Haluanko elää vanhaksi? Kulueränä? Epäilen vahvasti.

4

Voi sitä ihanuutta kun sitten vanhana saa istuskella keinustuolissa reinot jalassa ja kiikutella itseään ja muistella nuoruutta. Lapset ja lapsenlapset vierailevat ahkerasti ja osallistuvat papan arkeen. Kotihoitajilla on aikaa juoda kupponen kahvia keittiön pöydän äärellä ja yhdessä katsellaan valokuvia papan nuoruuden ajoista ja muistellaan menneitä. Tuoreen pullan tuoksu valtaa pienen asunnon.

Tarvittaessa pääsee nopeasti lääkärin juttusille kun paikkoja kolottaa. Verenpaine on taivaissa ja sydämen vajaatoiminta toki korjataan pikaisesti lisäämällä lääkitystä. Virkistystoimintaa on niin paljon, että on vaikeuksia papan löytää vapaa-aikaa osallistua niihin kaikkiin.

Kaupunginsairaalaan pääsee välittömästi, jos vointi huononee vaikka keuhkokuumeen takia ja sielläkin kaikilla hoitajilla on runsaasti aikaa panostaa papan omatoimisuuden tukemiseen ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitoon. Kiirettä ei ole kellään. Kesät ja talvet on mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun. Voi kun on niin kivaa lähteä käymään torilla kauppahallissa. Ja ne tuoreet hillomunkit! Avot! Hoitajatkin nauttivat kun voivat toteuttaa monipuolista hoitotyötä potilaan lähtökohdista katsoen.

Mikäpä sitten vanhana on ollessa kun yhteiskunta aivan aikuusten oikeesti panostaa laadukkaaseen ikä-ihmisten hoitoon. On se niin hienoa sitten olla tyytyväinen siihen, että pitkän elon aikana maksetuille veroeuroille saa todellakin vastinetta. Mikä kiitollisuuden määrä ja senhän tämä pappa aina muistaa iltarukouksessa.

Vai onkohan se sittenkään niin, että haluan elää vanhaksi? Paljon apua ja hoivaa tarvitsevaksi? Jospa minulta menee muisti? Kävelykykykin?

Voi kamalaa! Olisiko sittenkin inhimillisempää kaatua viimeinen kaatuminen ”saappaat jalassa” ja se oli sitten siinä. Taidan kallistua viimeiseen.

Laitospaikkojen systemaattinen alasajo koko maassa on ollut virhe. Samaan aikaan on jäänyt tekemättä avohoidon kehittäminen. Panostukset ovat olleet aivan liian vaatimattomia. Resurssit eivät vastaa tarvetta.

Lisäksi avohoidon ihanuutta ja kotona asumista pidetään jostakin syystä parhaimpana paikkana ikäihmiselle. Näin ei aina suinkaan ole. Kun muistisairaita joudutaan lukitsemaan omaan kotiin ”turvaan”, niin voidaan kysyä sekö on sitten inhimillistä? Minusta ei ole. Kotona on yksinäisiä vanhuksia ja sairaita, joita kotihoitajat käyvät pikaisesti ”tarkistamassa” ja kiirehtivät jo pikaisesti seuraavan luokse. Omaisia ja ystäviä ei välttämättä ole lainkaan. He saattavat myös asua satojen kilometrien päässä jossakin muualla.

Uskon, että laitospaikkoja joudutaan tulevaisuudessa palauttamaan ja muutenkin ryhmäasumista lisäämään. Vanhusten määrän me tiedämme lisääntyvän ja samaan aikaan tiedämme senkin, että kuntasektorilta poistuu suuret määrät työntekijöitä ja juuri sosiaali-ja hoiva-alalta eläköitymisen takia. Alalle rekrytointi tulee olemaan haasteellista vaikka toistaiseksi opiskelijoita riittääkin. Joitakin vuosia sitten Tehy selvitti, että on noin 30 000 koulutettua hoitajaa, jotka tekevät muuta työtä kuin hoitotyötä. Voidaan pohtia miksi?

Vanhuksista on tullut kuluerä ja sitä kuluerää on hoidettava mahdollisimman pienellä budjetilla ja mahdollisimman pienellä hoitajamitoituksella.

Haaveet mukavista hetkistä kiikustuolissa kotihoitajan kanssa on unohdettava. Kunhan aikanaan pääsisi ajoissa pois joutumatta kurimukseen koska yhteiskunta ei anna arvoa vanhusten arvokkaalle ja inhimilliselle hoitamiselle.

JAA

4 KOMMENTTIA

  1. Jäin jo viisi vuotta sitten eläkkeelle nilkassani olevan nivelrikon takia. Tyttöni sanoi asiasta hyvin ”niin sinä oletkin päässyt niin nuorena eläkkeelle. Minulla se voi olla 65-vuotiaana.” Hän tékee pitkiä työpäiviä samalla tavalla kuin olen itsekkin ikäni tehnyt. Tarkoitukseni ei ole elää madollisimman vanhaksi vaan, että jokainen päivä olisi elämisen arvoinen. Olen sen verran kovan elämän elänyt. Joskus 90-luvun alussa kävin katsomassa muommoani Haapaveden terveyskeskussairaalassa. Vanhoja ihmisiä pääasiallisesti naisia makasi sängyissään ymmärtämättä enään paljoakaan missä he olivat. Mummoni oli henkisesti silti ihan kunnossa. Hän sanoi silloin kaksi asiaa jotka muistan. ”Kyllä ihmisen elämä on lyhyt ja sen täytyy paljon kärsiä ennenkuin se kuolee.” Mummoni eli yli 90-vuotiaaksi ja oli synnyttänyt 11-lasta.

  2. Ikäihmisten kotihoito – tai hoitamattomuus – on jo pitkään vallalla ollut hullutus. Aina kaikkien pitää mennä samaan muottiin.

    Moni nykyajan ikääntyneistä voisi ihan mielellään asua hoitokodissa tai vastaavassa. Varustuksiin pitäisi vain lisätä toimiva nettiyhteys ja ergonominen oma työpiste…
    Olisi seuraa, turvaa, ruokaa.

    Onkohan viime aikoina tehty kunnollisia laskelmia kotihoito vs. laitoshoito -kustannuksista? Siis kokonaiskustannuksia hoidettava+yhteiskunta.

    • Kyllä niitä laskelmia on aina yritetty tehdä kunnissa kun pitäähän se jokin arvio olla talousarviossa menoista. Eri asia sitten se, kuinka ne pitävät paikkansa. On niitä valtakunnallisiakin laskelmia eri hoitomuodoista. Aikoinaan laitoshoidon vähentämiseen liittyi merkittävänä asiana säästöjen hakeminen. Avohoitoa / kotihoitoa / palveluasumista pidettiin selvästi halvempana. Kuinka onkaan käynyt? Minkä kuntoisia ihmisiä onkaan minkäkin palvelun piirissä? Onko niitä selkeitä säästöjä todellisuudessa saatu ja paljonko? Millä mittarilla mitataan ja mitä? Entäpä inhimillinen näkökanta….jahka tässä sote tulee, JOS tulee, niin saas nähdä kuinka käy….Tietääkö kukaan mistään yhtikäs mitään….))

  3. Aivan samanalaisia kokemuksia on minullakin kuin Mikolla. Äitini olosta ensin terveyskeskukssa, palvelukodissa ( rivitalo jossa pienien asuntojen makuuhuoneissa, keittiöissä jne oli vuoteita). Ei hänen elämänsä loppu ollut ihmisarvoinen. Asuin 120 km etäisyydellä hänen sijoituspaikastaan. Kävin hänen luonaan (työssä ollessani) ainakin kaksi kertaa kuukaudessa. En haluaisi itselle sellaista kokemusta. Mieluummin kerrasta poikki. Toki vanhusten hoidossa on kaikenlaisia tilanteita mutta minulle jäi vastenmielinen kokemus mieleen.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.