Yksi haastavimpia ja kovimpia asioita sairaanhoitajan työssä oli kärsivän ihmisen pyynnöt auttamisesta kuolemaan. Sellaisiakin asioita hoitotyössä voi kohdata. Ne olivat aina pysäyttäviä. Ensimmäinen pyyntö oli jopa hätkähdyttävä. Muistan sen vieläkin, vaikka siitä on jo aikaa mennyt yli neljännesvuosisata. Minun piti lopettaa hetkeksi työn tekeminen ja mennä hoitajien kahvihuoneeseen tauolle.

Monia ehkä kiinnostaa se, mitä minä vastasin näihin pyyntöihin? Vastasin aina kaikille, mutta hieman eri tavalla. Ovathan ihmisetkin erilaisia ja sairaat ihmiset ovat aina yksilöllisesti sairaita. Diagnoosi voi olla sama, mutta kaikki muu onkin yksilöllistä ja ainutlaatuista. Kahta samanlaista ei ole olemassa.

Puhuimme kivusta, vääryydestä, epätoivosta, oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta. Kauanko ja paljonko täytyy kärsiä? Miksi pitää kärsiä? Piti löytää keino lohdutukselle ja tsemppaamiselle vaikeassa tilanteessa.

Erityisesti mieleeni on jäänyt erään potilaan puoliso kun hän kysyi minulta milloin annatte sen ”viimeisen piikin”, jotta kärsimykset loppuisivat? Hän oli täysin tosissaan kysymyksessään. Se kävi ilmi keskustelussamme jossa toin taas esille sen, että Suomessa ei voi sellaista ”viimeistä piikkiä” kenellekään antaa. Ymmärsin kysyjää oikein hyvin. Olihan hän seurannut puolisonsa kuolinkamppailua jo tovin aikaa vieressä istuen päivästä toiseen.

Kenellekään potilaalle taikka omaiselle ei voi luvata, että olo helpottuu ja tulee hyväksi, sillä varmuutta siitä ei ole olemassa. Suurinta osaa vaikeasti sairaiden kivusta ja muista kärsimysoireista me kykenemme lievittämään ja jopa kokonaan poistamaankin, mutta on tiedostettava se tosiasia, että aina on olemassa tietty määrä sairaita ihmisiä, joita emme kykene auttamaan. Se vaan on fakta.

Kuoleva jo elämänsä lopussa oleva ihminen on usein hyvin hauras. Varsinkin ihminen jolla on aikaa valmistautua kuolemaansa. Sen ajan odottamiseen milloin elämä poistuu kehosta ja jäljelle jää hiljaisuus. Olen kokenut niitä hetkiä lukemattoman määrän. Heitä on hyvin monta. Tokikaan kaikkia en voi muistaa, mutta varmasti muistan sen ensimmäisen. Tosin hän pääsi pois nopeasti.

Aina ei ole niin. Kuoleminen ei aina tapahdu nopeasti. Lähtökohtaisesti lääkärin ja hoitajan tulee auttaa kärsivää kivussa ja pyrkiä parantamaan sairautta. Lääkäreiden historiallisessa Hippokrateen valassa todetaan, että ”en anna myrkkyä”, mutta toisaalta nykymuotoisessa lääkärin valassa todetaan, että ”kunnioitan potilaani tahtoa”..

Kun on riittävästi kohdannut kärsimystä ja tuskaa mitä ei kyetä poistamaan tai lievittämään, niin on ymmärrettävää, että alkaa kannattamaan lakia eutanasiasta. Lääkäriliitto vastustaa lakia eutanasiasta, mutta se ei ole katsonut itsemurhan avustamisen kieltämistä Suomessa tarpeelliseksi.

Esimerkiksi Englannissa tilanne on toisin. Siellä itsemurhassa avustamisesta voi pahimmillaan saada jopa 14-vuoden vankeustuomion. Briteissä onkin meneillään kampanja lain muuttamiseksi.

Ylen arkistossa on kaksikin mielenkiintoista ohjelmataltiointia 2000 -luvun alusta. Ne molemmat voi katsoa alla olevan linkin kautta. Haastattelussa oleva Gwen Marttinen oli Exitus ry:n perustajajäsen ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Alemmassa videossa Juha Kukkonen kertoo avustaneensa ystäväänsä itsemurhassa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/20/gwen-marttinen-ja-tahto-hyvaan-kuolemaan

Maanantaina 29.10.18 Sosiaali-ja terveysministeriön asettamassa ”elämän loppuvaiheen hoito”- työryhmän kokouksessa käymme läpi eduskunnan käsittelyssä ollutta kansalaisaloitetta eutanasiasta. Sitä työryhmälle esittelevät Esko Seppänen ja Iiro Viinanen. Lisäksi tutustumme rikoslakiin ja saamme katsauksen saattohoidon kehittämisen tarpeista. Myös ihmis-ja perusoikeuksia käymme läpi. Varmasti mielenkiintoinen sekä monipuolinen keskustelu tulossa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.