Tien päällä

0

Hyvistä valinnoista tulee rutiineja ja riittävän tarmokkaasti toistettuna pikkuhiljaa tapoja. Oikein syöminen ja säännöllisesti liikkuminen ovat selkeästi asioita, joihin täytyy vaan oppia – ja ylioppia niin, että niistä tulee automaatio. Välillä olen blogia kirjoittaessani tuskaillutkin sitä, mistä ihmeestä kirjoittaa, kun ne päivästä toiseen samana pysyvät raejuustopurkit ja iltalenkit on aika äkkiä lueteltu. Elämä soljuu elämäntapamuutoksesta huolimatta.

Kunnes jokin muuttuu. Eikä paljon tarvita, kun hyväksi ja kestäväksi luultu syömis- ja liikkumisrutiini paljastuukin hauraaksi ja kaikenlaisille vaikutteille alttiiksi.

Niin kauan kuin syömisensä voi hoitaa omien kauppareissujen ja oman jääkaapin avulla, kaikki menee hyvin. Mutta auta armias, jos joutuu tilanteeseen, että syömässä voi ja saa käydä vaikkapa valmiissa pöydässä. Ainakin itselleni pamahtivat päälle kaikki entiset, huonot käytösmallit: oppilaitoksen ruokalan runsas ja laadukas kattaus suorastaan sokaisivat, ja ennen kuin huomasinkaan, tarjottimelle kasaantui kokonaisuus, jolla olisi vaivatta ruokkinut kasvuikäisen jalkapallojoukkueen. MIKSI?!

Ja kun kerran aloittaa, on korjausliike aina vain vaikeampi: kun ruokalassa syömisestä tulee osa päivän rutiinia, ilmoittelee pikkunälkä olemassaolostaan jo tunteroinen ennen herkkuhetkeä. Ja kun mättää lounasaikaan, kotiin tullessa ja alkuillasta tuntuu että pitäisi jälleen olla tankkaamassa. Yök!

Toinen kompastuskivi ovat päivät tien päällä. En ole onnistunut pitkänkään tuotekehittelyn seurauksena kehittämään terveellistä ja kunnon syötävää, jota voisi siististi ja turvallisesti puputtaa ajaessaan. On aina vastenmielistä ilmaantua sovittuun tapaamiseen tai muuhun määränpääpaikkaan autoretken ruokalista rinnuksilla. Myös ravinnon laadun kanssa on suuria ongelmia: on vaikea löytää syötävää, joka oikeasti pitäisi nälän loitolla ja verensokerin tasaisena. Autolla ajaminen ON rasittavaa, mutta siltikin periaatteessa vain istumista. Hirveän helposti autossa istuttu päivä tuntuu suorastaan vaativan kunnon tankkausta, kun ”onhan tässä jo ahkeroitukin”. Palkinnoksi purilaiselle!

Rutiinien muutokset ovat kohtalokkaita myös liikuntatottumuksille. Kun on sopeutunut siihen, että liikkumaan tai fyysisiä töitä tekemään voi lähteä juuri silloin kun siltä tuntuu, ovat luokassa tai autossa istutut päivät täyttä myrkkyä. Tiedän, että toimistopäiväväsymykseen parasta lääkettä on lähteä sinne lenkille, ja pulpettipuutumus poistuu parhaiten reippaalla sykkeen nostolla. Mutta kuin ei meinaa muka ehtiä,  eikä …jaksaa.

On siis aika kehittää uusia toimintamalleja: liikuntaohjelma ja syömisrutiinit myös poikkeuspäiville. Yksi päivä poissa ruodusta ei taatusti haittaa yhtään mitään, mutta päivästä tulee äkkiä kaksi, kahdesta viikko ja äkkiä ollaankin jo huonolla tiellä.

JAA