Hyvää isänpäivää isät!

0

Olipa mukava herätä aamulla, kun kotiväki oli laittanut isänpäiväkahvit. Tämä isänpäivä on järjestyksessään 38:s. Monta ja monenlaista isänpäivää on saanut viettää. Samalla muistelen myös omaa isääni ja isänpäiviä lapsuuskodissa.

Isän tehtävä on vastuullinen ja vaativa. Se on samalla äärettömän arvokas ja siihen saa suhtautua nöyrällä mielellä. Tehtävänä on kasvattaa lapsi kohti aikuisuutta, joka aikanaan ottaa vastuun omasta elämästään ja rakentaa maailmaa. Samalla he tulevat huolehtimaan meistä vanhenevasta ja väistyvästä sukupolvesta. Ei ole siis lainkaan yhdentekevää, miten me isät hoidamme tämän vaativan tehtävämme.

Viimeaikoina on noussut keskusteluun isän- ja äitienpäivän nimen muuttamisesta läheisenpäiväksi. Perusteluina on pidetty, ettei kaikilla ole isää taikka äitiä. Tällöin lapsi kokee asian murheelliseksi, kun ei voi tehdä vaikkapa korttia vanhemmalleen, jota ei ole. Mieleeni nousee vanha vitsi armeijasta. Sotilaat olivat lähdössä kovassa pakkasessa marssille, mutta yhdeltä oli vasemman käden kintas hukassa. Yhdenkaltaisuuden vuoksi jättivät kaikki vasemman käden kintaan pois ja jokainen sai palella toista kättään yhden vuoksi.

Pettymykset kuuluvat elämään, joita jokainen joutuu kokemaan elämässään. Menetykset ja tappiot kasvattavat meitä. Elämä ei mene aina niin kuin ihminen toivoo. Me emme ole lopulta oman elämämme käsikirjoittajia. Paljon me kuitenkin voimme vaikuttaa asioihimme omilla valinnoillamme. Vanha sanonta kuuluu, ettei lapsi ole voinut valita vanhempiaan. Hän ei ole valinnut myöskään sitä, että häneltä voi puuttua toinen vanhemmista tai heistä molemmat puuttuvat. Se ei todellakaan ole lapsen syy.

Vanhemmat voivat usein vaikuttaa siihen, minkälaisen kasvualustan lapsi saa. Jokainen tietää, miten ihmistaimi saa alkunsa. Juuri tuohon alkuun kuuluu suurimman vastuun otto tulevilta vanhemmilta. Luulisi, ettei siihen riitä kahden ihmisen yhden illan tapaaminen tai hetken mielijohde.

Omassa työssäni kohtaan ihmisiä, jotka suunnittelevat avioliiton perustamista. Kirkollisten toimitusten käsikirjassa sanotaan, että papin kuuluu keskustella avioon aikovien kanssa mitä avioliitto ja sille siunauksen pyytäminen merkitsevät. Tähän olen halunnut työssäni huolella paneutua. Onhan siinä kaksi ihmistä tekemässä elämän mittaista ratkaisua. Haluan siinä olla tukemassa heitä juttelemalla kestävän avioliiton perusteista.

Lapsi voi menettää vanhempansa myös kuoleman kautta. Se on lapselle raskas kokemus ja hän tarvitsee paljon apua sen asian käsittelyssä. Ennen kaikkea on tärkeää puhua noista asioista. Kaikkein raskain suru on surematon suru.

Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin sekä isään että äitiin. Toivottavasti yhteiskunnassa annettaisiin säilyä tämä oikeus jokaiselle luovuttamattomana arvona. Näin saisi jokainen pieni piirtää korttinsa ja kiikuttaa sen isälleen.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.