Mistä syntyy sielunmaisema?

0

Muutama vuosi sitten perheellämme oli tarve hankkia olohuoneen autiolle seinälle taulu. Taulun piti olla vaakamuotoinen, sellainen joka sopii sohvan päälle.

Eräässä valokuvanäyttelyssä näin todella kauniin maisemataulun. Se esitti auringossa kylpevää rantaviivaa punaisine venemajoineen. Maisema oli muistaakseni Porvoosta. Mahtava taulu – paitsi ettei minulla ollut mitään kytköstä Porvooseen enkä halunnut seinälleni maisemaa, joka ei merkitse mitään.

Suomea ristiin rastiin ajaessa ehtii ajatella, millainen maisema miellyttää omaa silmää. Mikä paikka on itselle kuin Sirpa Kähkösen Kuopio tai Kjell Westön Helsinki?

Oma sielunmaisemani on ehkä eniten Hämeen ja Satakunnan vehreässä ja aaltoilevassa maastossa. Vaikka olen kasvanut kaupungissa Rannikko-Pohjanmaalla, vietin lapsena kaikki kesät Hämeessä ja nuo maisemat edustavat tuttuutta, lämpöä ja vapautta – yksinkertaisesti hyviä asioita. Kouluikäisenä minulle oli päivänselvää, että olen järvi- enkä meri-ihminen.

Myös uusia maisemia ja seutuja voi oppia rakastamaan. Minulle tällaisia maisemia ovat esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan lakeudet, jotka ovat tulleet tutuiksi puolisoni sukujuurten kautta.

Väärään maisemaan joutuessaan ihminen menee hiukan sijoiltaan. Tänä kesänä vierailin ensi kertaa Utsjoella, ja reitti sinne oli sielulle melkein liikaa. Ilman palveluita kaupunkilaistyttö voi joutua jopa paniikkiin!

Viimeisen leposijankin jokainen saa jostain maisemasta, paikasta jonka omaiset joutuvat päättämään usein syvässä sokissa ja päivässä-parissa. Meille monien paikkakuntien kulkijoille valinnat ovat vaikeita. Jos kuolisin nyt, en itsekään tietäisi, mihin hautani kannattaa laittaa.

Voisiko Oulu olla minulle sielunmaisema, syvällinen kotiinpaluun tunne? Ehkä, mutta olen vielä lämmittelyvaiheessa. Kaunis näkymä pitää tehdä omaksi.

Kuvat:

kuviasuomesta.fi / Joona Kotilainen

cupcake.nilssonlee.se / Jonas Wimmerström

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.