Tehdäänkö lentolakko?

0

Virkistäisikö kaupunkiloma Euroopassa marraskuussa? Työmatka Islantiin tammikuussa? Singahdus johonkin lämpöön koska tahansa? Onhan sitä maailmaa kiva nähdä ja näyttää lapsillekin.

Tai hakisinko luottamustoimeen, joka merkitsee säännöllisiä kokouksia Helsingissä? Sinne on lähes pakko lentää, jos ei joka kerta pysty yhdistämään reissuun yhtä yöpymistä. Moni oululainen tekee työtä, jossa joutuu käyttämään merkittäviä aikoja lentokentällä ja ilmassa.

Toisaalta minulla on viime aikoina ollut aikaa. Sen verran, että kesän helteet ovat pohdituttaneet. Nurkissa ja uutisissa riehuvat myrskyt ovat huolestuttaneet. Lämpötilan ja merenpinnan nousu on alkanut vaivata mieltä. Ja päätinhän jo nuorena flikkana, ettei minusta tule koskaan niin tärkeää rouvaa, että joutuisin lentämään jatkuvasti. Elämäni lentomatkoja on edelleen sellainen määrä, että pystyisin luettelemaan ne kaikki. Toisaalta: maailmassa neljä viidesosaa ei ole lentänyt koskaan, eivät edes kaikki suomalaiset.

Ilmastonmuutos huolettaa monelta kantilta, mutta jostain syystä ajatukseni ovat kiertyneet juuri lentämiseen. Pääkirjoitustoimittaja Pekka Mikkola kirjoitti 15.9. Kalevassa Sydneyn yliopiston tutkijoiden arviosta, jonka mukaan matkailu tuottaa kahdeksan prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, kun mukaan lasketaan matkojen lisäksi turistien muu kulutus. ”Toki samat ihmiset kuormittavat ympäristöä myös kotona. Mutta jos ja kun lentomatkustajien vuosittainen määrä kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2036 mennessä, kuten ennustetaan, se on silkkaa myrkkyä ilmastotavoitteille.”

”Nykyisen kaltainen matkustaminen ja lihantuotanto eivät enää ole mahdollisia globaalissa mittakaavassa ilmastoneutraalissa maailmassa”, kirjoitti VTT:n tutkimuspäällikkö Antti Arasto Kalevassa 8.9.

Reetta Räty julkaisi kesällä itseironisen ja -kriittisen esseen tämän päivän hipeistä, jotka pyytävät pesuaineensa täyttöpulloon ja syövät vegaaniruokaa mutta lentelevät edestakaisin täysin paatuneesti.

Suomen Kuvalehden toimittaja Susan Heikkinen puolestaan kirjoitti elokuussa jutun maailmasta, jossa lentäminen vähenisi radikaalisti (SK 33/2018). Paineet nopeaa junaverkostoa ja luotijunia kohti kasvaisivat. Suomalaisten matkailu rajoittuisi entistä useammin Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjälle – toisaalta myös meikäläisen turismin kasvu tulisi näiltä samoilta alueilta. Lentorahdin osuus tavaraliikenteestä on jo nyt pieni, mutta se joutuisi entistä tarkempaan syyniin. Tarvitsemmeko esimerkiksi nopeasti pilaantuvia hedelmiä keskellä talvea? Tuotanto voisi alkaa hajaantua takaisin lähemmäs kuluttajia. Kaikkinainen innovointi liikkuvuuden vaikeutumisen kompensoimiseksi lisääntyisi.

Minulle tuli yllätyksenä SK:n jutun tieto, että laivaliikenne lämmittää planeettaa suunnilleen yhtä paljon kuin lentoliikenne. Matka Helsingistä Tukholmaan ei ole sen ilmastoystävällisempi nykyisillä autolautoilla kuin lentäenkään. Merelläkin täytyisi siis rajoittaa sekä ihmisten että tavaroiden liikkumista.

Kiinassa lennot kävivät kuulemma kannattamattomiksi Zhengzhoun ja Xianin välisellä 500 kilometrin matkalla, kun välille saatiin luotijuna vuonna 2010. Voi pliis, tehkää sama Oululle ja Helsingille!

Syyskuussa Susan Heikkinen jatkoi jutulla luonnonvarojen kulutuksesta (SK 36/2018). Jos maailman kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, maapalloja tarvittaisiin 3,6. Kulutamme nyt henkilökohtaisessa arjessamme keskimäärin 40 000 kiloa luonnonvaroja vuodessa henkeä kohti. Jos haluaisimme kulutuksen kestävälle tasolle vuonna 2050, kulutuksen pitäisi tipahtaa 8000 kiloon vuodessa.

Kuvalehden jutussa tavoitteeseen pääsemistä on hahmotettu kolme esimerkkihenkilön avulla. Vuonna 2050 joku voi haluta pitää omakotitalon, mutta liikkuu vain kodin lähistöllä. Toinen säilyttää perheessä auton, mutta syö vegaanisesti. Kolmen esimerkkihenkilön lentämiset on tiivistetty näin: ”laivalla tai lentokoneella kerran vuosikymmenessä”, ”ei harrasta lentomatkailua ollenkaan” ja ”joka toinen vuosi lentäen jossain päin Eurooppaa”. Ei siis ex tempore -kaupunkibreikkejä ilmateitse, ei rutiininomaisia aurinkolomia, kerskailevia kaukolentoja tai harkitsematonta hosumista kotimaanlennoilla.

Marttaliiton pitkäaikainen pääsihteeri Marianne Heikkilä kertoi jo vuosia sitten julkisuudessa, että hänen perheensä lomailee ainoastaan kotimaassa. Pystyisin samaan, helposti, jos vain haluaisin.

Luonnonvarojen kulutuksella mitattuna juna tai edes pyöräily eivät nekään tosin ole viattomia. Rautatieverkosto ja pyörätiet pitää rakentaa, ja niitä pitää ylläpitää. Kyllä menee monimutkaiseksi!

Mikä on lentämisen tai ylipäätään yksilön toimien merkitys kokonaisuudessa? Moni on jo havainnut tämän: asiat pitäisi saada kuntoon rakenteiden ja valtioiden tasolla, puuttua väestönkasvuun, tehdä hyvät valinnat kannustaviksi ja huonot vaikeiksi. Joulukuussa koittava Puolan ilmastokokous kiinnostaa nyt itseäni ihan uudella tavalla. Samoin kiinnostelee, miten ehdokkaat Suomen eduskuntavaaleissa puhuvat globaaleista kohtalonkysymyksistä. Yksittäisen kuluttajan tai pelkkien länsimaiden näpertely saattaa jäädä vain moraaliposeeraamiseksi, kuten eräs mielipidekirjoittaja sitä nimitti.

Sosiaalisesti ikävä piirre lentonyrpeydessä on, että minun on vaikea innostua ihmisten etelänlomista. Te puolestaan voitte katsella minun liha-annoksiani silmissänne pakotettu kohteliaisuus.

PS. Yksi paljon lentävä ryhmä ovat akateemiset tutkijat. Helsingin yliopiston uusi rehtori Jari Niemelä väläytti Yliopisto-lehdessä 6/2018, että yliopistolaisten lentojen hiilipäästöjen kompensaatiota voitaisiin harkita. Olen aiemmin pohtinut tutkijoiden lentämistä saman lehden blogissa vuonna 2011.

PPS. Myös Yle käsitteli matkailua ja lentämistä hiljattain laajalla jutulla.


Kuva: Andrey Larin / Unsplash.com

Kuva syksyn lehdistä: Ryan McGuire / gratisography.com

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.