Ihmiset, jotka sanovat aina mitä ajattelevat

0

Sietämättömyyttä on monenlaista. Kun asiaa ryhtyy oikein asiakseen pohtimaan, löytää monia sellaisia ihmisyyden puolia, joista ei välittäisi olla tietoinen.

Yksi kamalimmista tyypeistä on ihminen, joka ”sanoo aina mitä ajattelee”. Kun henkilö toteaa ”sanovansa aina mitä ajattelee”, tunnistamme hänet moukaksi ja osaamme jatkossa välttää häntä.

Ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” ovat itsekeskeisiä. He luulevat, että meitä kiinnostaa mitä he ovat ajatelleet. He ovat tyhmiä. Heillä ei ole edellytyksiä tarkkailla asioita muista kuin omasta rajoittuneesta näkökulmastaan. Tietämättömyyden suomalla itsevarmuudella he papattavat mitä sylki suuhun tuo, loukaten kaikkia typeryydellään. Tuollainen itsevarmuus onkin välttämätön edellytys sille, että voi ”sanoa aina mitä ajattelee”.

Ihmisiä, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” kehutaan toisinaan rehellisiksi ja avoimiksi. Kuitenkin heidän niin sanottu totuudellisuutensa ja pidäkkeettömyytensä on aina vähintään passiivis-aggressiivista ja vihamielistä, pelkkään loukkaamiseen tähtäävää pahansuopaa panettelua. Niinpä ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” eivät itse asiassa sano aina mitä ajattelevat, vaan valmistelevat herjaavat puheripulinsa hyvinkin tarkkaan osuakseen kohteeseensa mahdollisimman kipeästi. Näin he ovat sekä valheellisia että halpamaisia.

He ovat vakava uhka yhteiskuntarauhalle. Me tulemme toimeen toistemme kanssa juuri siksi, ettemme sano mitä ajattelemme. Sitä on ollut tapana kutsua kohteliaisuudeksi tai hienotunteisuudeksi. Mutta ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” eivät piittaa sellaisesta. He tahtovat keskiöön. He ovat niitä kovasti kolisevia tyhjiä tynnyreitä. Yhteiskunnassa, joka arvostaa julmuutta ja typeryyttä yli kaiken he rullaavat suoraan huipulle. Samalla romuttuu myötätunnon idea, joka on estänyt kohtelemasta kanssaihmisiä sopimattomasti.

Ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” ovat lapsellisia. He ovat ihmisiä, jotka nauttivat kärpäsen siipien nyppimisestä ja kissanpentujen hukuttamisesta. He varastavat sankosi ja lapiosi. Eivätkä he pyytele anteeksi: sen lisäksi että ”sanovat aina mitä ajattelevat” nämä ihmiset ”eivät pyytele anteeksi”. Jos tällainen ihminen on rikas pankkiiri, kuuntelemme häntä lumoutuneena, jos köyhä kurja, pilkkaamme häntä, mutta emme siksi, että hän ”sanoo aina mitä ajattelee”, vaan siksi että hän on köyhä.

Yksilötasolla ihminen, joka ”sanoo aina mitä ajattelee” on aina moukka sosioekonomisesta asemasta huolimatta. Asialla on kuitenkin sosiologinenkin ulottuvuutensa. Kusipäisyys on nyt muotia. Tänä päivänä on täysin legitiimiä puhua pöyristyttävää paskaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista. Ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” ovat niitä, jotka ehdottelevat rankaisutoimia maahanmuuttajia ja työttömiä vastaan.

Vaikka kaikki ihmiset, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat” eivät olekaan valkoista roskaväkeä ja limaisia setiä, kaikki valkoisen roskaväen limaiset sedät ovat ihmisiä, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat”. Vaikka yksilöllä olisikin yhteiskunnassa arvostettuja ominaisuuksia, tässä tapauksessa siis julmuutta ja tyhmyyttä, ei se riitä, ellei ole statusta.

Vastakohtana ihmiselle, joka ”sanoo aina mitä ajattelee” ei ole ihminen, joka ei koskaan sano mitä ajattelee. Kun kaikensanojien puhetulvan taustalla on aina halu loukata toista ja saavuttaa itse hyötyä, on tämän vastakohta hyväntahtoisuus ja vilpittömyys. Se edellyttää sosiaalista pelisilmää. Laajemmissa yhteiskunnallisissa ja poliittisissa yhteyksissä tarvitaan tietenkin välillä kovempaakin kieltä, mutta pitkälle ei pötkitä, jos sellainen perustuu vain valehtelulle ja lyhyen tähtäimen edun tavoittelulle, kuten ihmisillä, jotka ”sanovat aina mitä ajattelevat”.

Sivistynyt ihminen ei avaa suutaan harkitsemattomasti. Tietäen vaikenemisen olevan kultaa hän ajattelee aina mitä sanoo, eikä usein sano mitään, koska ei katso olevan vaivan arvoista yrittää kommunikoida kaiken sanovien barbaaristen suupalttien kanssa.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.