Sekavaa keskustelua uskonnonopetuksesta ja elämänkatsomustiedosta

20

Ylen kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista kannattaisi yhteistä oppiainetta uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon tilalle.

Tulos ei sinänsä yllätä, varsinkin, kun kyselyssä ei ole avattu, mitä tämä yhteinen oppiaine pitäisi sisällään. Keskustelua aihepiiristä haittaa se, että julkisuudessa perustiedot esimerkiksi uskonto-oppiaineen sisällöstä ovat puutteellisia ja usein vääriä.

Vielä nykyäänkin monet luulevat, että uskonnonopetus Suomessa on ”tunnustuksellista”. Sitähän se ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. ”Oman uskonnon opetus” ei ole uskonnon harjoittamista, vaan tietopohjaista opetusta uskonnoista. ”Omaa” siinä on se, että liikkeelle lähdetään ikään kuin kotiseutuperiaatteen mukaisesti tutuimmasta uskonnosta. Oman uskonnon opetuskin sisältää muiden uskontojen opetusta ja etiikkaa.

Elämänkatsomustieto on puolestaan aikanaan luotu vaihtoehdoksi niille, jotka eivät katso voivansa osallistua uskonnonopetukseen. Vaikka siinäkin on ripaus uskontojen esittelyä, on uskontotiedon osuus siinä varsin ohut verrattuna uskonnonopetukseen.

Kun kyselyssä liputetaan ”yhteisen katsomusaineen” puolesta, ei tulla todennäköisesti ottaneeksi huomioon muutoksesta aiheutuvia seurauksia. Listaan tässä niistä muutamia mm. Ruotsin ja Norjan kokemusten valossa. Näissä maissa nimittäin on luotu yhteinen uskontotieto-niminen katsomusaine.

Ruotsissa on todettu, että koululaisten tietotaso uskonnoista on suorastaan romahtanut. Se on selkeästi heikompaa kuin esimerkiksi Suomessa. Tällä on selkeä yhteys siihen, että koulun yhteinen katsomusaine ei anna riittävästi tietoja maailman uskonnoista. Globalisoituvassa maailmassa uskontojen lukutaito ja ymmärrys on yhä tärkeämpää esimerkiksi kansainvälisen kaupan piirissä toimiville ihmisille. Uskontojen merkitys maailmassa ja maailman politiikassa ei suinkaan vähene, vaan lisääntyy.

Norjassa puolestaan yhteisen katsomusaineen luominen on johtanut jatkuviin kiistoihin oppiaineen sisällöstä. Uskonnottomien mielestä siinä on liikaa uskontoja koskevaa ainesta ja kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien mielestä liian vähän.

Nämä kiistat tulisivat myös Suomeen, jos pyrittäisiin luomaan uusi yhteinen katsomusoppiaine. Samat kiistat, jotka nykyisin ovat ilmenneet mm. koulujen joulujuhlien osalta (voiko juhlassa olla virsi, joulukuvaelma jne.) tulisivat katsomusoppiaineen sisälle. Seurauksena olisi jatkuvia kanteluita asiasta. Ne, jotka luulevat yhteisen oppiaineen synnyttävän linnarauhan ovat epärealistisella tavalla väärässä.

Edellä sanomani käy ilmi Ylen kyselyä koskevasta uutisesta. Elämänkatsomustiedon puolestapuhujat eivät halua uutisen mukaan lähteä luomaan uutta oppiainetta, vaan haluaisivat nykyisestä elämänkatsomustiedosta tehtävän sellainen. On selvää, että nykyisestä elämänkatsomustiedosta ei tällaiseen rooliin ole. Yhteisen oppiaineen kannattajien on siis tiedostettava, että muutos avaisi melkoisen pandoran lippaan ja pikemminkin romuttaisi kuin rakentaisi linnarauhaa. Lienee varmaa, ettei yhteisestä katsomusaineesta kyettäisi luomaan sellaista, josta osa koululaisista ei haluaisi vapautusta oman vakaumuksensa perusteella.

Nykyisen mallin hankaluuksia usein liioitellaan. En väheksy opetusjärjestelyihin liittyviä haasteita, mutta niihin on olemassa myös ratkaisuja. Erillisten oppiaineidenkin tilanteessa tiettyjä moduleita voidaan opettaa yhdessä sulauttamatta oppiaineita kokonaan yhteen. Tämä vain edellyttää kunkin oppiaineen opetussuunnitelman noudattamista ja opettajalta erittäin korkeatasoista osaamista.

Nykyinen oman uskonnon opettamisen malli ja sen rinnalla elämänkatsomustieto on käytettävissä olevista vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras. Se toteuttaa uskonnonvapautta kaikkein parhaiten. Se ottaa hyvin huomioon myös uskonnollisten vähemmistöjen aseman, kun heilläkin on tietyn oppilasmäärän täyttyessä mahdollisuus saada oman uskontonsa mukaista opetusta.

Yhteisen oppianeen puolustajat eivät usein hahmotakaan, kuinka suuri isku ehdotettu muutos olisi vähemmistöille. Oman uskonnon opetus on hyvin tärkeää esimerkiksi ortodokseille, juutalaisille ja muslimeille.

Yhteisen katsomusaineen luominen johtaisi väistämättä eri uskonnollisten ryhmien aktivoitumiseen asiassa. Jotkut voivat pitää tätä hyvänä asiana, mutta yhteiskunnan kokonaisuuden ja eheyden kannalta se ei kuitenkaan ole tavoiteltava tila. On parempi, että esimerkiksi islamia opetettaisiin kouluissa tietopohjaisesti ja kontrolloidusti, kuin että opetusta annettaisiin yksinomaan moskeijoissa. Tällainen opetus ei noudattaisi mitään opetussuunnitelmaa eikä olisi valvottavissa, ja olisi näin ollen avoin myös radikalisoitumisen vaaralle. Sama pätee toki muihinkin uskonnollisiin ryhmiin.

Jos yhteisen oppiaineen luomiseen kuitenkin kaikesta huolimatta päätettäisiin ryhtyä, pitäisi prosessi aloittaa kokonaan alusta. Nykyisen elämänkatsomustiedon varaan uutta oppiainetta ei missään nimessä voida rakentaa. Niin rajoittunut ja suppea sen näkökulma uskontoihin on.

JAA

20 KOMMENTTIA

  1. Uskonnonopetusta voi tarkastella sekä syiden ja seurausten perusteella että koulutuksen järjestäjän näkökulmasta. Jälkimmäinen on kiistaton.
    Oppitunnin järjestäminen on kustannustekijä sekä palkan että tilankäytön osalta. Pienessä maaseutukoulussa uskonnon opetustunti maksaa saman kuin mikä muu tunti tahansa. Suuremmassa lähiökoulussa samaan aikaan ”tavallisen” uskontotunnin lisäksi tarjotaan opetusta elämänkatsomustiedon lisäksi pikkuryhmille esim. ortodokseille, muslimeille, bahai-uskoisille. Kustannukset ovat siis yli viisinkertaiset kiertävien opettajien takia. Pääkaupunkiseudulla on kouluja, joissa opetetaan toistakymmentä eri uskontoa. Koulutuksenjärjestäjä mielellään käyttäisi nämä rahat vaikka matematiikan tai äidinkielen tuntijakoihin.
    Arvostamani piispan näkemykset yhteisen uskonnonopetuksen haitoista ja hyödyistä poikkeavat suuresti omistani. Totta on, että nykyisen elämänkatsomustiedon edelleen kehittämiseen on tarvetta, mutta tilanne on aivan sama monessa muussakin aineessa.

  2. Keskimäärin vähemmistöjen uskonnonopetus maksaa 0,1 % kaikesta opetuksesta. Se on pieni hinta sille, että jokaiselle annetaan mahdollisuus tutustua omaan perinteesensä. Kyseessä on identiteettikasvatus, yhtä itsestään selvä oikeus kuin opetus omalla äidinkielellä.

  3. Oman uskonnon opetusta ja tiettyyn vakaumukseen kasvattamista voi vapaasti toteuttaa oma uskonnollinen yhteisö ja perhe. Koulun tehtävä se ei ole. Koulun tulisi olla poliittisesti, uskonnollisesti ja vakaumuksellisesti sitouttamaton ja syrjimätön – sitä se ei vielä valitettavasti ole, jakaessaan lapsia eri ryhmiin vakaumuksen perusteella (koska uskonnonopetus ja uskonnolliset tilaisuudet).

    Hienoa, että on alettu keskustella laajemmaltikin yhteisestä aineesta, jossa fokus on muussa kuin yhteen uskontoon keskittymisessä. 🙂

  4. Keskustelu uskonnonopetusta on mielikuvista vääntämistä. Jukka Keskitalo toteaa tämän napakasti: Vielä nykyäänkin monet luulevat, että uskonnonopetus Suomessa on ”tunnustuksellista”. Sitähän se ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. ”Oman uskonnon opetus” ei ole uskonnon harjoittamista, vaan tietopohjaista opetusta uskonnoista.
    Samansuuntaiset mielikuvat määrittävät myös teologiaa. Keskusteluissa unohtuu, että teologia käyttää samoja menetelmiä kuin muutkin tieteet siis esimerkiksi kielitiede, historiantutkimus, filosofia, sosiologia, psykologia, kasvatustiede jne. Myöskään nykyinen uskonnonopetus ei elä missään kuvitellussa umpiossa.
    Keskustelussa unohtuu myös, ettei elämänkatsomustieto – oppiainetta ole luotu yhteiseksi oppiaineeksi: ”Elämänkatsomustieto on puolestaan aikanaan luotu vaihtoehdoksi niille, jotka eivät katso voivansa osallistua uskonnonopetukseen. ” (Jukka Keskitalo, Kaleva 7.1.2020). Uskontojen historia ja siveysoppi korvattiin elämänkatsomustiedolla 1980 -luvun puolivälissä.
    Nimikkeenä elämänkatsomustieto on kuitenkin mainio. Jos olisi mahdollista luoda nimikettä vastaava opetussisältö niin silloin olisimme ehkä lähellä kyselyyn vastanneiden enemmistön mielikuvia. Ymmärrän hyvin kyselyyn vastanneiden enemmistön perustellun toiveen yhteisestä katsomusaineesta. Asia ei kuitenkaan ole niin, että peruskäsitteet usko ja elämänkatsomus olisivat jollain tavalla toistensa vastakohtia.

  5. On parempi tehdä kouluissa laadukas uskonnonopetus kun vaihtoehdoksi jää Suomalainen , joka on ulkomailla liikkuessaan paikallisten ihmisten uskontokäsityksiä loukkaava moukka. Suomalaiset yritykset joilla on toimintaa niissä maissa, joissa uskonto on näkyvästi esillä. Yritys joutuu kouluttamaan siellä toimivan Suomalaisen henkilöstön huomioimaan paikallisen uskonnon vaatimukset. Sama koskee meidä lähetystöjen henkilökuntaa, on osattava toimia siten, ettei loukkaa kohdemaansa uskontokäsityksiä.
    Me emme kaikki elä kotimaan umpiossa, jossa uskonsnosta ei yleensä puhuta. Hyvin paljon Suomalaisia on tälläkin hetkellä ulkomailla työtehtävissä, puolisoina ja turististeina. Nyt aikuset ihmiset vielä jotekin osaavat käyttäytyä tilanteessa, jossa uskonto tulee mukaan. Mutta mitä osaa seuraava sukupolvi.

  6. Hyvä kirjoitus, asia on juurikin näin. Kannatan uskonnon opetusta ihan isänmaallisista syistä.

  7. Asiaa piispa kirjoittaa.
    Nyt meidän vain olisi olla tarkkoina sellaisen vaaran edessä, mikä vaanii tämän koko keskutelun takana. Nimittäin maassamme ovat vaikuttaneet jo pitkään sellaiset henkilöt ja piirit, jotka katsovat, että Neuvostoliitossa jäi todellinen vallankumous tekemättä. Tämä ryhmittymä yrittää marxilaisella kulttuurivallankumouksella ja sen kansainvälisillä malleilla kaataa kaiken vanhan auktoriteettiyden, kansallismielisyyden ja erityisesti he pyrkivät häivyttämään kulttuuristamme kaiken kristinuskon tuoman mallin oikeasta ja väärästä

  8. Juurikin näin.Suomi elää kristillisillä arvoilla,taas höpötetään vihervasemmistolaista hömppää.

  9. Uskontojen opetus tulisi lopettaa peruskoulussa. Uskontokunnat saisivat itse järjestää opetuksen vapaaehtoisperiaatteella. Toki ymmärrän, että alimmilla luokilla opetetaan satuja, kuten rinnastamalla Jeesus Joulupukkiin. Kirkko ja koti lehti kirjoitti Jeesuksen olevan samanlainen satuhahmo kuin Joulupukki, elikä kirkkokin myöntää ettei Jeesus ole oikeasti ollut olemassa.

  10. Enpä haluaisi ryhtyä tässä sinua evankelioimaan, mutta mene ja katso TV7:ssa Arkistosta Kosketus taivaasta ja vaikkapa jakso 178. Siellä muutama ihminen kertoo siitä, ettei Jeesus ole mikään satuhahmo, kirjoittaa Kirkko ja koti lehti sitten mitä tahansa.

  11. Tämä on harvinaisen totta. Tietoa ja varsinkin sitä objektiivista tietoa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Olen itsekin ihmetellyt sitä, miksi puhutaan ”tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta”, kun todellakin itselläkin jo 80-luvulta on se kokemus, että uskontotunneilla puhuttiin myös muista maailman uskonnoista kuin kristinuskosta. Tunnustuksellinen uskon opetus kuvaa paremmin esim. rippikoulua. Uskonto aineena oli (on) siis kirjaimellisesti ”uskonto” – mutta pitäisikö olla ”uskonnot”? Vai pitäisikö tehdä niin, että muuttamatta nykyistä opetussunnitelmaa muutettaisiin aineen nimi joksikin ”uskonnot ja aatteet” -nimiseksi?

  12. Asiallinen ja perusteltu mielipide uskonnon opetuksen säilyttämisen puolesta. Asioissa on monta näkökohtaa, joita on hyvä laajemminkin yhteisesti pohtia.

    Ihmiskunnan historiaa tarkasteltaessa havaitaan, että uskonnoilla on ollut, ja on edelleenkin, suuri merkitys monille ihmisille. Uskonnollisuus voi tuoda sisältöä ja merkitystä elämään, voi suojata vahingolliselta toiminnalta, sekä tuo yhteisöllisyyttä ja turvallisia ihmissuhteita. Se tukee ihmisen hengellisyyttä, joka ohjaa yhteisen hyvän tekemiseen, toisen huomioon ottamiseen, myötätuntoon ja luottamukseen elämää johtavaan korkeampaan voimaan. Uskonnoissa onkin paljon hyvää ja oikeaa, ja näitä kannattaisi myös koulussa yhdessä pohtia, mitä yhteistä ja mitä eroa uskonnoilla on. Omien juurien tunteminen on tärkeää, samoin kuin asianmukainen ja kriittinen suhtautuminen niin omaan kuin toistenkin erilaiseen uskontoon. Uskontoihin liittyy myös kielteisiä puolia, joita voitaisiin yleisellä tasolla pohtia ja mahdollisesti ottaa opiksi menneisyyden virheistä.

    Hyvin usein lapsi ja nuori omaksuu vanhempiensa uskonnon tai katsomuksen. Nykytietämyksen mukaan maailmankuva ja ideologinen ajattelu kehittyy merkittävästi nuoruudessa noin 12 – 18 ikävuoden välillä. Monesti nuori omaksuu turvallisiksi kokemiensa vanhempien tai ystäväpiirin ideologian ja arvomaailman. Eri uskontoihin ja katsomuksiin tutustumalla nuorille muodostuisi laajempi käsitys ja parempi mahdollisuus oman katsomuksensa muodostamiseen. Tällöin voisi myös olla enemmän tilaa suvaitsevaisuudelle, jossa toisen erilainen usko tai katsomus nähtäisiin yhtä oikeana kuin omakin.

    Uskonto- ja elämänkatsomustiedon sisältöihin voisi liittyä myös tutustumista eri kulttuurien ja uskontojen perinteisiin, tapoihin ja juhliin, jolloin kaikki voisivat osallistua erilaisiin tapahtumiin eri paikoissa oppimismielessä. Kirkko kuuluu vahvasti Suomalaiseen perinteeseen, joten kirkolliset tilaisuudet voisivat kuulua yhtä luontevana osana opetusta kuin muutkin erilaiset tilaisuudet. Nyt ylireagoinnilla uskonnollisuudesta on tehty ikäänkuin ”peikko”, ja vaarana on nuorten kielteisen käsityksen lisääntyminen uskonnollisuutta kohtaan.

    Nyt esitetyssä kaikille koululaisille yhteisessä uskonto- ja katsomustiedon oppiaineessa käsiteltäisiin laajasti eri uskontoja, maailmankatsomuksia ja arvokasvatusta, jolloin oppilailla olisi mahdollisuus ymmärtää niin omaa kuin muitakin uskontoja ja elämänkatsomuksia. Tällaisessa kaikille yhteisessä opetuksessa kaikilla oppilailla olisi sama kohtelu uskontokunnista riippumatta, mikä edistäisi opetuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sekä helpottaisi opetuksen järjestämistä.

    Ehdotuksessa on monia hyvin perusteltuja näkökohtia, joita on syytä tarkastella ja kehittää eteenpäin, mutta edelleenkin uskonnollisuus mukana pitäen, mutta ei tunnustuksellisena. Nykyisinkin uskonnon opetusta on kehitetty juuri tähän suuntaan, joten tällöin en näe muutosta kovin suurena ja ongelmallisena.

  13. Keskustelu on sekavaa, koska uskonnon opetusta vastustavilla ei ole todellisia argumentteja tukenaan. Mitä haittaa on uskonnosta tai sen tuntemisesta? Tosiasiahan kuitenkin on, että Raamatussa ja Jeesuksen opetuksissa on meidän kulttuurinen perintömme. Evlut uskontomme opetus on hyvää ruokkivaa ja oppaana hyvään ja arvostavaan käytökseen.

  14. Uskonnon/uskontojen laajassa opiskelussa menee aika hukkaan. Riittää, kun tietää suurimmat uskonnot, niiden pääpirteet ja levinneisyyden. Jeesuksesta kertovat ja muut Raamatun epätodet tarinat eivät ole suomalaista vaan Lähi-Idän kulttuuriperintöä. Hyvää ja arvostavaa käytöstä voi oppia ihan ilman uskontojakin.

  15. Mitä haittaa olisi siinä, että lapsille opetettaisiin yhtäaikaisesti samaa oppiainetta, joka olisi loppuun asti harkittu ja järkevä oppiaine? Mitä haittaa olisi siinä että lapsia ei loputtomiin eroteltaisi uskonnon/vakaumuksen vuoksi ?

    Edelleenkään tämä ei poistaisi sitä mahdollisuutta että kodit ja seurakunnat, uskonnolliset yhteisöt tarjoaisivat vapaa-ajalla omaa uskontokasvatusta halukkaille ja siihen hakeutuisi ne jotka lisätietoa haluavat. Koulun tehtävä olisi antaa siitä harkittua tietoa jonka lapsi saisi neutraalta taholta.

  16. Voisiko olla niin, että koulu antaisi ns ei-tunnustuksellisen, yleissivistävän tiedon uskonnoista. Jokainen sitten vapaa-aikanaan harrastakoon tai olkoon harrastamatta tunnustuksellista uskoaan. Tässä voisi olla ratkaisu tähän sekavaan juupas-eipäs väittelyyn. Sittenhän on halloweenit, teatterit, elokuvat yms maalliset ajanvietteet, joita ei oikein voi puolustaa opetuksellisesti ja ovat osaltaan erottelemassa lapsia uskonnon/vakaumuksen takia. Riittäisikö ymmärrystä luopua myös pakanallisista perinteistä?

  17. Täysin eri mieltä piispan kanssa. Uskonnon tunnit korvattava ehdottomasti uskontoneutraalilla elämänkatsomusopetuksella.

  18. ”Täysin eri mieltä piispan kanssa. Uskonnon tunnit korvattava ehdottomasti uskontoneutraalilla elämänkatsomusopetuksella.”

    Tässä juuri on tämän keskustelun sekavuuden syy. Vaaditaan kovasti mutta ei ole oikein argumentteja. Toisaalta nimimerkki ”Arsinan” vaatimus voi olla jo nyt totta mutta sana ”uskonto” rajoittaa ajatusmaailmaa liikaa, eikä osata erottaa tunnustuksellista ns uskoa yleissivistävästä uskontojen opetuksesta. Minun mielestä nimen kyllä voisikin muuttaa vaikka elämänkatsomukseksi, jolloin siinä olisi molemmat sekä uskonnot että muut katsomukset. Uskonnon ”kannattaja” tuskin pahastuu elämänkatsomustiedon opetuksesta. En tiedä mitä tämä elämänkatsomus opetuksena sisältää mutta tuskin siinä on uskonnonvastaisia elementtejä enempää kuin vaikkapa ateismista on syytä kertoa.?

  19. Kirjoitus oli oikein. Olen samalla kannalla kuin kirjoittaja.

    Olen opiskellut uteliaisuuden vuoksi muita uskontoja. Ei-kristilliset uskonnot kuten budhalaisuus, hinduismi jne ovat niin erilaisia kuin evankelislutherilainen usko kuin voi olla. Esimerkiksi uudestisyntyminen voi sekoittaa pienten oppilaiden ajatukset! On parempi jatkaa nykysen kaltaista opetusta edelleen.

    Miten ateismi perustellaan? Onko siihen oma oppikirja?

  20. Hyvä juttu .Piispa J.K haluaa Rovaniemen seuraavan kirkkoherran valinnan seurakunnan käsiin ohi kirkkovaltuuston.Silloin me äänestämme Topi L.n kirkkoherraksi joka nauttii ääretöntä arvostusta joka puolella,ja on muutenkin erittäin sympaattinen ja kansanomainen pappi.