Viekö valtion 3 mrd:n sote-säästö palvelut miljoonalta?

0
Tarvitaan yhteiskuntavastuuta

Hallitus aikoo leikata Sote-kustannuksia 3 miljardia euroa. Mitä se tarkoittaa? Oulun Sote-budjetti 200 000 kaupunkilaiselle on 600 miljoonaa. 3 mrd on 5 kertaa Oulun 6 000 000 euroa. Jääkö näin miljoona ihmistä – 5 kertaa Oulun asukasluku – vaille palveluja?

Tietenkin tämä on yksinkertaistamista. Vastaukseksi ei kuitenkaan riitä Trumpin tavoin ”vähemmällä rahalla enemmän”, koska nykyisillä valinnanvapausesityksillä edessä on kaaos 2019. Nyt tarvitaan jarrut maakunta-ihanuudelle.

Hallitus on lähettänyt lausunnoille valinnanvapauslain, jota normaalien periaatteiden mukaan ei edes ole olemassa. Lausuntoja pyydetään asiantuntijoiden mukaan täysin keskeneräisestä suorastaan tekemättömästä valmistelusta.

Asiantuntijaryhmä näkee edessä valtavan uudistussuunnitelman palveluille aiheuttaman KAAOKSEN vuonna 2019. Epäselvä ”valinnan vapaus” toisi mukanaan kustannusten kasvun kun rahoitusta siirrettäisiin nykyisiin yksityisiin palveluihin. Hoitoketjut rapautuvat monien toimijoiden huonosti valmistelluissa malleissa. Eriarvoisuus lisääntyy ja kansalaisia pompotellaan huonojen rakenteiden takia.

Sote:ssa on kyse isosta vuosisadan uudistuksesta. Mielenkiintoista on, että maakunnatkin, joiden pitäisi olla ”meidän puolueen omissa käsissä” pitävät jo pelkästään aikataulua mahdottomana.

Oulun on välttämätöntä saada omat terveyspalvelujen – ei vähiten päivystyksen – toimintamallit kuntoon ennen maakunnallista ja muun valtakunnan neuvomista. Mitä järkeä on yhdistää kanta-Oulun matalan kynnyksen keskuksia toimimattomina Kontinkankaalle ja Tuiraan?

On välttämätöntä toimia paikallisesti koska hallituksella ja sen valmistelijoilla eivät toimintamallit ole hallinnassa. Tarvitsemme näyttöjä ja kunnollisia linjauksia OYS:n Pohjois-Suomen ”miljoona piirin” hoitoketjuvastuuseen. Nouseeko OYS:n erikoisosaamisen taso varmuudella joillakin erityisvastuualueilla palvelemaan myös koko maata?

Vaarana on, että OYS:ltä edellytettävä liikelaitos ja tuottajayhtiöt ajautuvat kaupungilla huonoksi ja toimimattomaksi koettuun tilaaja-tuottajamalliin.
Oys:n suuntavalinnoista riippuu myös palveluja täydentävien hyvinvointialan yritysten syntyminen alueelle.

Yhteiskuntavastuun on oltava todellista ei kliseitä ja muuta harhaanjohtavaa sote-hehkutusta. Terveysteknologian ja digitalisoinninkin mahdollisuuden realisoituvat parhaiten toimivissa palvelujen hoitoketjuissa. Ne takaavat myös teknisten innovaatioiden osuvuuden, hyödyntämisen ja start-up yritysten mielenkiinnon.

800 sivun kehittämisraportit eivät riitä mihinkään jos sote-uudistuksessa ei viimeinkin edetä yhteistyössä, harkiten ja terveen järjen pohjalta viimeinkin huomioiden sen keskiössä asiakastarve ja -palaute.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.