Eduskunta äänesti eutanasiasta, mutta ei lopullisesti sitä kieltänytkään.

Olen kolmenkymmen vuoden sairaanhoitajan työn kautta hoitanut monenlaisia ihmisiä. Hyvin sairaita. Olen saattanut kuolemaan lukuisan määrän ihmisiä. Heitä on hyvin paljon. Olen nähnyt ja...

Eduskunnan päätös eutanasiasta pettymys, mutta toivoakin on.

Eduskunnan päätös torpata eutanasia kansalaisaloite oli pettymys, mutta jokseenkin odotetun kaltainen. Sosiaali-ja terveysvaliokunta kuuli lukuisan määrän asiantuntijoita ja myös Exitus ry:n kantaa kysyttiin. Yhdistys...

Kun potilasta itseään ei kuunnella!

Olemme hakoteillä jos vakavasti sairastunutta itseään ei kuunnella hoidon aikana. Olen saanut parikin yhteydenottoa sairastuneilta ihan viime aikoina siitä, että he ovat kokeneet tulleensa...

Eutanasialle on hyvät perustelut. Kaikessa ei voi auttaa.

Osa tästä tekstistä on julkaistu Kaleva lehdessä mielipiteenä 10.4.18 ja laitan blogiin täydennetyin tiedoin. Lääkärit Eeva Rahko, Minna Koivukangas sekä Riitta Antikainen kommentoivat 29.3.18 julkaisemaani...

Kun elämä jää kesken. Elämä ei ole aina reilua.

Olen saanut kokea hienoja hetkiä, haastavia keskusteluja, raskaitakin, mutta myös voimaannuttavia. Hetkiä, mitkä pysäyttävät. On vain se aika ja hetki. Ei mennyttä eikä tulevaa....

Eutanasiaa laillisesti vai laittomasti? Lain puolesta.

Kansalaisaloite eutanasia lainsäädännöstä on nyt eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Valiokunta on kuullut eri asiantuntijoita ja valiokunnan linjausta odotetaan tapahtuvaksi. Itse veikkaan ja odotan sitä,...

Kipupotilasta kuunneltava.

Vakavan sairauden yhteydessä on suuri merkitys kuinka hoidetaan kipua. Kipu pahimmillaan lamauttaa ihmisen täydellisesti. Kun kipu on läsnä koko ajan, niin yksilön voimat elää...

Onko ne hommannu Oulun kaupungintalolle pomppulinnan?

Suomessa liian moni nuori on syrjäytymisen vaarassa tai jo syrjäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Jo hyvinkin nuorena voi joutua niin kovien paineiden alle, että sitä ei...

Koulutus ei takaa hyvää palkkaa. Palkat…sanonko mistä…

Viime aikoina on puhuttu paljon lastentarhanopettajien palkoista. Ihan ministereitä myöten on aina kuultu kehoituksia kuinka tärkeää on itsensä kouluttaminen ja kuinka se avaa mahdollisuuksia...

Nyt on jäänyt Sipilän hallitukselta säätämättä tärkeä laki!

Olen tässä pohdiskellut, että onko pääministeri Juha Sipilän hallitukselta  jäänyt huomiotta jo vuonna 2014 Suomenmaa lehden nettijulkaisussa kannanotto emeritusprofessori Martti Kekomäeltä. (uutista muokattu Suomenmaan...