Voi kuinka minä olen onnellinen!

Kaksi pientä lastenlasta on ihan parasta tässä elämän vaiheessa mitä elän. Olen ihan hurahtanut yltäkylläisesti niihin pienokaisiin. Suurempaa ja tärkeämpää ei ole olemassa kuin se kun saa olla osallisena heidän elämässään. Ei minun elämänarvoni ole muuttuneet heidän tultuaan tähän maailmaan, mutta arvoni ovat varmaankin jalostuneet. Niin ajattelen tapahtuneen.

Sain olla kohta kaksivuotiaan kanssa ihan kahdestaan tässä parisen päivää. Me keksittiin vaikka mitä kivaa tekemistä ja aika hurahti leikkiessä hiekkalaatikolla, puistossa kiikussa, liukumäessä, heiteltiin käpyjä pieneen lampeen, käytiimpä hieman metsässäkin ihmettelemässä isoja puita ja istuttiin kiven päällä ja melkein seuraamme tuli orava puussa. Aivan kuin se orava olisi seurannut ja ihmetellyt ketä oikein olemme…Tyttökin huomasi oravan ja innostui. Oravat ovat tuttuja lastenkirjoista ja lastenohjelmista.

Kun oli ruoka-aika, kävimme syömässä. Toisinaan pienten kanssa se ruokailu voi olla hieman luovuutta vaativaa. Tämä pappa ei kuitenkaan enää helposti luovuta, ruuat tuli syötyä niin taas jaksettiin. Nukkuakin välillä pitää, jotta jaksaa. Nämä pienet lapset muuten liikkuvat yhdenkin päivän aikana mahottoman paljon. Jatkuva liike sinne ja tänne. Silmät on aikuisella oltava selässäkin taakse, myös oikealle ja vasemmalle, puhumattakaan että eteenpäin. Varmasti kaikille äideille ja isille tuttu asia.

Toinen pieni osaa jo sanoja. Kun hän sanoo ”kiito” = kiitos tai ”auta” kun yrittää itse laittaa vaippaa nukelle, niin voiko sellainen olla iskemättä syvimpään. Minuun se iskee niin , että ”oksat on pois”. Sellainen sanonta lienee olemassa. Tai kun hänen on aika mennä nukkumaan, niin hän haluaa halata ja ne vilkutukset häkkisängystä! Pieni ihmislapsi elämänsä alussa.

Tänään tapasin toisen pienen. Hän oli hurjasti kasvanut ja kehittynyt. Hän näytti kuinka konttaa, istuu tuetta lattialla ja nousee tukea apuaan käyttäen seisomaan ihan omille jaloillensa. Hän syntyi viime Jouluaattona. Joulun lapsi! Lahjojen lahja! Niinhän Jouluna syntyneistä sanonta kuuluu. Ei vierastanut laisinkaan. Hänellä on pitkät hiukset. Söi reippaasti lounaan aikaan kun syötin. Lusikka pysyy kyllä kädessä, mutta vielä on opeteltavaa kuinka ruoka viedäänkään omaan suuhun.

Ennen päiväunia hän joi tuttipullosta maitoa. Oltiin äiskän ja iskän sängyllä ja hän piti sormestani kiinni tuttipullosta imiessään. Voi sinua pientä aattelin ja toivoin kun saisin hänenkin kasvuaan aikuiseksi seurata ja olla mukana.

Voi kuinka he luottavat ja uskovat, että heistä huolehditaan. Lapsen luottamus läheisiin ihmisiin on ehdotonta. He ovat meistä riippuvaisia. Lapsen luottamuksen tai turvallisuudentunteen kun rikkoo, niin niiden palauttaminen on hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta. Rikkomisesta jää aina jälki. Niimpä pitäkäämme pienistämme rakkaudella ja suurella sydämellä huolta. Se kantaa hedelmää ja tuottaa satoa.

Rakkaus, välittäminen ja huolenpito on pienen ihmisalun elämän taipaleen rakennusaineita. Niille rakentuu jotakin suurta. Myös me aikuiset tarvitsemme samoja asioita.

On myös sanonta, että lapsissa on meidän toivomme. Se on muuten myös totta.

                        On onnellista herätä,
                        kun pieni käsi työntyy kouraan
                        ja jää siihen ja näemme,
                        kuinka pilvet muuttavat väriään
                        ja liikkuvat meitä lähemmäksi
                        aamun sormien päällä.
                        Niilo Rauhala: Meren läheisyys, 1975

 

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Tämmönen on Pappa.Se liikkuu hitaasti, mutta epävarmasti. Se pitää meteliä, savuttaa – käykin aika äänekkäästi. Levossa se seisoo omilla jaloillaan. Se poljetaan käyntiin ja toisinaan myös kotiin. Ei sitä enää valmisteta, kohta tuskin muistetaankaan – näit sen ehkä viimeksi isoisäsi halkoliiterissä puupinon alla? No, sehän on suomalainen Tunturi-mopedi, tuttavallisesti sanoen ”pappatunturi”. Voi halvatun papat.

    Sama tilanne,kaksi lapsenlasta,toinen syntyi juhannuksena,toinen on jo 12.Lapset ovat tärkeitä ja rakkaita,ei vaan ole lomallakaan aikaa juurikaan heidän kanssa oleilla.työtä,työtä,ja työtä.

    Nuorena tuli paljonkin Pappailtua.Ostin Tunturin koulukaverilta 300-markalla,joka oli iso raha silloin,En kyllä itse sitä maksanut,rahaton ,kun olin,vaan yksi siskoistani joka pakeni Suomen työttömyyttä Ruotsiin töihin,silloin 70-luvun alussa.Sehän oli silloin oikea buumi.

    Ja tässä muki meille….molemmille.
    https://www.kitchentime.fi/p/muki-muumipappa-30cl?utm_source=shopalike.fi&utm_medium=cpc&utm_content=10029134&utm_term=None

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.