Totuus

5

Minäkin olen herra. Totta se on. Luin sen itse sanomalehdestä ja lehti ei valehtele. 

Kuulin asken erään tarinan Neuvostoliitosta. Siellä oli eräs korkea-arvoinen herra lukenut Pravdaa. Lehden nimi on kuulemma suomeksi Totuus. Se on oiva nimi sanomalehdelle totuuden julistajalle.

Niin, tämä herra oli lukenut Pravdasta, miten Neuvostoliitto on tieteessä, taiteessa, teollisuudessa ja ihan kaikessa maailman paras maa. Tottahan se tietysti oli. Sitten tämä herra oli liikkunut ulkona ja nähnyt toisenlaista todellisuutta.

Hän oli mennyt johtaja Breshnevin luokse ja kertonut ristiriitaisesta olostaan. Hänestä oli alkanut tuntua, ettei kaikki ollut ihan niin kuin lehdessä kirjoitettiin ja siksi kysyi neuvoa toverilta. Toveri Breshnev oli antanut oivan neuvon: "Kuulehan toveri. Tämä on helposti sovitettavissa yhteen. Lue enemmän ja ulkoile vähemmän.

Lehdestä löytyy totuus. Erityisesti sellaisesta lehdestä, joka julistaa olevansa sitoutumaton. Oulukin voisi säästää siinä, että lakkautettaisiin valtuusto ja kaikki luottamustoimet. Virkamieskunta voisi lukea lehdestä, miten heidän kuuluisi toimia ja millä tavoin saataisiin säästettyä veromaksajien rahoja. 

JAA

5 KOMMENTTIA

  1. Hoksaako Kalevan toimittajat ja eilisen pääkirjoituksen kirjoittaja pointin? Toimittajan mielipide on enemmän oikea kuin ymmärtämättömän valtuutetun joka puolustaa äänestäjiensä oikeuksia ja etuja. Hauskasti nostat asian esille.

    • Juuri tuo on ollut lehden viesti: ymmärtämättömät valtuutetut. Olen kolmatta kautta valtuustossa ja ensimmäistä kautta Oulun valtuustossa. Olen saanut tutustua kaupunginvaltuutettuihin. Pidän kaikkia 67 valtuutettua hyvin älykkäänä ja asioihin perehtyvänä ihmisenä. Ideologialtaan erilaisia, mutta kunnioitan heistä jokaista mielipide-eroista huolimatta. Asioiden paljous ja laaja-alaisuus tekee luottamushenkilön työstä toisen ammatin. Aikaa kuluu asioiden selvittelyyn niin tuhottomasti, että eiköhän tämä ole viimeinen kausi.
      Olen toiminut kiinteistöbisneksessä vuodesta 1986 lähtien. Tiloja vuokrataan yrityksille. Vuokrattavien tilojen neliöhinnat vaihtelevat sijainnin mukaan.
      Nyt sitten esimerkkinä, miten kaupunki vuokraa omia koululiiketilojaan siis Tilakeskus sivistys- ja kulttuuritoimelle. Salonpään koulu on suuruudeltaan 2414m2. Koulun tilakulut ovat 22.819,44€/kk. Kuulostaa aika kovalta. Kulut sisältävät KAIKEN (vuokra, siivous, kiinteistöhuolto, vesi, vakuutus ja sähkö) Vuokran osuus on 13.108,41€/kk. Huomaa: kysymyksessä velaton rakennus, jonka Oulunsalon kunta luovutti Oululle kuntaliitoksessa vastikkeetta. En saa missään omista vuokraamistani liiketiloista tällaista tuottoa, koska ne vuokrataan markkinaehtoisesti. Kaupungillahan on karkeasti kyse rahan siirtämisestä taskusta toiseen, mutta kustannukset saadaan näyttämään kovilta. Niitä tietoja sitten julistetaan totuuksina lehdissä. Uudisrakentamisissa kustannukset koulurakennuksissa ovat 2000€/m2. Siitä voi laskea uuden koulun investointikustannuksia. Kuriositeettina Lyseon saneeraukseen tullaan varaamaan 11miljoonaa, todellinen kustannus noussee noin viiteentoista miljoonaan. Tätä en pidä millään muotoa järkevänä. Sillähän rakentaisi jo melkoisen uuden ajanmukaisen koulun.

  2. Kalevakaan ei ole puolueeton uutislehti, jota lukiessa voisi muodostaa asiapohjalta oman mielipiteensä. Usein otsikoista jo näkee mihin suuntaan ollaan kallellaan. Totuushan tarkoittaa sitä mitä on tapahtunut tai mikä on 100% totta. Mielipiteensä journalistinen perustelu voi olla hauskaa mutta kun sen tarkoitus on tuoda yksi totuus yli muiden mahdollisten totuuksien, ei sitä voi pitää puoluettomana, sitoutumattomana, puhumattakaan uutisena. Politiikka ja uskonto ovat tietenkin herkullisimmat pureksittavat, kun syy-seuraus suhteet eivat ole selvitettävissä 100% tarkkuudella. Siinä jää aina sijaa omalle tulkinnalle..faktaa ja fiktiota. Tämä on sääli ja vahinko niille, jotka tykkäisivät lukea välillä pelkkää faktaa.

  3. Onneksi enemmistö valtuutetuista ajattelee omilla aivoillaan, eikä ole ohjailtavissa. Todellakaan kaikki, mitä lehdessä lukee ei ole totta! Olisi virkistävää lukea puolueetonta Kalevaa, eikä jonkun toimittajan subjektiivista mielipidettä asiasta. Kouluverkkoasiassa Kalevan uutiset ovat olleet suurelta osin tietämättömiä ja harhaanjohtavia.