Työelämän ja elämäntapojen murros tulee, ja sen tekee uusi sukupolvi

2
Supersankariasuun pukeutunut lapsi valmiina toimimaan.

Aloitin 27-vuotiaana uudessa työpaikassa, joka oli iso organisaatio. Pääsin muutaman kerran johtoryhmän kokoukseen katsomaan silloisten 60-vuotiaiden johtamista. Sitten osallistuin organisaation strategiaa kirjoittavaan työryhmään, jossa oli astetta nuorempia, ehkä 40–50-vuotiaita. Minulle jännittävissä tilanteissa he olivat oman ikä- ja viiteryhmänsä seurassa, monet pitkäaikaisina työtovereina. Tajusin, että minunkin sukupolveni vuoro tulee – kohta me istumme noissa pöydissä tekemässä maailmasta itsemme näköistä.

Terveessä organisaatiossa on varmasti monen ikäisiä johtajia ja monenlaiset kyvyt pääsevät esiin. Sama koskee yhteiskunnallista valtaa käyttäviä elimiä, kuten kunnanvaltuustoja ja eduskuntaa.

Vanhan murtumisen perään on kuitenkin pakko kysellä, kun katselee maailmaa ympärillään. Elämäntapojen kestämättömyydestä ja työn mielekkäästä organisoinnista tiedetään paljon, mutta kangistunut maailmanlopun meininki jatkuu. Töihin pitää sauhutella autolla joka päivä, kuluttamaan vakiomäärä tunteja, vaikka asiantuntijatyössä huomion pitäisi olla tuloksissa, ajattelussa ja uuden oppimisessa. Niiden tulosten tekoa puolestaan voisi edistää vaikka kotisohvalta tai lähikuppilasta, ainakin osan aikaa. Malli, jossa väsynyt biomassa siirtyy klo 8 toimistopöydän ääreen ja sieltä klo 16 väsyneenä pois, ei voi olla visiomme, eihän?

Ajatteluun tarvittaisiin huomattavasti enemmän joustavuutta, ympäristönäkökohtien huomioimista ja samalla omien voimavarojen tarkkailua. Itse asiassa kaikkea arjen toimintaa, reittejä ja liikennöintiä pitäisi arvioida ilmastonäkökulmasta, kuten toimittaja Päivi Alasuutari peräänkuulutti Kalevan Puheenaihe-palstalla 1.12.

Liike- ja lomamatkoille lennellään surutta, vaikka lentomatkailun huikeat hiilidioksidipäästöt ovat hyvin tiedossa. Mikä ihmeen ilonaihe tässä ajassa on esimerkiksi Oulun lentokentän matkustajamäärän kasvu? Hävettäisi olla töissä koko toimialalla, saati juhlia lentämisen lisääntymistä. Kaupunkien elinvoiman ja talouskasvun ihannointi on ymmärrettävää, mutta kertoo perustavasta ristiriidasta tekojen ja luonnon kantokyvyn välillä.

Väitän, että kuluttamisen, liikkumisen ja työnteon tottumukset tulevat muuttumaan merkittävästi. Sen muutoksen tekevät aika ja olosuhteet – mutta myös ihmiset, jotka ensimmäisinä hahmottavat tulevaa ja uskaltavat rikkoa rutiinit.

Kuva: Ryan McGuire / gratisography.com

2 KOMMENTTIA

  1. Väsynyt biomassa saa parempaa tulosta aikaan tehdessään töitä yhdessä. Keskustellen ja etsien ratkaisuja kasvokkain.
    Toki työviikkoon voi sisällyttää etätunteja.

  2. ”Väitän, että kuluttamisen, liikkumisen ja työnteon tottumukset tulevat muuttumaan merkittävästi.”

    Aivan varmasti, jos Suomi sitoutuu niihin päästötavoitteisiin, joita esimerkiksi SDP ja Vihreät ovat viime aikoina väläytelleet. Kasvihuonepäästöjen raju leikkaaminen täällä – samalla kun Suomen kanssa vientimarkkinoilla kilpailevat maat eivät niitä leikkaa – johtaa väistämättä bruttokansantuotteemme romahtamiseen, ja sitä kautta dramaattiseen elintasomme laskuun.

    Kyse ei ole vain siitä, että olisi pärjättävä ilman kotimaan laskettelureissuja tai lentomatkoja etelän turistikohteisiin. Ilman uskomattomia teknologisia läpimurtoja vähäpäästöisessä ja kestävän kehityksen Suomessa eletään samaan tapaan kuin 1930-luvun Suomessa elettiin: käytännössä julkinen terveydenhuolto, sosiaaliturva ja koulutusmahdollisuudet kutistuvat murto-osaan siitä, mitä ne nyt ovat.

    Tulossa on siis työelämän ja elämäntavan murros, aivan kuten kirjoittaja esittää. Epäilen kuitenkin, että suurin osa varsinkaan urbaaneista nuorista ammattilaisista ei tule siitä hirveästi pitämään. Niinpä he nostavatkin kytkintä ja siirtyvät niihin maihin, joissa voi vielä rakentaa isoja omakotitaloja, autoilla, veneillä ja matkustella.

    Ja se vie Suomen lopullisesti kehitysmaan tasolle.

    Mutta ehkä se hinta kannattaa maksaa siitä, että täällä ainakin yritimme pysäyttää ilmaston lämpenemisen, vaikkei se pysähtynytkään, kun kymmenen suurinta saastuttajaa ei tehnyt oikeastaan mitään.

    Vai kannattaako?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.