(Osa tästä tekstistä on julkaistu Kalevan lukijalta palstalla 14.7.19).

Olen viime vuodet toiminut yhdistystyössä vaikuttaakseni saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kehittämisen puolesta. Keskeisenä aihealueena myös kuolinapuun liittyvän lainsäädännön saaminen maahamme. Sosiaali-ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmässä näitä asiakokonaisuuksia parhaillaan selvitämme.

Kuluneena vuonna on keskusteltu paljon hoiva -ja hoitotyöstä. Jokainen muistaa vuoden alussa käynnistyneen laajan keskustelun. Esille nousi paljon epäkohtia, puutteita, ongelmia. Hoiva-ja hoito ei aina ole sitä mitä sen pitäisi olla. Elämän loppuvaiheessa hoidon pitäisi aina olla asianmukaisesti ja laadullisesti hyvin järjestetty. Nyt niin ei ole. Kehittämishankkeita on meneillään ja toivottavasti ne eivät jää vain hankkeiksi vaan niistä olisi todellinen hyöty kautta maan tasa-.arvoisesti elämän loppuvaiheen hoidossa.

KUNNIANHIMOINEN HALLITUSOHJELMA

Hallitusohjelmassa on kunnianhimoisia linjauksia ja tavoitteita. On lääkärien lisäämistä, on hoitajamitoitusta. Hoitoon pääsyn nopeuttamista. Lainsäädännöllä turvattaisiin hyvää hoitoa elämän lopussa. Hyviä asioita. Kuinka käy, niin se on toinen kysymys.

Minusta tuntuu, että ei tämä minun nykyinen työsarka lopu koskaan missä olen mukana. Asiakokonaisuus on niin suuri, niin milloin se loppuisi? Milloin voisi todeta, että ”tämä hyvä?”. Sellaista ei ole näköpiirissä. Hieman samaa, kun sairaanhoitajan työssä potilaat eivät koskaan loppuneet. Heitä oli aina ja tuli aina. Lisää ja lisää. Tulevaisuudessa heitä tulee vielä enemmän. Huoltosuhde vaikeutuu, syntyvyys on laskenut. Hoitajia eläköityy suuret määrät.

PYSTYMMEKÖ YLLÄPITÄMÄÄN SAMANKALTAISTA PALVELUA TULEVAISUUDESSA?

Minun mielestäni yhteiskunta ”räpiköi” kaikenlaisen ihmisten hoitamisen ja auttamisen suhteen. Puhumme sitten mistä hyvänsä sos-terv puolen asioista. Olen saanut paljon postia, kommenttia ja palautetta. Yksi palaute on erityisesti jäänyt mieleeni.

Siinä sanottiin, että ”tarvittaessa meidän täytyy purkaa rakenteet mitkä olemme vuosikymmenten saatossa rakentaneet. Ihmisten on vaan pärjättävä omillaan jos hoitajia ei ole. Hoivayksiköissä asuvien hoivasta vastatkoon omaiset ja samoin kotioloissa asuvien. Jos ei ole rahaa niin sitä ei silloin ole. Jos ei ole ammattilaisia töissä ja saatavilla asiantuntevaa hoitoa, niin se vaan pitää hyväksyä”

Tämän palautteen antaja saattaa olla jopa oikeilla jäljillä. Toivottavasti kykenemme hallitsemaan kehityksen kulkua. Jostakin syystä minulla itselläni on suuri epäilys, että tämä ei tule päättymään hyvin. Toivottavasti olen väärässä. Hyvään pitäisi tietenkin ensijaisesti uskoa. Se usko on minulla kieltämättä koetuksella.

HAASTEITA RIITTÄÄ

”Hyvin iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa Suomessa nopeasti. Siinä missä 1970-luvulla Suomessa oli vain kolmisen tuhatta 90-vuotiasta, on heitä tällä hetkellä jo noin 50 000. Ennusteen mukaan vuonna 2065 yli 90-vuotiaita on jo 190 000.”   https://www.terveyskyla.fi/ikatalo/ik%C3%A4%C3%A4ntyneelle/ik%C3%A4-ja-arki/v%C3%A4est%C3%B6n-ik%C3%A4%C3%A4ntyminen-suomessa

Päivittelemme jo nyt, että mistä niitä hoitajia saadaan kun ala ei ole kovinkaan kummoisessa maineessa ja ainakin 70 000 koulutettua hoitajaa on lähtenyt alalta pois. Huono palkka ja urakkatyö, mutta mistä niitä hoitajia mahdetaan löytää vuonna 2065 ?

Yhteiskuntaa tulisi rakentaa ottamalla huomioon kaikki ikäluokat ja heidän palvelutarpeensa. Tässä ennakointi ja hyvä suunnittelu on erittäin tärkeää. Ikäihmisten kokemus ja erilainen osaaminen on hyvä tässä työssä huomioida. Heidät on hyvä pitää kehittämistyössä vahvasti mukana.

Kari Viholainen
Puheenjohtaja, Exitus ry
Sosiaali-ja terveysministeriön Elämän loppuvaiheen hoito-asiantuntijatyöryhmän jäsen

”En ole mielestäni vielä vanha. Vasta sitten, kun nuori nainen tarjoaa                       minulle istumapaikkaa junassa, on tuo tragedia minua kohdannut.”
                                                                       -E.V. Lucas-

 

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Eikö kannatakin THL ja muiden terveysviranomaisten jatkaa valistusta terveellisistä ravintoaineista(kasvismargariini, kasvikset, jne) sekä parjata vaarallisia nautintoaineita (tupakki, alkoholi, huumeista he eivät puhu). Näin saamme tosi pitkäikäisiäihmisiä joiden hoivaongelmat kasvavat. Itse olen sitä mieltä että voi, alkoholi, ym vanhat nautintoaineet kuuluvat elämään. En haluaisi (ei koskaan tiedä) joutua hoivattavaksi. Mieluummin saappaat jalassa pois.

    • Kiitos palautteesta ja kommentista. Erilaiset elintavat ja ruokailutottumukset on toki jokaisen yksilön omia valintoja ja niiden valintojen tekemiseen vaikuttaa monetkin eri asiat, henkilökohtaisia asioita. Elinajan odote on tasaisesti noussut viimeisten vuosikymmenten aikana. Jossakin raja tulee vastaan, sillä ikuista elämää ei ole ainakaan vielä keksitty. Väestön ikääntyminen tuo palvelujen järjestämisessä isoja haasteita eteemme. Tosin tulevaisuuden kotona pärjäämisessä saattaa isona apuna ollakin robotti tekemässä aamupuuroa ja huolehtimassa lääkityksen ottamisesta….Nähtäväksi jää kuinka käypi…Hyvää kesän jatkoa!

  2. Historian aikana on asia hoidettu monella tavalla. Joskus vanhat ihmiset ”huutokaupattiin” maalaistaloihin periaatteella, se joka vähiten pyytää saa ottaa vanhuksen kotiinsa.

    Olemmeko muuttuneet paljoakaan noista 1700- ja 1800-lukujen Suomesta? Periaate on nyt melkein sama. Joskus hävettää olla suomalainen.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.