Rökäletappio

2

Sunnuntai-illan vaalitulos järkytti. Se on sanottava suoraan. Samalla alkoi päässä pyöriä ajatukset, että mistä kaikesta tämä johtui. 2015 Suomi oli velkaantunut ja rämpi muutoinkin kuin suossa. Työllisyys ei pysynyt muiden EU-maiden vauhdissa, nyt sitävastoin tilanne on paljon parempi. Hallitus sai tavoitteensa läpi, sotea lukuunottamatta.
Usein sanotaan, että asiat ovat sitä miltä ne näyttävät. Niin se varmasti on. Kikyä on moitittu, vaikka sillä on selkeästi osoitettavissa kilpailukyvyn paraneminen kilpailijamaihin verrattuna. Vienti vetää ja työllisyys on paremmalla tolalla. Aktiivimallia on myös raskaasti moitittu. Jokapaikassa kiky ei kuitenkaan ole toiminut. Omassa työpaikassani se on selvästi luonnottoman oloinen. Sillä ei ole varmastikaan saatu mitään etua aikaan. Aktiivimallikaan ei ole kaikissa tilanteissa taatusti ollut toimiva ratkaisu. Moitteen kohteita on ollut useita, jotka varmasti ovat olleet perusteltuja.
Veret seisauttavaan vaalitappioon on varmasti monta muutakin syytä hallituksen saamien moitteiden lisäksi. Uskon niitä tehdyn ihan kotikutoisestikin, kun kelaan mielessäni aikaa jonkin verran taaksepäin. Analyysin jälkeen on katsottava eteenpäin ja lähdettävä keräämään voimia uuteen nousuun. Keskustalainen aate ei ole hävinnyt mihinkään. Se on hengissä pitämisen arvoinen. Keskustalaisuuteen kuuluu kaikkien oikeudenmukainen kohtelu, heikompien auttaminen, perheiden tukeminen ja yrittäjyyteen rohkaisu.
18 kansanedustajapaikan menettäminen on kuitenkin varsin selkeä viesti kansalta. Sitä on uskottava. Hallitusoven saranat eivät sellaisen vaalitappion jälkeen passaa kulua. Suunta on oppositioon. Toisten pitää ottaa hallitusvastuu ja Keskustan tehdä vastuullista oppositiopolitiikkaa. Seuraavat vaalit ovat viimeistään neljän vuoden päästä, saattavat ne olla tosin aiemminkin.

JAA

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.