Mahdollisimman hitaasti

1

Electric Wizard nousee savun peittämälle lavalle punaisten strobovalojen loisteessa. Yleisö on valmis lanaukseen. Tavastian parvella palaa muukin kuin Marlboro.

Yhtyeen musiikki on järjettömän raskasta. Kitaristi-laulaja Jus Obornin mukaan Electric Wizardin jokaisen levyn tarkoituksena on olla maailman raskain. Tavoitteena on tehdä maapallon halkaisevia riffejä. Sanoitukset vilisevät seksiä, huumeita ja henkirikoksia.

Mutta ennen kaikkea musiikki on hidasta. Electric Wizard on yksi maailman tunnetuimmista doom metal -yhtyeistä.

Doomissa on kysymys hitaudesta. Se on musiikkia, joka luottaa toiston huumaavaan voimaan. Kappaleet kestävät ikuisuuksia, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Laulukin on usein monotonista kailotusta.

Musiikissa, joka kasvaa kiirehtimättä, on tiettyä arvokkuutta. Se on hyvin itsetietoista. Kun musiikki koostuu vähistä elementeistä, tekijän on todella uskallettava luottaa teoksensa voimaan. Hitaus ja yksinkertaisuus ovat uhkayrityksiä, ja tällainen rohkeus tekee musiikista kiinnostavaa.

Progetyypit voivat olla virtuooseja, mutta itsetarkoituksellinen taituruus kääntyy itseään vastaan. Tuloksena on usein hengetöntä ja tahattoman koomista suoritusmusiikkia.

Hitaassa ja yksinkertaisessa ilmaisussa ollaan koko ajan hajoamisen ja tyhjiin raukeamisen äärellä. Hitaus muistuttaa kaiken katoavaisuudesta. Jumittavassa musiikissa olennaista on ajallisuus.

John Cagen Organ²/ASLSP-teoksen esittäminen Saksan Halberstadtissa sijaitsevassa Sankt-Burchardin kirkossa alkoi vuonna 2001. Esityksen on määrä jatkua vuoteen 2640 – 639 vuoden ajan. Kyseessä on kaikkien aikojen pisin, ja epäilemättä hitain, musiikkiesitys.

Teosta on toki esitetty lyhyempikestoisenakin – vuonna 2009 Diane Luchese käytti hommaan 14 tuntia ja 56 minuuttia. Säveltäjä itse ei antanut tarkkoja ohjeita siitä, kuinka hitaasti teosta olisi soitettava (paitsi, teoksen nimen mukaan, as slow as possible). Periaatteessa olisi siis mahdollista soittaa vielä Sankt-Burchardin projektiakin hitaammin.

Joka tapauksessa tässä projektissa hitauteen kuuluva ajallisuuden elementti on vahvasti läsnä. Ajatus siitä, että soitto jatkuu vielä kauan sen jälkeen kun me ja meidän lapsemme ja heidän lapsensa ja niin edelleen ovat kauan sitten kuolleet, on jylhyydessään mykistävä. Hitauden estetiikka on tässä viety äärimmilleen.

Sankt-Burchardin projektin rinnalla brittiläisen doom-yhtye Sabaziuksen 11 tuntia ja 16 minuuttia kestävä The Descent of Man -kappale on suorastaan radiokelpoinen. Moni kuuntelija saattaisi tosin vaihtaa kanavaa kuunneltuaan muutamankin minuutin kappaleen aloittavaa parituntista, lähinnä feedback-äänistä koostuvaa introa.

En rakasta vain hidasta musiikkia. Yhtä lailla rakastan musiikin kuuntelemisen hitautta. Minähän saatan joskus kuunnella vähän nopeampaakin musiikkia, mutta koska en ole taustamusiikin ystävä, vaatii kuuntelukokemus aina hidasta aikaa.

Levyn kuunteleminen alusta loppuun on esimerkki hitaasta ajasta. Hidas aika ei välttämättä tarkoita suurta määrää aikaa. Thomas Hylland Eriksen kirjoittaa, että runon voi lukea minuutissa, parissa, mutta se on tehtävä hitaasti. Samoin poplevyn kuunteleminen on ajallisesti suhteellisen lyhyt toimitus, mutta tuskinpa ajattelen kuuntelevani levyn nopeasti, ohimennen. Levy kestää aikansa. Jos on selvää, etten voi juuri nyt keskittyä siihen, jätän kuuntelun toiseen hetkeen.

Laittaessani levyn soimaan ja sulkiessani silmäni otan aikaa itselleni. Mutta keneltä minä sitä otan? Eihän minulla käsittääkseni ole kenenkään muun aikaa kuin omaani. Varastanko itseltäni? Onko minun ajateltava, että se noin tunti, jonka käytän levyn kuunteluun on pois elämästäni? Vai olisiko minun syytä pikemminkin ajatella antavani aikaa itselleni? Lopputulos on kai sama: jäljellä oleva aikani on levyn keston verran lyhyempi.

Tärkeintä on siis se, minkä merkityksen annan levyn kuuntelemiselle. Jos kyseessä on usein kuunneltu ja hyväksi havaittu albumi, pidän sen kuunteluun käytettyä aikaa varmasti arvokkaana. Huonon levyn kohdalla saatan puhua ajanhukasta. Mutta levyn kuuntelemisen ajatusta sinänsä pidän hyvänä. Olisi järjetöntä ajatella että musiikin kuunteluun tai muihin taidenautintoihin käytetty aika olisi vain ajankulua.

Aika kyllä kuluu kuluttamattakin.

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.