Tietäkää, missä opiskelette

0

Pääsin kouluun! Menen koululle. Hieno homma, mutta väärä sanavalinta, jos puhut yliopistosta. Helsingin yliopiston professori Jaana Hallamaa sanoi kerran lukuvuoden avajaisissa, että yliopisto ei ole koulu eikä oikeastaan edes työpaikka.

Olen tehnyt melkein koko työurani viestintää yliopistoissa ja ylioppilaskunnissa ja jaan Hallamaan näkemyksen. Yliopistossa ei opiskella koulumaisesti, vaan vapaasti sivistyen ja kansalaiseksi kasvaen – olkoonkin että opiskelijan arkeen ovat tällä vuosituhannella astuneet monet opintopisteisiin ja opintojen edistymiseen liittyvät rajoitukset (ja olkoonkin, että näkemys sivistyksestä on julkisessa puheessa usein valitettavan välineellinen). Yliopisto-opiskelija ei ainoastaan vastaa valmiisiin kysymyksiin, vaan kysyy itse, ajattelee laaja-alaisesti ja keksii maailmaa uudelleen. Hän ei ole oppilas tai asiakas, vaan yliopistoyhteisön täysivaltainen jäsen.

Yliopistossa myös työskennellään jonkin muun kuin rahan hyväksi. Hyvin monelle yliopistolaiselle työ on kelloon katsomatonta intohimoa, uteliaisuutta tietää jostain ilmiöstä enemmän tai opettaa uutta sukupolvea. Tietysti joukossa on myös meitä ei-tutkijoita, jotka elämme enemmän virastotyöajassa ja yritämme tukea perustehtäviä.

Saako yliopistoa sanoa kouluksi vai pitäisikö varoa sanomasta? Onko koulu-sanan paheksuminen vain etelän elitistien hifistelyä ja tapa ylentää itseään sanavalinnoilla?

Sanoisin: tarttukaa siihen, mikä omassa opiskelu- ja työyhteisössänne on ainutlaatuista. Valmiita kaavoja antavia kouluja riittää, mutta yliopiston kaltaista instituutiota ei ole toista.

Kuva: Ryan Riggins / Unsplash.com

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.