Sitä saa, mitä mittaa

5

Mikä on elämän tarkoitus? Ymmärryksen lisääminen, lisääntyminen, hyvän tekeminen, rakkaus, nautiskelu… Vastauksia on yhtä monta kuin on vastaajaakin. Elämän tarkoituksen pohtiminen on ihmiselle ominaista. Kysymys, jota voi lomalla miettiä, mutta johon tyhjentävää vastausta ei ole vielä löytynyt.

Yhteiskunnan tarkoitusta ei sitäkään voi määritellä tyhjentävästi, mutta suuntaa-antavasti kyllä. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia ihmisten perustarpeista, perusoikeuksista, turvallisuudesta ja ympäristön kestävyydestä sekä ylläpitää järjestystä ja laillisuutta. Sen tehtävä on mahdollistaa hyvä elämä nyt ja tulevaisuudessa.

Koska yhteiskunnan tarkoitusta voidaan määritellä, voidaan sen onnistumista myös mitata, esimerkiksi seuraamalla hyvinvoinnista ja onnellisuudesta kertovia tietoja, pienituloisuusastetta, rikostilastoja ja ympäristön tilasta kertovia mittareita.

Kuitenkin yhteiskunnallinen keskustelu ja päätöksenteko keskittyy usein näiden sijaan bruttokansantuotemittariin. Se mittaa maassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa.

BKT:n kasvua on totuttu pitämään hyvinvoinnin ja kehityksen mittana. Taloudellisen hyvinvoinnin mittaamisessa se onkin jossain määrin käyttökelpoinen. On selvää, että aineellisten perustarpeiden tyydyttäminen edellyttää riittävän taloudellisen pohjan ja työllisyydellä on kytkös suhdanteisiin. On kuitenkin muistettava BKT-mittarin rajoitukset ja huomattava, että tuotannon kasvu ei automaattisesti lisää hyvinvointia varsinkaan rikkaissa maissa.

BKT ei kerro, mitä tuotetaan, tai miten tuotannon hedelmät jakautuvat. Se ei huomioi sitä, millaisia ongelmia ja tuhoja taloudellinen toiminta voi aiheuttaa. BKT kasvaa myös, kun valmistetaan aseita tai terveydelle haitallisia kemikaaleja. Se kasvaa, kun tuotetaan enemmän muovia, tai kun maailman keuhkot eli sademetsät hakataan vessapaperiksi. BKT kertoo paljonko on tehty – ei sitä, onko tehty hyvää vai pahaa. Se ei myöskään tee eroa sen välillä, jakautuuko kasvu tasaisesti vai kasautuuko se pienelle yläluokalle. BKT:n nousu voi kertoa jotain siitä, miten hyvin sinulla menee, mutta todennäköisemmin se kertoo, miten hyvin pomosi pomolla menee.

Harva ajattelee, että elämän ja yhteiskunnan tarkoitus on tuottaa maksimaalinen määrä kertakäyttömuovikuppeja tai rynnäkkökiväärejä. Silti päätöksenteossa painaa paljon mittari, joka kannustaa kaiken tuotannon lisäämiseen ja kertoo vain rajoitetusti hyvinvoinnista. Painoarvoa kuvaa hyvin se, että ihmisten tai ympäristön hyvinvointia lisääviä päätöksiä perustellaan sillä, että ne kasvattavat BKT:ta. Hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä on tullut BKT:n kasvulle alisteista. Rengistä on tullut isäntä.

En ehdota BKT-mittarin hylkäämistä, mutta toivon, että yhteiskuntapolitiikkaa arvioitaisiin ja ohjattaisiin monipuolisemmin. Bruton lisäksi voisimme katsoa, mitä ihmiskunta nettoaa. BKT:n rinnalle tarvitaan laajemmin hyvinvointia ja yhteiskunnan kehitystä kuvaavia mittareita. Koska sitä saa, mitä mittaa. Jos mittaa muovikuppien ja aseiden tuotantoa, voi saada maailman, joka kärvistelee ympäristöongelmien ja konfliktien keskellä. Jos emme muuta toimiamme, vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Siinä vaiheessa ei paljoa lämmitä, että on varaa hienoon vieheeseen.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 11.7.2019

JAA

5 KOMMENTTIA

  1. Samaa tulee pohdiskeltua välillä. Maailma on nyt sellainen jossa elämä on valjastettu rahan perässä juoksemiseen, ja jossa kovuus ja jäänkylmä itsekkyys ovat vallalla. Tuntuu, että ahneus ja häikäilemättömyys lisääntyvät vuosi vuodelta, ja jonnekin on kadonnut yhteisöllisyys ja toisista välittäminen. Ja jos et halua painaa täysillä töitä koko elämääsi, olet arvoton ihminen?
    Jotkut kai tästä hulluudesta pystyvät irtautumaankin ja elämään silti täysipainoisesti? Itse en ole vielä keksinyt keinoa.
    Työkaverin kanssa kerran pohdittiin juuri näitä asioita mistä olemme tulleet ja minne joudumme
    .Hänellä oli kyllä tuohon selvät vastaukset,samoin elämän tarkoitus on saada p….a joka päivä hän totesi.

  2. Pointtihan on hyvin selkeä.. Jos hiemankaan miettii maailman taloutta (esim. Suomen taloutta) niin päätyy ajatukseen .. Tuotanto voi olla mitä tahansa jopa maailmaa vahingoittavaa ja saastuttavaa. Minne moisen tuotannon tuotto menee??

  3. Hararin mukaan yksi kolmesta tärkeimmästä tiedon sisäistämisvaatimuksista on ”Kyky rakentaa tiedonpalsista kokonaiskuva maailmasta”.
    Kokonaiskuvassa jotkin asiat ovat pieniä detaljeja, toiset jättiläismäisiä. Tämän eron tajuaminen on yksi ymmärryksen perusta. Matemaattislooginen hahmottaminen on vaativampaa kuin humanistisemotionaalinen. Siksi se usein ohitetaan.
    Käsitteet bruttokansantuote ja vaikkapa vaihtotase ovat valtavia vaikuttajia, jotka voivat tarjota mahdollisuuden kaikkiin yhteiskunnan hyvinvointipalveluihin. BKT:n ja muovimukien tuottamisen rinnastaminen voi sopia arvopohjakeskuteluun keksikahvi- ja skumppatarjoilun väliin mutta kansanedustajan toivoisin kammoavan moista varhaisteiniviisailua.

  4. Hyvä, mutta toisekseen hieman liian kärkevä ja sittenkin lievästi yksisilmäinen blogikirjoitus!
    BKT:n merkityksestä hyvinvoinnin mittarina on taitettu peistä ja valettu kannuja jo vuosikymmeniä ja näin syytä tehdä myös jatkossa. BKT:n tunnuslukuja ei ole järkevää liiallisesti kyseenalaistaa, koska myös laadullisten hyvinvointitekijöiden toteutuminen on ns. ”rahasta” kiinni, kuten lamojen aikana olemme nähneet ja konkreettisesti kokeneet.
    Ympäristö- ja tulevaisuusnäkökulmat ovat niin ikään tärkeitä. Eli joudutaan pohtimaan ja päättämään ennen muuta kansainvälisillä forumeilla, miten ympäristö pidetään mukana ja tähän liittyen, millaiseen tieteellisen ja kokemukselliseen tietoon ekologisissa asioissa ”poliittisesti” uskotaan. Demagogian ajan (vrt. esim. Punaisen viivan poliittisen kiihkosaarnaajan lupaukset) pitäisi tässä suhteessa jäädä jo historiaan ja katseen kiinnyttyä enemmän demografisiin kysymyksiin.
    Hanna Sarkkiselle kiitos vielä siitä, että hän uskaltaa – kaiketi maailmankatsomuksensa motivoimana – ottaa esille tärkeän kysymyksen, miten kansantalouden makea kakku jaetaan. Kysymys on tuotannon jakomuodosta, josta on keskusteltu ja kiistelty kautta ihmiskunnan historian. Tiedämme, että monopolikapitalismissa tuotannon hedelmät hyödyttävät etupäässä trustien sikariporrasta, joiden pussiin kasautuu suunnattomia omaisuuksia ja varantoja, kun taas sosiaalisessa markkinataloudessa esivalta verottaa osan yritysten ja palkansaajien voitoista ja tuloista yhteiskunnallisia tarpeita, mm. sosiaalisia turvaverkkoja varten. Ja tämä tapahtuu jopa oikeudenmukaisella tavalla; poliittisilla forumeilla käydään loppujen lopuksi debattia vain yksityiskohdista. Meillä Suomessa tuskin mikään poliittinen taho on ensi hätään halukas nujertamaan sosiaalisen markkinatalouden koko yhteiskuntaa tukevia ja rikastuttavia tuloksia. Vai haluaako joku esim. amerikkalaisen koulutusmallin, jossa koulutuspaikka on lunastettava isolla rahallisella panoksella? Pappa betalar, jos hänellä on hynaa. Muuten jäät rannalle. Toisaalta tuskin edes vanhat vannoutuneet telaketjukommunistit ovat valmiit enää vannomaan sosialismin puolesta, joka näköjään hyödyttää lähinnä kommunistisen puolueen eliittikerrosta ja tarjoaa pelottavalle enemmistölle lopulta vain Gulag-tason palveluita.
    Kaukaisella 70-luvulla käytiin mm. opiskelijapiireissä vakavaakin keskustelua ns. konvergenssimallista eli pelkistetymmin siitä, miten yhdistää kapitalismin ja sosialismin parhaat piirteet omaksi kokonaisuudeksi. Kenties ns. pohjoismainen hyvinvointimalli, jossa valtion rooli kansantalouden kakun jakamisessa on keskeinen, on onnistunut yhdistelemään vastakkaisten ideologioiden käsityksiä ja ideoita niin, että ne viime kädessä hyödyttävät kaikkia yhteiskunnan jäseniä. Tästä on hyvä jatkaa!

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.