Tupakoimattomuudessa pysytty ja lisäkiloja tullut. Haittaaks se?

0

Hippei ja hurraa! Vai voikohan vielä noin juhlia tupakoimattomuuttani… Kesäkuun alussa päätin yrittää josko pystyisin jättämään sauhuttelun ja nyt eletään elokuun alkua ja parisen kuukautta tässä on tupakki pysynyt pois minun suustani. Aika on mennyt nopeasti. Ei tämä savuttomuus ole kirkossa kuulutettua. Välillä tupakki tulee mieleen ja heikkona hetkenä ihannoin vieläkin kun oispa niin ihana mennä kahvin jälkeen sauhulle tuonne pihalle.

Ei auta muuta kuin olla itselleen tiukkana. Pysyä päätöksessä ja perustella sekä muistuttaa välillä itseään siitä, miksi päätti lopettaa tupakoinnin. Kaksi kuukautta on lyhyt aika ja sen perusteella ei voi vetää johtopäätelmiä siitä, että tupakoimattomuus olisi onnistunut ja pysyvä olotila. Jos olen tässä samassa tilassa vielä vuoden kuluttua, niin silloin voinee asiaa jo hieman ”tuuletellakin”. Kenties saatan jonakin päivänä olla niin heikko, että sorrun tupakkiin. Niin on käynyt ennenkin. Ei olisi eka kerta.

Se on varmaankin niin, että oli kyseessä mikä tahansa riippuvuus, niin riippuvuudesta eroon pääseminen on lopun elämän projekti…Milloin on se hetki ja aika kun voi todeta päässeensä pysyvästi jostakin riippuvuudesta eroon? Pääseekö alkoholista ja tupakasta oikeastaan koskaan eroon? Vai onko se ilman niitä oleminen ja eläminen pikemminkin uuden elämäntavan omaksumista ja ylläpitämistä siten, että riippuvuutta aiheuttavat osatekijät pysyvät arjen elämästä poissa? Itse koen eläväni tällä hetkellä elämäntapa-muutosprojektia.

Kyllä. Kiloja on tullut lisää noin viitisen paikkeilla. En ota noista muutamista lisäkiloista kuitenkaan ressiä. En ainakaan vielä. Jos painoa tulee kovin paljon tässä lisää, niin pitänee aloittaa sitten toinen projekti painon suhteen. Jospa nuo lisäkilot suojaisi luitani kylmyydeltä tulevana talvena.

Ja ei. En ole käyttänyt mitään tuotteita tupakasta vieroitukseen tai vieroitusoireisiin. En oikein usko niiden tehokkuuteen ja minulla on muutamat tutut jopa jääneet ”koukkuun” niihin nikotiinipurkkiin sun muihin mitä niitä nyt onkaan. Ajattelen, että ”tahdon voima” on paras voima tässä asiassa.

Jos sinä harkitset tupakan jättämistä, niin suosittelen niin tekemään. Asia kannattaa tarkasti itselleen perustella ja ne perustelut on hyvä sitten myös muistaa. Varsinkin silloin kun tulee se heikko hetki. Omasta kokemuksesta voisin todeta, että ihminen kykenee olemaan samaan aikaan heikko, niin myös vahva. Olisiko se ydin juuri siinä, että pystymme muuttamaan elämäntapojamme myös vahvasta riippuvuudesta.

Kukapa se olisi sellaista luvannut, että elämä olisi aina helppoa. Elämässä voimme tehdä valintoja. Viisaita ja vähemmän viisaita. Toivottavasti jokainen meistä tekisi enemmän niitä viisaita ratkaisuja.

Olipa helteinen kesä. Nyt jaksaa tulevan syksyn ja talven. Itse odotan kovasti syksyn kiireitä. Yhdistyksen asioissa tulee useita käyntejä Helsinkiin. Elokuun lopulla alkaa Sosiaali-ja terveysministeriön asettaman asiantuntijatyöryhmän työskentely. Sen tehtävänä on selvittää saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita. On mielenkiintoista olla yksi työryhmän jäsen. Työsarkaa tulee riittämään kolmeksi vuodeksi.

Menkäämme kohti syksyä iloisin mielin jokainen ja ottakaamme haasteet vastaan mitä kukainenkin meistä saa. Voikaa hyvin.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.