Aika on ajanut ajan ohi hyvänä mittarina (tieto)työpaikoilla

0

Moni voi varmasti samaistua tähän: jokin työpäivän aikana ratkaisematta jäänyt asia saa ratkaisun silloin, kun sitä vähiten odottaa. Lenkillä. Saunassa. Kesken kaapelinlaskun toiletissa. Suihkussa. Tai tähän: toisena päivänä saa kahdessa tunnissa enemmän aikaan kuin toisena päivänä seitsemässä tunnissa.

Kun media kirjoittaa työn ja vapaa-ajan sekoittumisesta, tulokulma on hyvin usein ongelmalähtöinen. “5+1 vinkkiä. Näin erotat työn ja vapaa-ajan.” “Lue miten erotat tehokkaammin työ- ja vapaa-ajan.”

Muuten hyvä ajatus, mutta tietotyöläisen aivot eivät niitä erota. Ne työskentelevät koko ajan isommalla tai pienemmällä vaihteella. Kun sen töihin liittyvän heurekan saa illalla kello 22, olisi järjen köyhyyttä olla kirjoittamatta sitä vähintään muistiin, koska se on paljon pienempi vaiva kuin asian aloittaminen alusta seuraavana päivänä.

Vaikka kuinka haluaisi, aivoja ei saa sellaiseen moodiin, että nyt olen töissä, ja naps, nyt vapaalla. Se tuleva deadline tai presentaatio kummittelee mielessä vapaa-ajalla, ja toisaalta Sillan tahi Salattujen elämien juonikuviot pomppivat mielessä kesken työpäivän. Aivomme vain ovat sellaiset.

Liukuhihnalla aikaa kannattaa kellottaa

Työskentelin useamman kesän kirjaimellisesti liukuhihnalla. Siellä aikaa kannatti kellottaa. Ne työt eivät tulleet kotiin tai uniin. Sittemmin olen satoja kertoja haaveillut, että voi kun saisi lepuuttaa pari viikkoa aivojaan noissa töissä. Tuo haave on sikäli kangastus, että kun tein töitä liukuhihnalla, kadehdin päivittäin samassa kiinteisössä työskennelleiden toimittajien työtä. Miten jotkut voivat olla niin onnekkaita, että saavat vain jutella ihmisille ja kirjoitella työkseen, ajattelin. No tuota noin, ajattelen jälkiviisaana.

Taas karkasti ajatus laukalle kuin tietotyöläisellä. Takaisin asiaan! Se on ylensäkin vähän hassua, että tietotyötä tehdään vuonna 2018 niin paljolti 8 tunnin päivittäisissä jaksoissa. Me kaikki tiedämme, että ihminen ei toimi siten, että se jaksaisi jatkuvasti tehdä 8 tuntia laadukasta ajatustyötä putkeen.

Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio itse asiassa toteavat mainiossa Työkirjassa (jota suosittelen luettavaksi kaikille tietotyöläisille), että 4 tuntia oikeasti laadukasta työskentelyä päivässä on jo oikeasti pitkällä aikavälillä paljon. Se on!

Ainakin itse voin todeta, että kun oikein rehellisesti mietin, 4 tuntia sitä laadukkainta omaa tekemistä päivässä on paljon. Toki sitä b-laadun äherrystäkin tarvitaan. Mutta ei tosiaan kannata hermostua, jos ei pysty jatkuvasti painamaan sillä a-laadulla 7 tuntia päivässä. Kukaan kun ei pysty.

Fiksu firma nyökkää torkuille

Sen mainitun liukuhihnan äärellä on helppo laskea, paljonko ihmisestä saa tehoja irti: saa joko täydet tehot tai ei mitään. Ja hyöty on suoraan verrannollinen työpaikalla vietettyyn aikaan.

Kun puhutaan tietotyöstä, tilanne muuttuu. Ihmisestä saa hyvänä päivänä irti moninkertaisesti huonoon päivään verrattuna. Fiksu työnantaja tiedostaa tämän ja vinkkaa väsyneelle mahdollisuutta ottaa torkut.

Fiksu työnantaja myös ymmärtää, että kellokalleilemalla sekuntaattorin kanssa työpaikan tuulikaapissa kaivaa vain hautaa firmalleen. Viisitoista minuuttia unta ja 45 minuuttia tehokasta työtä on paljon järkevämpi yhdistelmä sekä työnantajalle että työntekijälle kuin tunti tehotonta töiden edessä ahdistumista.

Tietotöissä värkätessäni olen tehnyt jokaisen työnantajan kohdalla omasta tahdostani niitä kuuluisia ilmaisia ylitöitä omalla ajallani. Ja, näin meidän kesken, jokaisen työnantajan kohdalla olen saattanut reteesti kesken työpäivän vilkaista Facebook-fiidini läpi – riippumatta siitä, miten työnantajan mahdolliset ohjeet siihen suhtautuvat.

Firma ei oikeasti maksa ajasta

Enkä halua tällä kirjoituksella vähätellä ongelmia, joita tietotyö aiheuttaa. Lukuisat päivittäiset keskeytykset eivät varsinaisesti vähennä tietotyön stressaavuutta, ja tietotyön luonne on usein sellainen, että minkä taakse jätät, sen edestä löydät. Sairastapa siinä esimerkiksi sitten (ja tämä ei ole piikki työnantajille, ei niilläkään ole mahkuja tietotyön luonnetta muuttaa).

Sen sijaan, että yrittäisimme kieltää sen, minkä luonteista tietotyö oikeasti on, eikö olisi fiksumpaa vain kollektiivisesti myöntää, että työnteon mittaaminen sekuntikellolla on vähän pöhköä?

Enkä siis tarkoita, että tässä nyt yhtäkkiä firmojen kannattaisi luopua työaikojen seurannasta tai tuntien laskemisesta. Sen sijaan esimerkiksi liukuva työaika on asia, josta hyötyvät tietotyössä, uskallan väittää, 99 prosentissa tapauksista sekä työntekijä että työnantaja. Ja yleensäkin kannattaisi ottaa askeleita kohti maailmaa, jossa mitataan työn laatua eikä siihen käytettyä aikaa.

Vasta-argumentti tällaiseen puheenparteen usein on, että eikös se työnantaja maksa tietotyöläiselle menetetystä ajasta?

Mietitäänpä. Aivan: ei niin. Ei sen työnantajan katteeseen vaikuta, muotoileeko, askarteleeko, koodaako tai myykö se työntekijä sen hilavitkuttimen kolmen päivän vai kolmen minuutin aherruksella, jos sen hilavitkuttimen laatu pysyy samana.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.