Tekijät Viestit Juha Vuorio

Juha Vuorio

89 VIESTIT 16 KOMMENTTIA

Perussuomalaiset ja hallitus

Ohessa kirjoitukseni Kalevan yleisönosastoon, tosin tätä ei julkaistu, koska kuulemma vastineoikeus on vain 14 vuorokautta; julkaistaan sitten täällä. Viime aikoina Kalevassa on ollut pari kertaa...

Arvioita Oulun kuntaliitoksesta

Minulta kysyttiin mielipidettä Oulun kuntaliitoksen onnistumiseen. Liitoshan päätettiin vuonna 2010 ja se astui voimaan 1.1.2013. Ohessa ajatukseni: Yhdistymisen tavoitteet: Uskoisin, että pääosin yhdistymisen tavoitteet pitkällä...

Jalkaväkimiinat takaisin!

Heti nykyisen vaalikauden alussa 25.11.2011 eduskuntamme päätti huonontaa Suomen puolustuskykyä. Kyseessä oli äänestys, jossa riisuttiin Suomi aseista jalkaväkimiinojen osalta. Nyt kun Euroopassakin on sotia...

Liikelaitosten yhtiöittämisistä

Tätä kirjoittaessa on parhaillaan käynnissä Oulun Jätehuollon yhtiöittämiskeskustelu luottamuselimissä. Oulussa on jo uuden kuntalain myötä yhtiöitetty kaksi liikelaitosta ja yksi on niin sanotusti "uunissa"...

Joukkoliikenneyhtiö Ouluun

Uusi joukkoliikennejärjestelmä on nyt otettu käyttöön Oulun alueella. Tiedotusvälineissä on ollut paljon valituksia aiheesta. Itse uskon, että tällaisessa muutoksessa väistämättä ihmisille tulee epätietoisuutta ja...

Saksalaisten upseerikerho Oulussa

Oulussa sijaitsee eräs eriskummallinen rakennus. Kyseessä on saksalaisten alppijääkärien vuonna 1942 rakentama upseerikerho, joka rakennettiin alppimajan tyyliseksi. Tämä on ainoa rakennus joka on jäljellä...

Oulun vedenhankinta

Elokuun (2014) kokouksessaan liikelaitosten johtokunta päätti linjauksestaan Oulun vedenhankinnasta, tarkemmin sanottuna varaveden hankintatavasta. Päätös oli harvinainen, koska johtokunta päätti täysin toisin kuin mitä esittelijän pohjaesitys...

Avoin kirje Suomen päättäjille lähienergiasta

Suomen energiatase on tällä hetkellä voimakkaasti alijäämäinen, jopa kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Samaan aikaan, kun voisimme käyttää omia bionenergiavarojamme, niin lisäämme fossiilisen kivihiilen tuontia....

Kovaa peliä Oulun valtuustossa

Oulun valtuustossa on 67 valtuutettua. Voimasuhteet menevät niin, että Keskustalla ja Kokoomuksella on yhteensä 32 paikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos he kaikki ovat...
MAINOS