Terveiset tautivuoteelta eli kuinka koin katharsiksen

0

Tokkopa on mitään turhauttavampaa kuin sairastua juuri silloin, kun on ns. henki päällä. Sää hellii, omat aikaansaannokset mieltä yhtä lailla. Ja sitten yhtäkkiä: pam, kaktus kurkussa.

Edellisestä kunnon taudista on näköjään vierähtänyt sen verran aikaa, että meni hetki sen tajuamiseen mikä nyt suttaa. Kolottaa, kivistää, huippaa ja heikottaa – ja ennen kaikkea ahdistaa. Kun pelkkä kävely pihan poikki riittää viemään voimat kokonaan, sitä alkaa vastoin parempaa tietoakin odotella hauraan elämänsä päättymistä pikapuoliin.

Sairastaessa on ollut aikaa pohtia treenaamisen ja terveyden välistä yhteyttä. Mutta ennen kaikkea seurata televisiosta monenkirjavia laihdutusohjelmia. Terveys näyttelee, totta kai, suurta roolia dramatisoiduissa laihtumiskertomuksissa.

Alkuasetelmana laihdutustarinoissa on aina itsensä tärviölle syönyt kansalainen. Verenpainetta, orastavaa diabetesta, lievää vaikeampaa nivelkulumaa, astmaa ja uniapneaa. Soppaan yhdistyy aina myös perhehistoria, jossa verenpaineeseen on kuoltu aina teollisen vallankumouksen alkutiimellyksestä pitäen. Perhekuvioon kuuluu laihduttajan iästä riippuen joko oma lapsi tai oma vanhempi vaikeroimassa yhteisen ajan mahdollisesta vähiin käymisestä ja siitä, että isä ei mahdu huvipuistolaitteeseen. Räävittömimmissä formaateissa vielä jotakuinkin toimintakykyiset (englantilais)läskit säikäytetään perinpohjin haalaamalla heidät Amerikan ihmemaahaan katsomaan mitä seuraa siitä, kun annoskoot ovat todella avokätisiä.

Tarinat käynnistyvät aina synnintunnustuksella. Kun on vakuuteltu itselle ja tohtorille, että ei haluta elää näin, on aika esitellä show’n paras osuus: valmentajat. Chris ja Heidi, Jillian ja Bob, Dr. Jessen ja Jutta – porukkaa riittää, ja jokaiselle on kirjoitettu kutkuttava rooli läskioopperassa. Jos pullukka vielä lähtökuopissa vaappuu kirkasotsaisen innon mutta toisaalta muutoksenpelon ristiaallokossa, kuntoammattilaisilla on keinonsa tuupata arpoja oikeille raiteille. Loukkauksen ja solvauksen rajamailla häilyvät sivallukset ja kommentit paketoidaan tsempiksi, jota uuden elämän myötä on syytä oppia sietämään.

Seuraa huolella ajoitettu ”matka” katsojaystävällisesti ohjattuine ja leikattuine käänteineen. Ensin sujuu, sitten ei suju. Jossain vaiheessa laihduttaja on aivan hilkulla livetä valkun otteesta – mutta sitten valmentajan viisaudella ja peräänantamattomalla toimintatavalla tuhlaajapoika otetaan kiinni, torutaan ja annetaan anteeksi. Tässä vaiheessa aina halataan: jäntevä treenari katoaa hetkeksi liehuvan jätti-T-paidan kosteisiin poimuihin. (Television julkkiskoutsit eivät varmasti itkeskele matkalla pankkiin, mutta voi veljet, että tuon halaushetken hymyssä suin sietämisen perustella suon heille joka ainoan taalan.)

Ja kas, tästä pitäen tulokset alkavat äkkiä parantua kohisten, kun viimeinenkin vastarinta on murrettu ja siirrytty samalle puolelle. Läski sulaa ja jo kohta leikataan tukkaa ja väännetään päälle uutta vaatekertaa, juosta jumpsutetaan maraton tai puolikas.

Laihduttajat ovat aina ”sotureita” ja ”taistelijoita”, laihdutusympäristöt aina jonkinlaisia sotatantereita. Henkisiä harjoitteita ei juuri nähdä, jos sellaisiksi ei lasketa sitä jossain tarinan nivelvaiheessa tapahtuvaa yksinpuhelua, jossa päähenkilö kertoo kipupisteestään sekä suuresta henkisestä vahvuudestaan, joka lymyää jossain ylipainon alla. Lopullinen katharsis koittaa, kun sankarillisesti muotonsa muuttanut entinen läski, nykyinen sutjakka palaa kotiin ja sukulaiset ynnä koko kotipuolen väki huiskuttavat kadun varressa ja monitoimitalolla.

Kotisohvalla niistäessä ja yskiessä alkaa viiden päivän TV-laihdutusmaraton pikkuhiljaa tehdä tehtävänsä.  Järjen tasolla tiedän, että moinen viihdesotku ei voi tehdä ihmiselle hyvää, ainakaan yliannostuksella. Mutta silti solahdan onnellisesti ja vastaan panematta viihdelaihdutuksen pyörteisiin: mahtavaa työtä taas kerran, Dolvett! Tsemppiä Joanna! Go Gary! Mitä tekee jo pudotettu haastaja Thyreese? Saakohan Audrey luvan ihonpoistoleikkaukseen? Pystyvätkö Shannon ja Steve tasapainottamaan elämänsä menneisyytensä traumojen ja uuden, terveemmän elämäntapansa välillä? Oppiiko Bret syömään joskus muutakin kuin ranskanpottuja sipseillä? Voittaako sininen vai punainen tiimi – ja kuka saa immuniteetin?

Sohvalta nouseminen on edessä väistämättä jossain vaiheessa. Olo paranee ja voimat palautuvat. Mutta sitä ennen kamppailen kaukosäätimestä ja kiemurtelen  kuin yhdeksännen tuotantokauden kisaaja donitsivuoresta koostuvan kiusaushaasteen edessä.

Vielä yksi jakso – ja sitten lopetan. I can do it.

JAA