Toivon kaikille lapsille oikein hyvää Itsenäisyyspäivää. Toivon, että me aikuiset olisimme onnistuneet rakentamaan mahdollisimman hyvän maan Teille pienille asua ja kasvaa kohti aikuisuutta.

Toivon, että jokaisella lapsella olisi jokaisella lähellään rakastavia aikuisia tukena ja turvana niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Päivänä kun väsyttää tai kiukuttaa. Kun ei haluttaisi mennä kouluun tai on riitaa kavereiden kanssa.

Toivon, että jokaisella lapsella olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet elämän polulleen.

Hyvä yhteiskunta lienee sellainen, joka huolehtii pienen ihmisen turvallisuudesta ja antaa kaikille lapsille hyviä mahdollisuuksia rakentaa omaa elämäänsä. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus käyttää ja toteuttaa omia vahvuuksia ja kaikilla lapsilla on oikeus saada tukea ja apua silloin kun elämässä on vaikeuksia ja haasteita. Meillä kaikilla aikuisilla on vastuu siitä, että kaikilla lapsilla on hyvää elää ja kasvaa tässä maassa.

Kaikille aikuisille toivon viisautta, pitkämielisyyttä, sietokykyä, suurta sydäntä.
Jokaiselle aikuiselle toivon hivenen lapsen riemua, lapsen intoa uusiin asioihin, avointa mieltä, hymyä ja naurua.

Terveisin

-yksi pappa-

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Itsenäisyys on myyty jo ajat sitten Brysseliin,olemme vain vasallivaltiona käskyläisenä,ja maksajana.Ja oikea ”itsenäisyyspäivä” on historian mukaan vasta Tammikuussa,mutta jostain kumman syystä se 6.12.
    Tänään on Itsenäisyyden Muistojuhla,jolloin 2,5 miljoonaa ihmistä katsoo telkusta daamien pukuja,ja ,kun eliitti juhlii.
    ”Itsenäisyys” ei ole paljon arvoinen,jos sen tuntee omakseen vain varakkaat ja hyväosaiset.

    Itsenäisyys on tärkeä asia,mutta demokratia ja oikeudenmukaisuus paljon tärkeämpiä.