Raha, mitä se on?

0

Raha, mitä se on?

Aihe tuntuu olevan kiinnostava muillekin ja aina silloin tällöin herättää keskustelua. Itse kiinnostuin aiheesta suunnilleen vuosituhannen vaihteen tienoilla.

Koulu- tai opiskeluaikoina mielestäni opetettiin, että kun joku tallettaa rahaa pankkiin, niin se on sitten toiselle käytettävissä lainan nostamisessa. Kuitenkin aloin törmäämään kirjoituksiin, joissa väitettiin, että tämä ainakaan noin kerrottuna ei pidä paikkaansa. Yritin perehtyä asiaan vaikkapa lukemalla taloustieteen oppikirjoja aiheesta. Jostain syystä mitään järkevää rahan syntymisen selitystä ei oikein löytynyt oppikirjoistakaan.

Raha on velkaa [1] [2]

Heti alkuun yhteenveto. Suurin osa liikkellä olevasta rahasta on yksityisten pankkien tyhjästä luomaa rahaa (liikepankkirahaa), joka syntyy aina samalla hetkellä kun pankki myöntää jollekin asiakkaalle lainan. Yhteiskunnassa oleva rahamäärä tällöin lisääntyy.

Rahaa puolestaan häviää samalla hetkellä olemasta, kun joku asiakas lyhentää ottamaansa lainaa jollain summalla. Yhteiskunnassa oleva rahamäärä tällöin laskee.

Käyn asiaa läpi historian osalta vain muutamaan asiaan tarttuen, mutta tämän päivän rahan kannalta sitten tarkemmin.

Vanhempi historia

Aloitamme alusta. Kun ennen muinoin esihistoriallisena aikana oli vaihdantatalous, oli monia käytännön ongelmia tehokkaan talouden kannalta; erityisesti arvonmääritykset olivat hankalia.

Usein vaihdantatalouksissa oli kuitenkin myös vakiintunut joitakin arvon siirtoon soveltuvia välineitä, jotka yleensä olivat ainakin jostakin näkökulmasta arvokkaita, niillä oli ollut käyttöarvoa, ne olivat hyvin säilyviä ja/tai helposti siirrettäviä. Kuten orvannahat ja kauniit, mutta myös johonkin tarkoitukseen käyttökelpoiset simpukankuoret. Myös viljaa ja karjaa on käytetty eri aikoina ja paikoissa arvon mittana.

Kaupunkien ja yhteiskuntien sekä kirjoitustaidon kehittymisen myötä rahan käyttö alkoi muotoutumaan vanhalla ajalla Lähi-idässä vaikkapa verojen keräämisen myötä. Siirryttäessä antiikin Kreikkaan keksittiin suunnilleen 2 600 vuotta sitten vakioda vaihdannassa käytettyjen jalometallinkappaleiden koot ja alkaa leimaamaan niitä juuri tässä vaihdon helpottamisen tarkoituksessa. Oli siis syntynyt raha.

Antiikissa huomattiin varhain tarve käyttää halvempia metalleja pienempiarvoisia vaihtorahoja valmistettaessa. Noiden metalliarvo oli käytännössä yleensä pieni suhteessa rahan ostovoimaan.

Velka ja korko keksittiin vanhalla ajalla jo ennen varsinaisen rahan käyttöä, mutta rahan myötä nuo ja muut rahaan liittyvät instituutiot yleistyivät. Antiikin Rooman aikana oli käytössä muitakin rahaan liittyviä instituutiota, kuten maksumääräykset ja jonkinlaiset pankkitilit [3]. Lisäksi lyödyn rahan myötä ”keksittiin” inflaatio [7].

Myöhäiskeskiajan Euroopan uuden yhteiskunnallisen nousun myötä keksittiin lisää talouteen liittyviä instituutiota kuten pankkilaitos, sekit ja osakeyhtiön esiaste, joista jälkimmäinen jalostui nykyaikaiseen muotoonsa Napoleonin toimesta.

Näistä oli loppujen lopuksi lyhyt matka seteleihin; siis jos 30-vuotisessa sodassa joku ruotsalainen sotapäällikkö maksoi saamistaan tarvikkeista velkakirjalla, jossa luvattiin tämän tositteen esittäjälle tietty määrä kultaa tai hopeaa jossain Amsterdamilaisesta pankissa. Niin tämän paperinpalan saaja saattoi antaa sen jollekin toiselle saamiaan tavaroita tai palveluita vastaan [4]. Tästä saadun oivalluksen myötä Ruotsi ottikin 1600-luvulla Euroopan ensimmäiset varsinaiset setelit käyttöön. Kiinalaiset olivat tosin ehtineet edetä tässäkin asiassa huomattavasti aikaisemmin.

Useimmissa eurooppalaisen sivilisaation maissa, oli jalometallikanta käytössä 1800 luvulla ensimmäiseen maailmansotaan asti. Suomessakin oli lyöty kultakolikkoja pankin taseen vahvistamiseksi. Hopeakolikkoja lyötiin käyttörahaksi. Lisäksi oli pienempiarvoisia kuparikolikoita. Seteleissä puolestaan luki, että Suomen Pankki maksaa tästä setelistä niin ja niin monta markkaa kullassa. Vaihtosuhde oli tosin jätetty mainitsematta seteleissä, mutta hopea- ja kultakolikkoihin oli merkitty niissä käytetty jalometallimäärä. Ihan alunperinhän markka on ollut eurooppalainen painomitta, jolla on mitattu nimenomaan hopeamääriä.

Erityisesti tuo 1800 – 1900 lukujen vaihteen molemminpuolinen aika muutaman kymmenen vuoden aikana oli toisiinsa yhteensopivien valuuttojen juhlaa. Tämä toteutui, koska vaihtosuhteet voitiin aina suhteuttaa kullan määrään. Lisäksi sekä valuutat, että ihmiset ja tavarat saivat liikkua suhteellisen vapaasti ilman rajoituksia. Tämä oli kansainvälistä kauppaa ja talouden kehittymistä edistävä asia [5]. Menestyksekäs ja laaja keskinäinen kauppa ei kuitenkaan estänyt kauppakumppaneita aloittamasta vuonna 1914 sen astisen maailmanhistorian verisintä sotaa toisiaan vastaan.

Moderni aika

Maailmansotien välissä kultakantaan yritettiin palata huonolla menestyksellä. Rahajärjestelmiin liittyvät ongelmat saattoivat jopa olla myötävaikuttamassa uuden maailmansodan syntymisessä.

Kuitenkin toisen maailmansodan läntiset voittajavaltiot muodostivat vuonna 1944 Bretton Woodsin kaupungissa uuden valuuttajärjestelmän, jossa Yhdysvaltojen dollari oli kansainvälisenä reservivaluuttana kultakantaan sidottunu suhteella 35 dollaria kultaunssia kohden. USA lupasi pitää riittävän kultamäärän tallessa dollarin vakauttamiseksi. Muut valuutat puolestaan olivat sidottuja dollariin.

Bretton Woodsin sopimusten mukaisesti perustettiin myös Kansainvälinen valuuttarahasto sekä Maailmanpankki ja hieman myöhemmin kansainvälinen tullijärjestö. Yhdysvaltojen talouden heikennyttyä kultakanta purettiin 70-luvun alussa ja valuutat lähtivät omille teilleen ja siiryttiin vähitellen nykyiseen kelluvaan valuuttajärjestelmään. Kokonaisuutena katsottuna Bretton Woods -aikana tapahtui varsin menestyksekäs sodan jälkeinen jälleenrakennus, jolloin mm. maailman pankkikriisit loistivat poissalolollaan (kuva Wikipedia).

Bretton Woodsin purkauduttua Yhdysvaltojen dollari on onnistunut säilyttämään de facto  maailman reservaluutan aseman. Koska dollareilla ei ole tuon jälkeen mitään konkreettista vakuutta on Yhdysvallat saanut valuutastaan uuden vientituotteen (kuva Wikipedia).

Britannian edustaja oli Bretton Woods kokouksessa John Maynard Keynes, joka muun ansiokkaan toiminnan lisäksi ehdotti perustettavaksi bancor -nimistä maailman reservivaluuttaa. Tuohon valuuttaan olisi ollut muun muassa sisäänrakennettuna vaihtotaseen epätasapainojen korjaukset.

Ehdotus siis hylättiin kultaan sidotun dollarin hyväksi ja nykyään vain yleiseen luottamukseen perustuva fiat-dollari hoitaa tuota tehtävää. Nähdäkseni juuri tähän Keynesin ehdotukseen on nyky-Kiinan johto viitannut ehdottaessaan maailmanvaluutan käyttöönottoa.

Niin, mutta mitä siis nykyainen raha on?

Setelin tai kolikon omistaminen tarkoittaa, että ennen Suomen Pankki, nykyään EKP takaa kyseisen rahamäärän. Nähdäkseni tuon takuun ainoa merkitys on, että keskuspankki hyväksyy tuon keskuspankkirahaksi. Lisäksi rahoituslaitoiksilla voi olla talletuksia keskuspankissa ja myös keskuspankkilainaa.

Talletuksilla oleva raha on ns. liikepankkirahaa. Tuo raha on puolestaan yksityisten pankkien sisäistä rahaa, joka ei ole suoraan siirrettävissä muihin rahoituslaitoksiin. Tästä lisää hetken päästä.

Ja kun jollakulla on rahaa pankissa niin mitä se sitten tarkoittaa?

Se tarkoittaa, (i) että kyseisen pankin sisällä tuota rahaa voi käyttää pankin sisäisessä liikenteessä hyvin suoraviivaisesti, lisäksi (ii) pankki lupaa maksaa asiakkaalle keskuspankin rahaa eli seteleitä jos asiakas niin haluaa. Mutta niin kauan kuin järjestelmään luotetaan, kaikki hyväksyvät pankin lupauksen, niin (iii) ihmiset voivat maksaa ostoksensa pankin rahalla eli vaikkapa pankkikortilla, tilisiirrolla tai muilla vastaavilla välineillä ilman seteleitä.

Pankilla ei kuitenkaan ole tarpeeksi seteleitä, jos pienehkökin osa asiakkaita haluaisi nostaa talletuksensa yhtä aikaa. Periaatteessa sama tilanne syntyy, kun asiakkaat siirtävät yhtä aikaa talletuksiaan toisiin pankkeihin; tästäkin lisää hetken päästä.

Tällainen tilanne voi syntyä, jos pankiin tai pankkeihin alkaa syntyä epäluottamusta. Tällöin yleensä valtiot eli veronmaksajat alkavat tulla hätiin, kuten tehtiin vuonna 2008 Britanniassa subprime-kriisin yhteydessä. Tunnetuimpana tapauksena oli Royal Bank of Scotlandin noin kymmenen miljardin euron arvoinen kriisipaketti. Tämä tapahtui, kun Yhdysvalloissa olleet kyseisen kyseisen pankin sijoitukset menettivät arvonsa ja pankin kykyyn vastata talletuksista ei luotettu.

Mutta mistä syntyy sitten kierrossa oleva raha, siis muu kuin nuo setelit ja kolikot.

Tästä aihepiiristä Ville Iivarinen kertoo kirjassaan [6] osuvasti, että kun yleensä ajatellaan, että lainat syntyvät pankkitalletuksista, niin todellisuudessa talletukset syntyvät pankkilainoista.

Tässä se tulee. Suurin osa liikkeellä olevasta rahasta syntyy samalla hetkellä, kun pankkien asiakkaat nostavat pankin heille myöntämiä lainoja. Tällöin pankki luo tyhjästä tuon lainamäärän. Se ei siis ole pois kenenkään asiakkaan tai muultakaan tililtä. Yhteiskunnassamme oleva rahamäärä kasvaa juuri tuolla nostetun velan määrällä.

Pankki muodostaa lainaa myöntäessään tasetililleen samansuuruisen panon, joka määrittää pankin saamisia asiakkailta ja edustaa pankin lisääntynyttä varallisuutta. Asiakkaan tilille siis siirtyy nostettu lainamäärä, joka on puolestaan pankin velkaa asiakkaalle. Pankin saatavien ja vastattavien erotus säilyy ennallaan. Toki pankki perii lainasta toimitusmaksuja ja korkoja, jotka periaatteessa tarkoittavat, että asiakkaan on maksettava pankille enemmän, kuin mitä asiakas on pankilta saanut. Nämä rahat ovat käytettävissä esimerkiksi pankin henkilökunnan palkkoihin ja pankin voitonjakoon.

Kun pankin tase kasvaa, niin se yleensä tarkoittaa, että pankki on lisännyt antolainaustaan. Kun pankin tase pienenee, niin se vastaavasti tarkoittaa että asiakkaat maksavat velkojaan pois.

Liikkeellä oleva rahamäärä

Kun joku asiakas maksaa velkaansa, niin kyseinen raha poistuu pankin tasetililtä. Tuo tarkoittaa, että olemassa oleva rahamäärä on yhteiskunnassamme vähentynyt.

Yleensä kansantalousteorioiden mukaan rahanmäärän riittävä koko on välttämätön talouskasvun ja ylipäätään talouden toiminnan onnistumiseksi. Jos rahan määrä yhteiskunnassa laskee, niin melkein väistämättä taloustilanne heikkenee. Tämän takia keskuspankit pitävät tällä hetkellä keskuspankkikorkoja hyvin alhaisena. Se on vuoden 2008 subprime -kriisin jälkeen muodostunut tavaksi ylläpitää rahan liikkuvuutta. Tämä on myös keskeinen syy, miksi yhteiskunta lähes aina pelastaa pankit. Jotkut pitävät tätä rahamäärän muuttumisen ominaisuutta myös perustavaa laatua olevana epästabiilisuuden lähteenä rahajärjeselmässämme.

Keskuspankin toimet rahan työntämiseksi markkinoille

LTRO, long term refunding operation ja QE, quantitive easing, ovat nimityksiä ohjelmille, jossa keskuspankki lisää rahan tarjontaa poikkeavin menetelmin. Joitain vuosia sitten EKP tarjosi ja jakeli yli tuhat miljardia (yli biljoona) euroa markkinoille. Käytännössä EKP osti jopa yritysten velkakirjoja, vaikka tämän ei pitänyt sääntöjen mukaan olla mahdollista. Mainittakoon, että yhdysvaltalainen FED käytti jo hieman aiemmin heti vuoden 2008 subprime -kriisin myötä tällaisia tapoja työntää rahaa markkinoille liikkeellä olevan rahamäärän ylläpitämiseksi. Nämä edesauttavat ohjauskorkojen alenimisia.

Alhaisilla, nollan lähettyvillä olevilla ohjauskoroilla pyritään estämään rahan määrän väheneminen. Käytännössä tämä, jopa negatiivisten korkojen olemassaolo on historiassa poikkeuksellinen tilanne. Usein tällaiset maailman muuttumiset kansantalouksissa ovat osoittautuneet väliaikaisiksi, joten ainakin itse uskon tämän loppuvan jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Mutta milloin ja millä tavoin; siinäpä kysymys. Nyt tämä hyvin alhaisten korkojen tilanne on jatkunut jo pitkään. Kuva Suomen Pankin kuviopankki [9].

Todettakoon, että alhainen ohjauskorko tarkoittaa nykyisellään poikkeuksellisen alhaisia rahoituskuluja vakavaraisille toimijoille, kuten esimerkiksi Oulun kaupungille, jossa toimin kaupunginvaltuutettuna. Mutta vaikkapa uusille aloittaville yrityksille siitä ei ole välttämättä paljoakaan iloa.

Keskuspankkiraha

Keskuspankkien merkitys on setelien ja kolikkojen liikkeellelaskemisen lisäksi toimia pankkien pankkina. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tämä ei ole ilmeistä, niin jokaisella liikepankilla on tavallaan oma rahansa, jota pankkien asiakkaat käyttävät. Kun pankkien asiakkaat maksavat rahaa toisen pankin asiakkaalle, niin pankkien on hoidettava tällaiset siirrot keskuspankin kautta keskuspankkirahalla.

Tämä myös selittää, miksi Suomessakin 1800-luvulla pankit saattoivat laskea liikkeelle omia seteleitä. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Britanniassa seteleiden liikkeellelaskentaoikeutta on muillakin tahoilla kuin Englannin pankilla.

Nettovelan määrä.

Periaatteessa, jos kaikki velka maksettaisiin pois, pitäisi kaiken rahan hävitä maailmasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että velkaa on jopa enemmän kuin rahaa, eli vaikka kaikki raha käytettäisiin velan maksuun, jäisi osa velasta vielä maksamatta. Esimerkiksi Suomen Pankin tilastoissa tämän vuoden tammikuulla kotitalouksilla oli velkaa noin puolitoistakertainen rahamäärä talletuksiin verrattuna (kuva Suomen Pankki). Sama pätee yleensä myös yrityksiin ja julkiseen sektoriin.

Keskuspankkirahan merkitys, miksi tilinsiirrot vievät aikaa.

Kun Matti ostaa uuden auton 20 000 eurolla, niin äveriäs Matti tekee sen pankkitilillään olevalla rahalla. Jos autokauppias on samassa pankissa asiakkaana ja Matti maksaa summan autokauppiaan tilille, niin asia on sillä selvä. Kun raha siirtyy pankin sisällä, niin pankin taseessa ei tapahdu muutoksia ja siirto näkyy yleensä saman tien myös saajan tilillä sekä arkena että pyhänä.

Jos kuitenkin Matti on vaikkapa S-pankin asiakas ja autokauppias on Osuuspankin asiakas, niin nyt pankkien on hoidettava keskinäinen rahasiirtonsa keskuspankkirahalla. Jos S-pankilla on runsaasti rahaa keskuspankin tilillään, niin rahasiirto hoidetaan siirtämällä tuolta tililtä 20 000 euroa Osuuspankin keskuspankissa olevalle tilille ja tämän jälkeen Osuuspankki siirtää rahat autokauppiaan tilille omassa pankissaan.

Jos ja kun paljon asiakkaita maksaisi S-pankista maksuja muiden pankkien asiakkaille, niin tällöin S-pankin pitäisi hankkia lisää keskuspankkirahaa tililleen, jotta toimintakyky säilyisi. Nämä hankinnat aiheuttavat kuluja tai vaativat vakuuksien siirtämistä keskuspankkiin. Tämä seikka estää yksittäistä pankkia myöntämästä liikaa lainoja asiakkailleen verrattuna muihin pankkeihin. Pankille voi siis tulla ongelmia jos rahaa jaetaan kovin holtittomasti ulos.

Ja jos taas kaikki pankit lisäävät lainanantoaan suunnilleen samassa suhteessa, niin keskimäärin pankkien väliset tilinsiirrot pysyvät vähäisenä ja tällöin myös kansantalous voi kasvaa tasaisesti.

Koska samana päivänä tapahtuu minkä tahansa kahden pankin välillä molempiin suuntiin rahaliikennettä runsaasti, niin tarve tehdä keskuspankin tileillä siirtoja on suhteellisen pieni verrattuna koko rahaliikenteen määrään. Käytännössä pankit tasaavat tilanteen esimerkiksi päivittäin ja juuri tämä on syy, miksi nämä digitaaliset operaatiot pankkien välillä eivät tapahdu sekunnissa, vaan vievät yleensä vähintään sen yhden pankkipäivän. Saman pankin asiakkaiden väliset tilinsiirrot tapahtuvat yleensä samantien jopa sekunneissa.

Ja vielä kerran rautalangasta. Meidän tavallisten ihmisten pankkitileillä käyttämämme raha on liikepankkirahaa. Ja toisaalta pankit tekevät keskinäiset rahansiirrot pelkästään keskuspankkirahalla. Eli aina kun siirrämme rahaa toisen pankin asiakkaalle, tai päinvastoin, niin pankit hoitavat tämän siirron keskuspankin kautta. Toki siten, että tasataan rahaliikenne päittäin ja vain erotusta siirretään keskupankkitilillä.

Jos valuutta-alueella olisi vain yksi pankki, keskuspankkia ei tarvittaisi. Tai keskuspankki olisi se yksi pankki, mikä olisi sama asia.

Kryptovaluutat

Kryptovaluutat kuten bitcoin perustuvat lohkoketjuihin, joissa julkiseen ja ykstyiseen salausavaimeen perustuen muodostuu julkisia tietueketjuja, joita käytännössä ei voi väärentää. Tällöin rahat säilyvät käyttäjien ”lompakoissa” turvassa, kunnes käyttäjä päättää tehdä niille jotain.

Näihin kryptovaluuttoihin liittyy eräs mielenkiintoinen näkökohta. Bitcoin edustaa pysyväisluontoista rahaa, jonka määrä ei riipu siitä, kuinka paljon lainoille on kysyntää ja millä ehdoilla ja kuinka paljon pankit milloinkin lainoja myöntävät. Tämä avaa mielestäni uusia näkökohtia suhtautumisessa kryptovaluuttoihin. En tietenkään kehoita ketään hankkimaan bitcoineja enkä kyllä muitakaan valuuttoja kuin omalla vastuulla.

Kirjoittaja on diplomi-insinööri sekä Oulun Numismaattisen kerhon ja Suomen Numismaattisen yhdistyksen jäsen. Kirjoittaja on kiinnostunut luonnontieteistä ja yhteiskunnallisista asioista.

 

Lähteet ja lukemista:

1. Suomen Pankin verkkojulkaisu: Lyhyt johdatus rahaan, Karlo Kauko (2011)

2. Englannin pankin verkkojulkaisu: Money creation in the modern economy (2014 Q1)

3. Daron Acemoglu ja James A. Robinson: Miksi maat kaatuvat? (Terra Cognita, 2013)

4. Peter Englund: Suuren sodan vuodet (WSOY, 1996)

5. Bengt Fagerhom: Arvottomat miljoonat (Gummerus, 2015)

6. Ville Iivarinen: Raha, mitä se on ja mitä sen tulisi olla? (Into, 2015)

7. Jani Oravaisjärvi: Rahan synty (2014)

8. Yle Areena; Yle Areena 5-osainen kuunnelma: Oravannahkoja ja obligaatioita

9. http://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/kuviopankki/

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.