Jouluisin on tapana kokoontua läheisten, ystävien ja rakkaiden kanssa yhteen. Lapset odottavat jännittyneinä joulupukkia ja lahjoja. Talon ruokapöytä on poikkeuksellisen runsas ja antelias.

Hyvissä ajoin ennen joulua puhelimet käyvät kuumina kuka menee ja kuka tulee kenenkin luokse pyhiä viettämään. Suurissa perheyhteisöissä sovitaan kuka tuo mitäkin ruokapöytään, jotta ei sen yhden tarvitse urakoida ihan kaikkea.

Minulle tässä menneiden vuosien varrella jouluaatosta on muodostunut päivä jolloin minulle on tärkeää viettää se hiljaisesti lähinnä yksin kotona. Se on kiireisessä arjessani päivä kun rauhoitun muistelemaan päättyvää vuotta. Elettyä arkea, elettyä elämää. Muistelemaan kokemuksia mitä vuoden aikana olen kokenut. Niin hyviä kuin myös ehkä ikäviäkin asioita.

Minulla on monta läheistä ja rakasta ihmistä. Isoja ja pieniä. Kaikki rakkaita. Se, että en vietä aattopäivää ja iltaa heidän seurassaan ei tokikaan tarkoita sitä, että en heistä välittäisi. Rakastan ja välitän suuresti, mutta jouluaattopäivä on oma päiväni. Pyhitän sen itselleni.

Aattopäivän viettäminen yksin ei tarkoita myöskään yksinäisyyttä, niin saattaa joku ajatella. Minulla on paljon ystäviäkin ja myös tuttuja. Arkeni on kiireistä, matkustan paljon kokousmatkoilla, tapaan erilaisia ihmisiä useita vuoden mittaan erilaisissa yhteyksissä. Jouluaaton viettäminen yksin on tietyllä tavalla minulle irtiotto kaikkeen kiireeseen. Nautin hiljaisuudesta.

Elämässä on hyvä osata pysähtyä. Miettiä, pohtia, ajatella, mitä on tehnyt, miten on tehnyt, tekikö oikein vaiko väärin. Voisiko jotakin omassa toiminnassa parantaa ja kehittää. On kyse sitten työstä, vapaaehtoistoiminnasta tai läheisten kanssa elämisestä. Jouluaattona minä ainakin mietin.

Suurta kiitollisuutta tätä kirjoittaessa koen. Ihania päiviä ja hetkiä olen kokenut pienten lastenlasteni Liljan ja Violan kanssa. Toivon, että olisin osannut toimia heidän kanssa oikein ja viisaasti sekä turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta luoden. Kiitos lasten vanhemmille, pojilleni ja heidän kumppaneilleen, että olette luottaneet.

Muutamat ystäväni ovat olleet monta viikkoa paineen alla siitä kun on mukamas ”pakko” mennä siskon, veljen tai äidin luokse joulua viettämään kun muuten loukkaantuvat. Kuka sellaisen pakon on säätänyt? Ei eduskunta ainakaan. Ei tässä elämässä niitä pakkotehtäviä ole kovinkaan monta. Yksi pakollinen asia meillä on jokaisella edessä ja se on kuolema, mutta eletään elämää ennen sitä.

Joulua ihmiset viettävät eri tavoin. Minä näin ja sinä omalla tavallasi. Toivon sinulle Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2020.

JAA