On kahdenlaisia ihmisiä, lähtijät ja jääjät

0

Lukion lähestyessä loppuaan minulle oli alitajuisesti selvää, että vaihtaisin kaupunkia ja maisemaa. Lähdin liikkeelle Vaasasta ja hain opiskelemaan Tampereelle ja Jyväskylään. Oliko taustalla halu itsenäistyä, isompien kaupunkien vetovoima, tiettyjen yliopistojen maine vai yksinkertaisesti malli siitä, että opiskelemaan lähdetään, ei jäädä? Sitä on vaikeaa enää eritellä. Luulen, että pohjimmiltaan lähteminen oli tunne, samanlainen kun Disney-animaation Vaianalla, jota valtameri kutsuu luokseen nuoresta pitäen.

Sittemminkin olen aina mieluummin lähtenyt kuin jäänyt, huolimatta kohtalaisesta mieltymyksestäni mukavuuteen ja turvallisuuteen. Innostus muutokseen on automaattinen refleksi.

Viime marraskuussa luin Kalevasta hämmentyneenä tunnetun toimittajan Yrjö Raution esseetä, jossa hän kertoi kaivanneensa Miekojärven ja Kurkkiovaaran maisemiin Länsi-Lappiin koko elämänsä. Sieltä hän oli joutunut 14-vuotiaana lähtemään, ja sinne myös palasi pitkän uran jälkeen – kalastamaan, metsästämään ja kulkemaan.

Minulle tällainen yhden kiinnekohdan identiteetti on tuntematon. Olen monessakin paikassa kotonani – tällä hetkellä Oulussa, jonne muutimme perheeni kanssa puolitoista vuotta sitten avoimena seikkailuna. Palaset ovat naksahdelleet paikoilleen, ja jo nyt elämänlaatu tuntuu kivunneen korkeammalle kuin edellisessä paikassa pääkaupunkiseudulla.

Viestinnän professori ja ajattelija Anu Kantola kirjoitti tammikuussa Helsingin Sanomissa, kuinka hänen elämänsä halkesi kahtia ensimmäisenä opiskeluaamuna helsinkiläisessä betonilähiössä. Taakse olivat jääneet lapsuusvuodet maalla keskellä Suomea, paikalla jossa suku oli asunut vuosisatoja.

Muuttoliike maasta toiseen ja maalta kaupunkiin lisää tuplaidentiteettejä, jotka eivät kiinnity yhteen paikkaan vaan moniin. ”Vähitellen olisi ajateltava, että emme tarvitse vakaata ja vankkumatonta alkuperäistä identiteettiä vaan joustavan, kimmoisan ja uteliaan minuuden. Siinä voi olla monenlaisia aineksia, joita ei tarvitse lohkoa erillisiksi osiksi”, Kantola toteaa.

Nuoret eivät ylipäätään sitoudu kotiseutuunsa, kuten vaikkapa omaan maakuntaan, yhtä vahvasti kuin vanhemmat. Kuntaliiton mukaan alle 30-vuotiaat samaistuvat synnyinpaikkaansa vähiten ja yli 70-vuotiaat eniten.

Kulkeminen on luonnesidonnaista, mutta liittyy myös ammattiin, lapsuudenperheen malliin ja elämänpiiriin yleisesti. Todellisten superliikkujien elämään ei moni pysty eläytymään. ”Vaimo on sanonut ainakin kolme kertaa oman työpaikkansa irti minun työni takia, olemme myyneet ja ostaneet taloja, vaihtaneet maita ja paikkakuntia, ja lasten kieliä, kouluja ja kaveripiirejä”, sanoo Pasi Mustonen. Tämä tyyppi kotiutti päävalmentajana PyeongChangin olympialaisista naisten jääkiekon pronssia.

Pitkillä muutoilla ja välimatkoilla on hintalappunsa. Yrjö Raution vanhemmat ja neljä siskoa muuttivat lopulta siirtolaisiksi Australiaan, josta isä palasi kotijärvelle vain kerran. Raution oma tytär ja kaksi lastenlasta asuvat USA:n Michiganissa. Jääkiekkovalmentaja Mustosen kovin paikka on itsenäistyneiden lasten jääminen asumaan Ruotsiin. Hän kertoi ajatuksistaan Suomen Kuvalehdessä helmikuun alussa.

Myös itselleni ajatus suvun haarautumisesta uusille mantereille oli tajuntaa eniten räjäyttävä ajatus silloin, kun ulkomaanvuosina harkitsimme jäämistä maailmalle. Olen elänyt elämääni tutkijan kanssa, ja tiede on tyypillinen liikkumista edellyttävä ala. Bloggasin puolison osasta seitsemän vuotta sitten, asuessamme Saudi-Arabiassa. Alan Acatiimi-lehti käsittelee uusimmassa numerossaan tutkijoiden muuttoliikettä Suomesta muihin maihin.

Maailmaa nähneissä on törppöjä ja kotiin jääneissä avarasti ajattelevia. Silti olisin aika usein valmis vaihtamaan jääjä-sanasta yhden kirjaimen: jääjä = jäärä. Ihmisen puheesta ja ajattelusta kuulee aika nopeasti, koostuuko hänen maailmankuvansa rajoituksista ja esteistä vai onko näkökulmien ja elämänpiirien rikkaus avannut hänen ajatteluaan, näkemään eri asioiden yhteyksiä ja mahdollisuuksia. Esimerkiksi työelämässä työpaikan ja työnantajasektorin vaihtaminen tekisi monelle hyvää.

Yhteiskuntapoliittiselta kannalta ajattelen pääsääntöisesti, että työn ja opiskelumahdollisuuksien perässä pitää pystyä muuttamaan. Pohdittavaksi jää joitakin eettisiä kysymyksiä. Onko esimerkiksi kestävää muuttaa opiskelemaan lentomatkan päähän? Entä miten hoidamme ikääntyviä vanhempiamme pitkien etäisyyksien päästä?

PS. Muutosta Ouluun kirjoitin aiemmin tässä blogissa ja Aikuisopiskelija-blogissani. Olen pohtinut myös oman sielunmaiseman löytämistä.

Kuva: Ryan McGuire / gratisography.com

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.