Valkolakin lipan alta

0

Yleislakon vuonna syntyneet tietävät, että omat vanhempamme ovat kasvaneet sodanjälkeisissä tunnelmissa. Heidän sukupolvensa elämää on varjostanut puute ruuasta, toimeentulosta ja tuesta. Oli selviydyttävä. Koulutus oli harvojen etuoikeus ja perheissä toivottiinkin, että lapsista tulisi hyviä työmiehiä. Niin miehiä, naisia ei juurikaan muistettu mainita. Kasvatuksen saatesanoina olivat koti, uskonto ja isänmaa. Ei kuitenkaan ihan huono lähtökohta omaa suomalaista identiteettiään hakevalle kansalle. Työteliäs sukupolvi rakensi tehtaat, tiet, loi suomalaisuuden käsitettä suurvaltojen puristuksessa ja teki lapsia.

Synnyimme yleislakon keskelle  ja ensimmäisiä kuulemiamme sanoja taisivat olla ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…” Meillä oli jotain pysyvää, toistuvasti valittu presidentti.

Lapsen oikeuksien julistus hyväksyttiin 1959 ja lasten oikeutta lapsuuteen pidettiin arvossa. Kiitos edeltävän sukupolven, joka tiesi, miltä tuntui mennä kymmenvuotiaana aikuisten töihin. He antoivat meille lapsuuden. Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin maailmanlaajuisesti vasta 1989, en vieläkään näe kaikkialla lapsen oikeutta leikkiin. Tosin aikuisten ’leikkikaluiksi’ näyttävät kelpaavan jo vauvaikäisetkin. Vastenmielistä kehitystä.

Meille 70-luvun nuorille maailma näyttäytyi rakkautta huokuvan hippikauden, metallimusiikin synnyn ja tasa-arvon mahdollisuuksien aikakautena. Naisillakin oli oikeus opiskella, kiroilla ja tupakoida julkisesti. ”Vanha” oli vallattu muutamia vuosia aikaisemmin ja ensimmäisiä mielenosoituksia nähtiin. Tai kuultiin niistä, ei pikkukylissä ollut mielenilmauksia. Naapurimaan säännölliset ”Nootit” ja Kekkosen Myllykirjeet pitivät meidät kuosissa. Naapurit muuttivat Ruotsiin. Ja toisetkin naapurit. Maatalous ammattina ei ollut enää muodikasta eikä kannattavaa, piti päästä tehtaalle töihin.

Kansakoulun jälkeinen keskikoulu avasi ovet opintielle. Koin tasa-arvoa, vaikken ollutkaan  ”tipulalainen”. Itse asiassa en koskaan halunnut tyttölyseoon, syytä en osaa sanoa. Ruotsinkieliseen kouluun olisin halunnut jo kansakouluvaiheessa. Se olisi ollut suvun vähäisen kaksikielisyyden kunnioittamista. Taloudellisista syistä siihen ei ollut mahdollisuutta.

Myöhäisen murrosikäni koin lukiossa (en ole päässyt siitä eroon täysin vieläkään!). Kapinoin kuin yläastelainen, en millään meinannut tajuta suurta tilaisuutta, jonka vanhempani olivat minulle mahdollistaneet; väylää itsenäiseen elämään, ammattiin, josta haaveilin, taloudellisesti turvattuun asemaan. Onneksi sain valkolakin, vaikka en minä niillä tuloksilla voi ylpeillä. Aktiivinen liikuntaharrastuneisuus oli antanut kokemusta, ohjaustaitoja ja todistuksia voimistelusta runsaasti. Pärjäsin opiskeluahjoni pääsykokeissa, jotka olivat mielestäni helpot. Ne mustetahrakuvat olivat käsittämättömiä soveltuvuuskokeissa. Koin koko ajan häpeää testaajien puolesta miettien, eikö mitään ”tieteellisempää” ollut olemassa. Näin kuvissa vain kaksimielisyyksiä.

Opiskelun alettua jotain napsahti päässäni. Opiskeluhan oli mukavaa! Iltarukouksissani kiitin, että olin päässyt opiskelemaan, vaikka aikaisemmin olin lapsellisuuttani vähällä pilata koko tulevaisuuteni. Fysioterapeutiksi (silloin lääkintävoimistelija) valmistuminen oli yksi hienoimpia kokemuksiani. Minä tein sen itse ja tiesin läheisteni olevan iloisia kanssani. Jos ammatissa voi olla onnellinen, niin minä olin ja olen edelleen.

Opiskelukipinä iski rajusti. Ammatillisia koulutuksia, erikoistuminen, maisteriopinnot ja väitös. Ja koko ajan luen jotain ja yritän oppia uusia asioita. Elinikäinen mahdollisuus opiskella ja uudelleen kouluttautua ovat arvaamattoman suuria lahjoja. Suomalaiset nuoret ja aikuiset ovat etuoikeutettuja opiskelumahdollisuuksien suhteen. Kansainvälisesti uskon vakaasti koulutuksen merkitykseen kehitettäessä maailmanrauhaa, torjuttaessa nälänhätää tai ilmastonmuutoksia ja vahvistettaessa ihmisten sivistystä. Koulutusmahdollisuuksien ja koulutuksen kehittämisen puolesta jaksan puhua. Samanaikaisesti kärsin niiden nuorten puolesta, jotka hetken typeryyksien takia hukkaavat opiskelumotivaationsa ja tilaisuutensa.

Nyt on koulutuksen juhlapäivä ja on aika onnitella ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita! Onnea myös muille opintien valinneille.

Iloa ja  menestystä edelleen!

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.