Pyhäjoen ydinvoimalaa tarvitaan

25

Tiedän että ydinvoima jakaa mielipiteitä voimakkaasti. Siitä huolimatta haluan esittää tyytyväisyyteni nyt saadun omistajapohjaisen ratkaisun toteuduttua. Myös Oulun kaupunki edisti tätä asiaa meidän valtuutettujen enemmistön päättäessä kaupungin osallistumista hankkeeseen.

Ydinvoiman tuottama sähkö on vähäpäästöistä ja tasaista. Se ei tarvitse samassa määrin säätövoimaa kuin vaikkapa voimakkaasti vaihtelevat tuuli- ja aurinkosähköt. Toki tulevaisuudessa energian varastointitekniikkojen kehittyessä opitaan hyödyntämään myös vaihtelevammat sähkönlähteet paremmin.
Onneksi jo tällä hetkellä Suomen käyttämä sähkö on kasvihuonekaasujen osalta moneen muuhun maahan verrattuna vähäpäästöistä. Saksan päästöt ovat Suomeen verrattuna yli kaksinkertaiset, USA:lla kolminkertaiset ja Kiinalla yli nelinkertaiset tuotettua sähköyksikköä kohden. Ajattelen niin, että Pyhäjoen voimala varmistaa tämän tilanteen jatkumista sekä paranemista. Ilman tätä voimalaa on myös vaara, että tilanne huononisi ainakin ilman veronmaksajien massiivista tukea.
Päinvastoin kuin vaikkapa huomattavaa tuotantotukea saava tuulivoima, niin ydinsähkö tehdään ilman tukiaisia. Silti uusien energiajärjestelmien kehittämiseen tulee myös yhteiskunnan panostaa. Tämä on selvä ja tavoiteltava asia.
Tällä hetkellä tuomme sähköä jopa parin Fennovoiman verran ulkomailta. Ja vaikka kulutus ei kasvaisikaan, niin meillä on tuotantoa vähentämässä vanhenevia sähkölaitoksia sekä mm. Loviisan 70-luvulla rakennetut ydinvoimalat, jotka ovat tulossa jo jatkettujen käyttöikiensä päähän.
Tosin sähkön tuottajan kannalta olisi tietenkin ihan mukavaa, jos sähköstä olisi pula. Kuluttajan, kansalaisen ja teollisuuden kannalta näin ei tietenkään ole.
Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaallemme rakennettava voimala tuo miljardiluokan piristysruiskeen Suomen ja tämän alueen elinkeinoelämälle. Sellaisia me tarvitsemme tämän Euroopan reunalla olevan maamme elävöittämiseksi.
JAA

25 KOMMENTTIA

  1. pyhäjoen ydinvoimalaa ei todellakaan tarvita tyhmää hyväksyä laitos joka sotkee meren todellalaajalta alueelta loppuu kalastus ja elämä hanke nurin heti niin kylä rauhoittuu

  2. ” … on vähäpäästöistä …”

    Öötota, et taida ottaa huomioon polttoaineen tuotantoa Venäjällä puhumattakaan jätteiden sijoituksesta seuraavaksi 100000 vuodeksi.

  3. On erittäin riskialtista olla mukana tälläisessa hankkeessa, jonka lopullinen kustannus on mysteeri. Oululle koituva lasku jää vielä nähtäväksi. Mielipiteitä voidaan lausua puolesta ja vastaan, mutta se on aika turhaa, kun faktoja ei julki saada.

    • Näinhän se on, on myyty ja ostettu sika säkissä. Toivotaan että maksajina tulevat olemaan Oulun Energian asiakkaat eikä kaupunki yritä suhmuroida nousevia hintoja ja riskejä jotenkin veronmaksajien kontolle.

  4. ”Itsenäisyysmiehelle” on näköjään sama vaikka joudutaan Venäjän etupiiriin.
    Halpaa sähköä tuodaan Suomeen Ruotsista, koska kuulumme Pohjoismaiseen sähköpooliin.
    Tätä hanketta maksatetaan veronmaksajillat kunnallisten sähköyhtiöiden kautta ja valtio suoraan ja valtionyhtiöiden kautta.

  5. Juha kirjoittaa täyttä asiaa. Ainoan tahran, valitettavan ison sellaisen, jättää Rosatomin valinta laitostoimittajaksi Fennovoiman päättämättömyyden takia. Kaikkia päätöksiä vatuloitiin vuositolkulla ja sinä aikana merkittävimmät osakkaat karkasivat, osa sijoittaen varansa nopeammin ja enemmän tuottavaan tuulivoimaan. Ei ymmärretty sitouttaa osakkaita riittävän ajoissa. Jälkiviisautta, mutta silti.

  6. Voisko joku viimein vastata siihen että miksi ei ydivoimalaa ei rakenneta sinne missä energiaa tarvitaan, eli pääkaupunkiseudulle, miksiköhän voimala rakennetaan syrjäseudulle missä ei sitä edes tarvita.

  7. Veronmaksajien rahoilla ei keinotella, eteenkin kun pyritään saamaan talous tasapainoon. Oulun taloudenpidossa on sellainen paha vika, kun säästetään hirveällä metelillä esim. 50 000 euroa, samaan aikaan laitetaan takaovesta menemään 20 miljoonaa. Kukaan ei hallitse kokonaiskuluja, tuskin edes kiinnostaakaan !

  8. Hyvä kirjoitus. Ydinvoimalle ei ole korvaajaa ennen kuin tulevaisuudessa ehkä pystytään toteuttamaan fuusioreaktori tai valjastamaan käyttöön valtamerien suunnaton energia. Tuulivoimasta ja risujen poltosta ei siihen ole, eikä täällä pohjoisessa aurinkoenergiallakaan ole paljon merkitystä. Pyhäjoen ydinvoimalan toteutuminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

  9. Loviisaan olisi ehdottomasti kannattanut rakentaa, infra valmiina ja vanhat voimalat pitää ”purkaa”.. Rakentaminen ja loppusijoitus olisi ollut kymmeniä prosentteja halvempaa.

  10. ” Suomen käyttämä sähkö on kasvihuonekaasujen osalta moneen muuhun maahan verrattuna vähäpäästöistä. Saksan päästöt ovat Suomeen verrattuna yli kaksinkertaiset, USA:lla kolminkertaiset ja Kiinalla yli nelinkertaiset”

    Mitä siis Suomen hyödyttää vähentää kasvihuonekaasuja; suurten maiden teot ratkaisevet ilmaston kohtalon eikä Suomen teoilla ole siihen mitään osaa eikä arpaa.

  11. väärä on sanonta ei ydinvoimaa pyhäjoelle jos tuo tulee niin hautausmaatakin pitää laajentaa paljon kummaa porukkaa nuot hyväksyjä haluavat että pyhäjoset myrkyttyy hanke nuri niin tulee rauha kylään

  12. Kun ydinvoima on ”todistettu” vähäpäästöiseksi, niin Suomesta kannattaa tehdä maailman kaikkien ydinvoimaloiden ydinjätteiden loppusijoitusmaa. Joka paikkakunnalle oma ”vähäpäästöinen” jäteluola.

  13. haloo! Nyt nämä ydinvoiman kannattajat riemuissaan todistelee Pyhäjoen voimalan tarpeellisuutta, unohtaen täysin mistä se laitos tuli tilattua. Veikkaampa jos mitä muuta teknologiaa hyvänsä tuo porukkaa on hankkimassa, niin Venäjältä sitä ei ihan varmasti osteta. …vai ajeletteko ladoilla, volgilla tai mosseilla? Onko kotona venäläinen tietokone, pesukone, vene, moottorikelkka… Tai ylipäätänsä yhtään mitään Venäläistä????
    No kohta on VENÄLÄINEN YDINVOIMALA! Onnea vain! Toivottavasti tuo laitos ”lujaa laatua” kuten Lada itseään mainosti

  14. On se kumma, että monet olisivat valmiit kieltämään voimalan tänne tai se pitäisi viedä Etelä-Suomeen. Meille on kerrankin tulossa tosi suuri investointi joka tuo työtä ja verotuloja niin miksi se pitäisi kieltää. Areva on taitonsa näyttänyt se nyt ainakin on selvää, että sen perään ei kannata toiveita asettaa. Hyvä että se ei tule. Työpaikkojakin se tuo on turhaa hysteriaa, että Venäläiset sen tekee. Otetaanhan tänne pakolaisiakin ja jotkut uskoo, että se se kannattaa. Uskallan kyllä epäillä ja olen varmasti oikeassa.

  15. Vai ydinvoima ilman tukiaisia? Miksi kutsuisit Oulun projektiin sitomia miljoonia, joilla ei ole mitään takuuta takaisin saamisesta? Entä muiden kuntayhtymien ja energialaitosten tuet, julkista rahaahan nekin ovat. Ja Fortum, jonka PS-KESK-KOK ”valtiovalta” laittoi veronmaksajien rahoineen mukaan. Tai julkisen vallan tuki siten, ettei tehdä mitään toimenpiteitä, vaikka rakentaminen on aloitettu ilman lainvoimaista lupaa? Business Oulun, ELY-keskusten, TE-toimistojen ja muiden järjestämät seminaarit potentiaalisille alihankkijoille, lobbausmatkat ynnä muut? Meinaatko, että ne ovat veronmaksajille ilmaisia?

  16. Kylläpäs ovat insinöörin tiedot matalalla tasolla – näkemyksestä ja moraalista nyt sitten puhumattakaan. Vai että esim. vähäpäästöistä. Tämä laitos kuten kaikki kaltaisensa tuottaa koko toimivan elinkaarensa ajan vaarallista radioaktiivista jätettä kaasu- ja nestemäisessä muodossa. Tätä ennen uraanin louhinta alueet ovat saastuneet. Käyttöiän jälkeen kiinteä tappava radioaktiivinen jäte on ongelma satojatuhansia vuosia.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.