Eutanasialle on hyvät perustelut. Kaikessa ei voi auttaa.

3

Osa tästä tekstistä on julkaistu Kaleva lehdessä mielipiteenä 10.4.18 ja laitan blogiin täydennetyin tiedoin.

Lääkärit Eeva Rahko, Minna Koivukangas sekä Riitta Antikainen kommentoivat 29.3.18 julkaisemaani Kalevan blogi-kirjoitustani eutanasiasta Kaleva lehden mielipidepalstalla 8.4.18. http://www.kaleva.fi/lukijalta/mielipiteet/suomessa-on-tapahtunut-hyvaa-kehitysta-saattohoidossa-ja-suuntaus-tulee-jatkumaan/789807/

Hyvä, että asiasta keskustellaan. Kansalaiskeskustelua aiheen piirissä juuri nyt tarvitaankin.

Olen samaa mieltä lääkäreiden kanssa, että meillä on hyvää saattohoitoa, mutta se ei ole ainoa totuus. Huonoakin on. On hyvä asia, että ministeri Grahn-Laasonen vasta myönsi 1,5-miljoonaa euroa saattohoidon ja palliatiivisen hoidon osaamisen parantamiseen ja kehittämiseen. Niin hoitohenkilökuntaa kuin lääkäreitä pitääkin kouluttaa asiassa.

Saattohoito ja eutanasia eivät ole kuitenkaan asioita, mitkä kilpailisivat keskenään. Molempia tarvitaan. Aina hyväkään saattohoito / palliatiivinen hoito ei auta kärsivää ihmistä. Edustamalle yhdistykselleni saattohoidon kehittäminen ja sen puolesta puhuminen on tärkeä asia ja tavoite. Kuten myös laki eutanasiasta.

Minun näkemys saattohoidosta / palliatiivisesta hoidosta kuten myös eutanasialainsäädännön  tarpeesta perustuu pitkäaikaiseen työkokemukseen sekä niihin kansalaisten yhteydenottoihin mitä yhdistystyössä olen saanut.

Eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunta linjauksessaan eutanasia-kansalaisaloitteeseen jättää oven auki eutanasialle. Valiokuntahan esittää asiantuntijatyöryhmän perustamista tutkimaan ja selvittämään laajasti saattohoidon ja palliatiivisen hoidon tilaa sekä samalla jää avoimeksi mahdollisesti tarvittavat lainsäädännölliset uudistukset eutanasian sallimisen suhteen. Valiokunnan yksimielisyys on outoa, sillä tunnetusti valiokunnan jäsenissä on myös eutanasian kannattajia. Ilmeisesti paineet yksimielisyyteen nyt voittivat.

Valiokunta ei siis ottanut kantaa eutanasian puolesta eikä sitä vastaankaan. Asia menee nyt eduskunnan keskusteluun ja käsittelyyn ja on odotettavissa mielenkiintoinen äänestys. Rohkenevatko kansanedustajat olla omaa mieltään asiassa sillä tavoin kuin kantaansa viime eduskuntavaalien alla eutanasiaan ilmaisivat. Toivottavasti eduskuntaryhmät sallivat edustajilleen ”omantunnon vapauden” mahdollisessa äänestyksessä eutanasia-kansalaisaloitteesta.

Joka tapauksessa Suomessa työ tulee jatkumaan eutanasialainsäädännön puolesta. En ihmettelisi sitäkään, että alkaisi selvittely siitä, että voisiko Sveitsin kaltainen toiminta olla mahdollista myös Suomessa? Tätä enteili myös jo viime syksynä Osmo Soininvaara. Yksi kansalaisaloitteen tekijöistä.  Nyt periaatteessa avustaminen itsemurhassa ei ole rikos.

Yhteiskunnallisessa kansalaiskeskustelussa jo hyvin pitkään suomalaiset ovat antaneet vahvan tukensa eutanasialle. Vahvan tuen sille, että ihmisellä itsellään tulee olla oikeus päättää elämänsä päättymisestä kun katsoo elämänsä olevan niin kärsimyksen täytteistä, että ei halua sitä elää. Lääkärin ja hoitajan tehtävä auttaa kärsivää. En ymmärrä miksi sitä auttamisen oikeutta ei voitaisi lainsäädännöllä ohjeistaa myös eutanasian keinoin, jos ja kun niin autettavan kuin myös  auttajan oma etiikka ja moraali sen hyväksyy? Suomen Lääkäriliiton olisi jo aika avartaa omaa virallista jyrkkää kielteistä kantaansa eutanasiaan. Eutanasia on eettisesti ja moraalisesti inhimillinen vaihtoehto suuressa kärsimyksessä.

Jostakin syystä Suomessa eutanasia keskustelussa usein annetaan ymmärtää, että se olisi vain lääkäreiden asia. Näinhän se ei ole eikä pidä ollakaan. Liikaakin annetaan painoarvoa Lääkäriliitolle ja sen edustajille. Esimerkiksi ajankohtaisohjelmissa näemme yleensä puhumassa lääkärin tai professorin ja tavallisen kärsivän potilaan edustus keskustelusta puuttuu.

Lääketieteen opiskelija yhtenä päivänä soitti ja kysyi, millaista se kuolema pahimmillaan voi olla? Vastasin, että pahimmillaan kuoleminen voi olla kuolemista kitumalla. Asiaa ei ole syytä kaunistella, vaan se on joidenkin ihmisten kohdalla kohtalo. Valitettavasti.

Henrik Lax, yksi kansalaisaloitteen tekijöistä kirjoittaa HS-lehden mielipidekirjoituksessaan 4.4.2018

Eutanasia-aloitteen laatijat tietävät kyllä eutanasiatapausten lisääntyneen Alankomaissa, mutta vielä rajummin on lisääntynyt palliatiivisen sedaation käyttö potilaiden viimeisenä hoitotapana: kymmenen prosenttia hollantilaisista kuolee sedaatioon (ikinukutukseen). Sitä toteuttavat myös sellaiset lääkärit, jotka vastustavat eutanasiaa, mutta heidän toimillaan ei ole samanlaista valvontaa kuin on eutanasian käytössä.

Erittäin kokenut ja arvostettu saattohoidon uranuurtaja lääkäri Juha Hänninen kertoi MTV-jutussa 11.3.2018

– ”Lopulta hän kuoli kotonaan tukehtumalla limaansa, kun hänen omaishoitajansa meni hetkeksi vessaan ja jätti hänet yksin. Potilas kysyi minulta monta kertaa ennen sitä, eikö hän saisi jo kuolla.

Nämä tarinat ja potilaat ovat saaneet Hännisen muuttamaan mieltään eutanasian suhteen. Ennen hän uskoi, että kivunlievitys ja viimeisessä tapauksessa nukuttaminen riittävät kärsivänkin potilaan hoitoon eikä eutanasiaa tarvita. – Huomasin, että olen ollut väärässä. Olen ollut mukana tuhansissa kuolemissa ja oppinut, että ihan kaikessa ei voi auttaa.”

3 KOMMENTTIA

  1. Kari Viholainen sinä olet ottanut sydämmenasiaksi tämän etunasian. Oletko itse muistanut elää sitä elämää mitä sinulla on ollut viimevuosina. Yhden ihmisen elämä on oikeistaan hyvin sanottu Raamatussa. ”Ihmisen elämä on kuin ruohonkorsi kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enään ole eikä hänen kotikontunsa häntä enää muista”. Meillä on vain tämä yksi elämä ja jokainen päivä on sitä elämää ja jos sen saa elää niin se kannatta elää niin hyvin kuin voi. Minulta on halvaanut lapsen jalka siten kun istuin 7kk ikäisenä lattialla äitini polki sen reidestä poikki. Olen elänyt siitä huolimatta elämääni ja pyrkinyt pärjää siinä. Ongelma ei ole ollut jalassani oleva vamma vaan se, että on niin paljon ihmisiä jotka ei hyväksy sitä että vammainen ihminen pärjää elämässään. Etenkin niitä ihmisiä on ollut lähisukulaisissa ja myös ns. hoitohenkilökunnassa. Jokin nuori sairaanhoitaja on omaksunut helposti sellaisen asenteen kun katsoin yhteispäivystyksessä kun rullatuolissa istuva mies jolta oli amputoitu molemmat jalat reidestä. Kysyi nuorelta sairaanhoitajalta ”saanko lasin vettä kun janottaa”. Sairaanhoitaja vastasi puhuen jotenkin kolmannessa persoonassa ”onkos sinulle lupa juoda vettä.” Se on ihan sama vaikka menisi verikokeisiin niin ei ole mitään väliä jos juo kulauksen vettä. Sairaanhoitaja tunsi itsensä varmaan todella suureksi persoonaksi ”ihan samalainen kuin jokin hänen ihailemansa kirurgi.” Jaana Korhonen kirjoitti hyvin näistä ”aikuisista lapsista” mitä he ovat. Kannatta lukea.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.