltaisen yleisen vitsin olemassaolokin kertoo näin ymmärretyn maskuliinisuuden hegemoniasta yhteiskunnassamme.

Jos voisimme suhtautua luontevasti ajatukseen, että mieskin on ihminen, eikä pelkkä maskuliinisuuden manifestaatio, emme tarvitsisi miesflunssan kaltaisia epätoivoisen ironisia taikakonsteja. Mutta se tuntuu olevan hankalaa.

Kysytte nyt, miksi oikein nillitän. Miesflunssastahan puhutaan useimmiten itseironisesti. Sitähän voisi ajatella, että koko termi onkin oman maskuliinisuuden tai sen puutteen reflektointia huumorin keinoin. Ja miksipä ei. Minusta on hienoa, että asioita voi tulkita silleen kivasti.

Haluan silti muistuttaa mahdollisuudesta tulkita asia myös toisin, kenties vähemmän kivasti. En ole verisesti loukkaantuneena vaatimassa miesflunssa-sanan hylkäämistä, tahdon vain kiinnittää huomiota siihen, kuinka tapamme puhua asioista rakentavat sosiaalista todellisuuttamme, useimmiten huomaamattamme.

Tässäkään asiassa ei siis lopulta ole kysymys niinkään miesflunssa-sanasta sinänsä. Asian ydin on diskursiivinen valta. Millaisessa puheympäristössä elämme ja kuka saa määritellä hyväksyttävän puheen rajat. Miesflunssan kaltaiseen sanaan tarttuminen voi vaikuttaa tässä mielessä täysin triviaalilta. Juuri siksi sitä on käsiteltävä. Arkiset sanavalinnat ylläpitävät joskus vahingollisiakin yhteiskunnallisia ja ajatusrakenteita.

Paholainen asuu yksityiskohdissa, sanotaan. Siksi katse on käännettävä niihin. Niin perkeleen juonet voivat paljastua.

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.