”Et kai sää luule, et vakituinen henkilökunta tekee tommosta? ”

15

dav

Nuorena tyttönä olin harjoittelijana vanhainkodilla, paikassa, jossa en ollut koskaan käynyt. Kaikki oli uutta. Onneksi suvussani ja lähipiirissämme oli ikäihmisiä ja osasin olla ja keskustella heidän kanssaan.

Tunnelma vanhainkodilla oli nuoren mielestä outo. Työvuorossa tehtiin tietyt rutiinit, ei mitään ylimääräistä, taloon tuli paljon naistenlehtiä, jotka ilahduttivat henkilökuntaa ja silloisen sosiaalilautakunnan tarkastuksen ajaksi asukkaiden tukat kammattiin, varmistettiin, etteivät pissa ja kakka haise ja ”kaikki oli niin hyvin”. Hiljainen kansa hiipi ruokasaliin ja takaisin suljettujen ovien taakse huoneisiinsa. Näinkö sen kuuluikin olla?

Kyllästyin naistenlehtiin alkuviehätyksen jälkeen nopeasti. Iltapäivisin oli rauhallista aikaa ja halusin hyödyntää ajan jotenkin. Keräsin kolmesta viiteen asukasta samaan tilaan ja luin heille paikallislehteä. Valmistauduimme hetkeen siistiytymällä ja puhuin ”kyläreissusta naapurihuoneeseen”. Asukkaat eivät aluksi ilmaisseet ollenkaan, oliko tuokio miellyttävä vai ei, mutta pikkuhiljaa alettiin kysellä ”Koska se tyttö tulee töihin?”. Puhumattominkin henkilö alkoi tapailla sanoja ja hymy oli hyvä kiitos lukuhetkestä. Myös minä tunsin tekeväni jotain tärkeätä tehtävää.

Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet lukuhetkistäni. Henkilökunnasta osa kyseenalaisti toimintani reippaasti. Minun annettiin ymmärtää, ettei se kuulunut koulutetun henkilökunnan tehtäviin. Niin, keitä varten henkilökunta oli talossa ja mihin aikansa käytti, muistan miettineeni. Mielensäpahoittaja minusta tuli samalla, nuoren hyvää tarkoittava toiminta nolattiin asiantuntemattomana toimintana.

Kokemus varmisti sen, etten halunnut hoitajaksi, koska saamani mielikuva hoitohenkilökunnan työstä ei vastannut mielikuvaani elinikäisestä työurasta. Hain fysioterapiaa opiskelemaan ja olen iloinen valinnastani. Onneksi vuosien varrella käsitykseni hoitotyöstä on saanut myös toisenlaisia roolimalleja ja toimintatapoja. Fysioterapian viitekehys on ollut ja on kiinni minussa tavalla tai toisella koko ajan, vaikka työtehtävät ovat vaihdelleet työurani aikana.

Suruvaippa-kirja julkaistiin fysioterapiaopiskelujeni loppuvaiheessa. Kirjassa tytär kertoo äitinsä huonosta kohtelusta laitoksessa. Tämä teos ravisteli miettimään vanhustenhoidon arvoja ja yleensäkin ikäihmisten kohtelua. Mitä ovat annetun avun, hoidon ja hoivan laatu ja monipuolisuus, mitä tarkoittavat ikäihmisen elämänlaatu tai arvokas vanhuus? Koulutuksessa asioista puhutaan, mihin opit häipyvät?

Toimintakyky on kykyä selviytyä arkiaskareista iän edellyttämällä tavalla. Selkeä määritelmä. Toimintakyvyn käsite on noussut minulle jopa tärkeämmäksi kuin sana terveys. Toimintakykyinen voi olla, vaikka sairastaisi esimerkiksi pitkäaikaissairauksia. Terveyttä en väheksy millään lailla, päinvastoin. Vanhustenhoidossa kuitenkin toimintakyky on asia, joka mahdollistaa kotona-asumisen. Toimintakykyäkin voi tarkastella monelta eri kannalta ja eri osa-alueet vaikuttavat vahvistavasti tai heikentävästi toisiinsa.

Geronomi (AMK) -koulutus ja vanhustenhoidon osaamisala lähihoitajakoulutuksessa ovat kehittyneet tarpeesta. Ikäihmisten määrä kasvaa, ihmiset elävät yhä vanhemmiksi ja monisairauksisuus lisääntyy iän myötä. Tarvitaan osaajia vanhusten avuksi. Liikuntapuolella Senior Personal Trainer-koulutus antaa erityisosaamista yksilövalmennukseen, kun asiakkaana on ikäihminen. Ammatillisen koulutuksen reformi poisti lähihoitajakoulutuksesta kuntoutuksen osaamisalan, poiston tarkoitus ei oikein ole auennut vielä minulle. Jokaisen tulisi ymmärtää tosiasia, että mitä parempikuntoinen ihminen on (liikunta- ja toimintakyky) sitä helpompi hänen on asua kotona ja huolehtia asioistaan. Kun ihminen on vuodepotilas, myös hoitajan työ on raskaampaa, verrattuna vähänkin omatoimiseen potilaaseen. Kansantaloudellisesti jokainen vuodepotilas on menoerä niin kunnan kuin potilaan omassa taloudessa.

Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu liikkuminen puhtauden, ruuan ja muun huolenpidon lisäksi. Liikkuminen mahdollistaa omatoimisuutta ja ehkäisee esimerkiksi paikallaanolon tuomia komplikaatioita. Vuodepotilaan komplikaatiot ovat jo rajuja. Kuitenkin liikkumisesta tingitään kiireeseen, hoitajapulaan tai ”ei kuulu toimenkuvaan”-syillä. Kyllä kuuluu jokaiselle!

Ihmisten lokeroiminen huoneisiinsa iän perusteella on aikansa elänyttä toimintaa. Vanha ihminen on ollut elämänsä eri ikäisten ihmisten parissa, miksi hänen pitää viettää viimeiset vuotensa vain vanhojen kanssa, neljän seinän sisällä. Toki pari kertaa kesällä voidaan grillata makkaraa pihalla, mutta onko muuta aktiviteettia? Ei joka paikassa ole. Kärjistän, mutta ymmärtänet ajatukseni.

Vanha ihminen virkistyy, kun näkee lapsia ympärillään, koskettaa eläimiä, tuoksuttelee kukkia tai kävelee/kävelytetään pihalla. Toki omaa rauhaa pitää olla myös ja silloin oman huoneen tai asunnon ovi vedetään kiinni. Miksi ikäihmisen elämän pitäisi olla tylsää ja toiminnan henkilökuntalähtöistä? Potilaan/asiakkaan tulee olla keskiössä. Kyllä ne suihkutukset onnistuvat päivälläkin, ei kaikkia tarvitse avustaa samaan aikaan aamulla. Joku asukkaista saattaa haluta nukkuakin kymmeneen, miksi aamupalalle pitää tulla juuri aamutuimaan samaan aikaan? Lounas voisi olla tarjolla useamman tunnin ajan brunssityyppisenä-aamupalana ja lounaana. Vastauksen kuulen jo, työt eivät suju, jos ei ole aikataulua. Onko näin todella? Onnistuisiko edes pieni liukuma?

Sairauksieni takia vietän välillä päiviä Oysissa. Hierarkian pyhättönä pitämässäni sairaalassa olen yllättynyt positiivisesti. Asiakaslähtöisyys, hyväntuulisuus ja kiireettömyyden tunne (ei ole kyse vähäisestä työstä, vaan miten työhön suhtaudutaan) esimerkiksi viimeksi osastolla 30A oli todellista. Potilas oli tärkeä. Osaston henkilökunnan lisäksi lääkärit olivat ystävällisiä, kuuntelivat, antoivat aikaa ja osoittivat ammattitaitonsa ilman pokkurointia. Asenne työntekoon ja potilaiden kohtaamiseen osastolla oli esimerkillistä. Kiitos!

Vanhustenhoidossa on jo paljon hyvää, kriittisestä tekstistäni huolimatta. On palvelukoteja ja -asuntoja, tehostetun hoidon koteja ja osastoja, joissa työtä ohjaavat juuri ihmisen arvostaminen, omatoimisuuden ja jokaiselle tärkeän elämänlaadun tukeminen. Näissä paikoissa henkilökunnan ammattitaitoa arvostetaan ja sitä kehitetään. Töitä uskalletaan toteuttaa uudella otteella ja entiseen palataan niissä kohdissa, mitkä eivät kokeilussa onnistuneet.

Yhä enemmän mietin, missä vietän viimeiset hetkeni. Lapsilleni olen antanut listan, minne ei ainakaan minua laiteta, jos en kykene päättämään asiaa. Jos minut on tarkoitettu makaamaan märissä vaipoissani yksin, niin toivon Luojan armahtavan minua niin, etten älyä sitä itse.

Toinen vaihtoehto on kehittää ja toteuttaa sellainen paikka, jossa haluan viettää viimeiset vuoteni. Ideat ovat kypsyneet jo monta vuotta. Löytyisiköhän rahoittajia idealleni, tämä kun ei ole ollenkaan trendikäs sijoituskohde, mutta voisin luvata sijoittajalle alennusta hänelle itselleen elämän loppuajaksi. Jos elät, niin vanhaksi tulet sinäkin.

JAA

15 KOMMENTTIA

  1. Minua kirjoitus liikutti. Olen vieraillut silloin tällöin vanhusten luona ja aistin samoja tunnelmia kuin kirjoituksessa. Se vain kuvasi ja kertoi – ei tuominnut. Näin se oli ja näin se tapahtui. Jos hoitohenkilöt lukevat myös sen, niin miettikää voitteko tehdä työnne vielä paremmin.

    Kiitos kirjoituksesta.

    • Hei! kiitos kommentistasi. Hoitopaikkoja on monenlaisia ja toinen tykkää toisenlaisesta ja toinen muusta. Viimeaikojen keskustelut vanhustenhoidon tasosta ovat olleet hälyttäviä. Uskon, että jokainen hoitoalalle hakeutuva haluaa tehdä hyvää hoitotyötä, mutta olosuhteet eli muun muassa rahan puute pakottaa toimimaan minimiresursseilla. Toki aina kannattaa miettiä, voisiko työt organisoida vähän toisin, jotta voimavarat riittävät. Ajan kuluessa varmaan osa henkilökunnastakin kyynistyy ja se näyttäytyy asiakkaille aika ikävällä tavalla. Mikään ei kuitenkaan muutu, ellei asioista puhuta rehellisesti. Katri

  2. Todella erittäin pitkä ja erityisen hyväkirjoitus ,kymmenen pointsia Katrille.Vanhustenhoitoa ja sen lukuisia epäkohtia on tullut seurattua erittäin läheltä,ja olen päättänyt,että jos olen joskus samassa tilanteessa kuin esim.appivanhempani ,niin teen sen viimeisen pilkkireissun sulan reunalle.

    • Hei ja hui! Äläs nyt vielä suunnittele tulevaa. Vanhustenhoidosta riittää tässäkin blogissa juttua vielä monta kertaa. En ymmärrä ollenkaan, miten sivistyneessä yhteiskunnassa jätetään jopa heitteille vanha ihminen. Myös omaisilla on peiliin katsomisen tarvetta.Jokainen vanha ihminen on tehnyt elämäntyönsä ja ansaitsisi arvokkaan vanhuuden ja lempeän lähdön. Katri PS: ja kiitos kehuista 🙂

  3. Kiitos,kiitos……..Kaikesta näkee,että tällä plokistilla on pitkää elämänkokemusta viisautta,empaattisuutta ja erittäin lämmin sydän.Suuressa Amerikkalaisessa empaattisuustutkimuksessa jossa oli mukana 63-maata Suomi oli kuudenneksi huonoin empatiapisteissä.Ehkä tämäkin jo osaltaan osoittaa kansamme mielenlaadun,ja tämäkin tutkimus voi jo osaltaan heijastaa vanhushoitotyöhön.Toki syitä on moniakin,eräitten mielestä vanhukset ja eläkeläiset ovat pelkkä rasite,ja tuottamaton kuluerä johon ei kannata tuhlata rahaa.

    Ja omaisilla on monesti nimenomaan peiliin katsomisen paikka.Monestiko,ja koska viimeksi on käyty katsomassa ja huolehtimassa kotona/laitoksissa olevan vanhuksen tarpeista ja hyvinvoinnista?Usein suku kiinnostuu vasta sitten,kun omainen tekee lähtöä,ja on jotain jaettavaa.Niin raadollinen on usein ihmismieli.

    Ja hyvää jatkoa ja terveellisiä päiviä ”Ikänaiselle” sinne Oulun suunnalle.Parantumisiin.

  4. Poikkeuksellisen hyvä kirjoitus. Kiitosta. Hoitohenkilökunnan huono kohtelu johtaa osaltaan väärään sen koostumukseen ja alalle pesiytyy vääriä ko tehtäviin sopimattomia yksilöitä.

    ” Henkilökunnasta osa kyseenalaisti toimintani reippaasti. ”
    Ko lukuhetkiä tms. inhimillistä toimintaa arvotelevat ja välttelevät yksilöt eivät kuulu ihmisten hoivatöihin.

    • hei! Olen ajatellut, että hoitoalalla esim. lähihoitajien palkka on riittämätön ja siksi monet vaihtavat alaa. Hoitajia koulutetaan kyllä paljonkin, mutta vaihtuvuus työpaikoilla on suurta. Tämä tuo tietysti laatuun epätasaisuutta. Olet oikeassa, kaikista ei ole alalle. Tämä on totuus, enkä ymmärrä, miksi hoitotyöhön hakeudutaan, jos se ei oikeasti kiinnosta. Katri

  5. Vanhusten ja lasten kohtelu pitäisi olla viimeisen. Se kertoo paljon yhteiskunnastamme, miten kohtelemme niitä, jotka eivät saa ääntään kuuluviin.

    • Hei! Olet aivan oikeassa, heikoimpien asioista tulisi huolehtia, jos eivät siihen itse kykene. Suomalaiset alkavat olla hyvin koulutettuja, mutta jostain syystä jotkin perusasiat jäävät vaille huomiota. Onko tämä itsekkyyttä vai mitä? Katri

  6. Tässäpä ihminen joka ajattelee hyvää vanhuksista. Rahat suvulle kyllä kelpaa kuoleman jälkeen – siitä hoidosta ei niin väliä – mahdollisimman halpa !

    • Kiitos kauniista ajatuksestasi! Valitettavasti taidat olla oikeassa tuosta jälkimmäisestä kommentista, Tuotakin näkee, mikä on surullista. Olemmeko niin vieraantuneet vanhemmistamme, ettemme osaa ajatella heitä tuntevina ihmisinä,läheisinämme enää. Vai onko suhteet menneet niin ristiin matkalla, ettei yksinkertaisesti välitetä mistään. Paitsi perinnöstä…Katri

  7. Tuttua tarinaa. Olin itse töissä vanhusten hoivaosastolla. Tykkään vanhuksista ja halusin tehdä myös muuta, mikä oli se minimi. Hankin osastolle esimerkiksi mikrossa lämmitettäviä myssyjä, joilla saattoi kuivapestä hiukset, koska se suihkupäivä oli vain kerran viikossa. Eräs rouva nautti todella paljon, kun pesin ja samalla hieroin hänen hiuspohjaa myssyn kanssa. Tästä suuttui toinen sairaanhoitaja, ja kielsi minua tekemästä tätä. Jos nostin vanhuksen istumaan ja toin hänet päiväsaliin, tämä toinen kävi siitäkin sanomassa. Kaikki ylimääräinen kiellettiin, vaikka aika siihen olisi riittänyt. Kun pyysin lupaa ravitsemusterapeutilta antaa suun kautta lusikallisen kahvia/ vettä rouvalle, jolla oli peg-napin kautta ravintoliuokset, ja sainkin sen, niin tästä tehtiin valitus esimiehelle. Tämä potilas pyysi kuiskaten minulta aina, että anna vähän vettä/ kahvia, että hän saa maistaa. No, enpä saanut sitten enää antaa. Tätä jatkui sen koko vuoden ajan ja lopulta katsoin parhaaksi vaihtaa työpaikkaa. Osa hoitajista on kerta kaikkiaan vaan soveltumattomia hoitamaan puolustuskyvyttömiä vanhuksia.

    • hei! Kiitos rohkeasta kirjoituksestasi! Valitettavasti voin uskoa tuon helposti, mikä tuntuu vaikealta asialta, kun on juuri hoitohenkilökunnasta kysymys. Sinä yritit tehdä työtäsi ihmisläheisesti ja ”maalaisjärjen” saattelemana, joku toinen koki, että se on ylimääräistä työtä. Olen ollut työssä paikassa, jossa henkilökunta lähti mukaan vähän ”pehmeämpiin” työtapoihin, mutta aloitteen ja tuen pitää tulla esimieheltä, muuten löytyy näitä lyttääjiä joka työpaikasta. Itse näen, että työ olisi mukavampaa vähän rennommin tehtynä. Älä lannistu! Katri

  8. Moi Katri!Tästä vanhustenhoidostahan on keskusteltu paljon. Ja taso tosiaan vaihtelee paikakunnittainkin, se olen nähnyt omien läheisteni kautta. Lienee myös paljon tahtokysymys eikä aina se hoitajien märä.

    • Hei! kiitos viestistäsi. Olen samaa mieltä, hoitajamitoitukset eivät välttämättä ole ratkaisu, vaan töitten organisointi, järkevä mahdollistaminen ja asenne työhön. Tärkeätä, että ihmiset ovat kiinnostuneita asioista, se auttaa myös hoitajia. Katri

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.