Miltä näyttää eduskunnan syksy?

7
Hanna Sarkkinen Vasemmistoliitto 2018 Valokuvaaja: Pinja Nikki

Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyi eilen. Elokuu meni täydessä työntouhussa eduskuntaryhmien ja hallitusryhmien kesäkokousten, valiokuntatehtävien, vierailujen ja palaverien merkeissä. Varsinainen täysistuntokausi alkoi eilen ja lienee paikallaan tehdä katsaus syksyn isoihin ja mielenkiintoa herättäviin asioihin.

Eilen eduskunnan keskustelu käynnistyi vilkkaasti, kun käsittelyssä oli Postia koskeva laki. Lakimuutos sinänsä oli melko tekninen, mutta sen yhteydessä heräsi keskustelua Postin työehtoshoppailusta ja johdon muhkeista palkitsemisohjelmista. Posti oli pudottamassa osan työntekijöistä palkkoja jopa yli kolmanneksen samalla kun yhtiön johtaja nauttii poikkeuksellisen suurista palkkioista, jotka yltävät vuositasolla lähes miljoonaan euroon.

Isot palkanalennukset eivät ole työntekijöiden kannalta oikeudenmukaisia. Postin johdon palkitsemisjärjestelmät ovat kohtuuttomia varsinkin tilanteessa, jossa työntekijöiden palkkoja alennetaan. Onneksi omistajaohjausministeri Paatero on nyt ottanut Postin tilanteen vakavaan tarkasteluun. Valtiolla pitää olla sananvaltaa sen 100% omistaman yhtiön toimintaan. Oikeuden ja kohtuuden pitää toteutua niin Postissa kuin muissakin valtion määräysvallassa olevissa yhtiöissä.

Toisaalta on myös muistettava ja tunnustettava vaikea toimintaympäristö, jossa Posti toimii. Kirjeposti vähenee mutta yleispalveluvelvoitteet säilyvät, kilpailijat maksavat alempia palkkoja ja valtio-omistaja odottaa tuottoa. Postin tilanteen helpottaminen joko alentamalla tuottotavoitetta tai korvaamalla velvoitteista aiheutuvia kuluja voisi olla keino helpottaa Postin tilannetta. Näin helpotettaisiin myös taloudellista painetta, joka lopulta kohdistuu työntekijöihin. Myös Postilakia ja postin toimintaa täytyy tarkastella muuttuvassa toimintaympäristössä. Toivottavasti postin tilanteeseen löydetään kestäviä ratkaisuja.

***

Syksyllä eduskunnan käsittelyyn on tulossa monia isoja ja tärkeitä asioita. Odotan kovasti ainakin vanhuspalvelulain muutosta, jonka myötä vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa sitovaksi hoitajamitoitukseksi säädetään 0,7. Hoitajamitoitus tulee voimaan asteittain, sillä työvoiman saatavuushaasteiden vuoksi mitoitusta ei saada nostettua välittömästi. Myös mielenterveyspalveluita tullaan käsittelemään, kun eduskunta saa käsiteltäväksi terapiatakuu-kansalaisaloitteen. Suomessa todella tarvitaan parannusta mielenterveyspalveluiden saatavuuteen, sillä mielenterveysongelmat ovat jo suurin ennenaikaisen eläköitymisen syy.

Vielä tämän vuoden puolella eduskunta saa käsiteltäväkseen subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisen. Eli Rinteen hallitus palauttaa sen, minkä Sipilän hallitus vei. Lapset saavat takaisin subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden riippumatta vanhempien työmarkkina-asemasta. Odotan innolla myös hallituksen esitystä epäoikeudenmukaisen aktiivimallin leikkurin purkamisesta. Aktiivimalli saadaan toivottavasti historiaan jo 1.1.2020.

Syksyn isoin asia on tietenkin valtion ensi vuoden budjetti, jossa määritellään ensi vuoden tulot ja menot. Keskustelua riittää myös hallituksen kunnianhimoisesta työllisyystavoitteesta ja toimista sen saavuttamiseksi.

JAA

7 KOMMENTTIA

  1. Mistä rahat kaikkeen tähän?Nostetaanko taas veroja ja maksuja lisää,kun taantumakin kolkuttaa taas ovella,ja jatkuvat yt-neuvottelut ja lomautukset ovat menossa joka puolella ja maailmakin pitäisi vielä pelastaa,ja lähetellä rekka-autolastettain rahaa ympäri maailmaa.

    Ja juurikin vasemmisto,eritoten juuri sdp on ollut luomassa tuota johtajien suurta palkkiojärjestelmää kuten Kalliomäki,Mönkäre,Filatov Fortumin optioineen jolloin esim. johtaja Lilius tienasi parhaimpana vuotenaan lähes 12-miljoonaa vuodessa..ja seuraava johtaja Kuula 6-7 miljoonaa.

    Täysin älytöntä, että Fortum on pörssiyhtiö, jota kehitetään vain mahdolisimman suureen tuottoon ja pörssiarvoon. Se ei ole asiakkaiden, suomalaisten eikä valtion etu. Sitä nämä ahneet liikemiehet nyt ovat hyödyntäneet ja hyödyntävät jatkossa,ja kaikki tulee näkymään kansalaisten jatkuvasti kohoavissa sähkönhinnoissa.
    Saako politiikot paljonkin avustuksia, koska asiaan ei haluta tai ymmärretä puuttua. Systeemi järkkyisi?

  2. Pieneltä kuulostaa Postin pääjohtajan ansiot noihin lukuihin verrattuna jotka sdp,n poliitikot ovat luoneet.Muistan 70-luvulta kuinka kohistiin Nesteen pääjohtajan Uolevi Raatteen ökypalkasta joka oli 20 000 markkaa/kk ilman optioita.Kaikki on suhteellista.

    Ja työtön tai alkoholiongelmainen perhe sysää lapsensa kunnalliseen päivähoitoon,eikä hoida sitä itse.
    Vanhemmat pääsevät helpolla, kun ei itse tarvitse ottaa vastuuta lapsen kasvatuksesta,vaan sen tekee yhteiskunta. Viulut maksetaan sitten murrrosiässä.

  3. Postin johdon bonusjärjestelmän takana on Postin hallituksen jäsen, vasemmistoliittolainen Suvi-Anne Siimes. Siimes on hallituksen jäsenenä ollut myös tietoinen Postin työntekijöiden palkka-alesta. Vasta nyt, kun asiasta nousi kohu, niin Suomen hallitus toimii. Olihan tj:n palkka tiedossa jo mm. viime keväänä, kun Talouselämä kirjoitti siitä.

  4. Suvi-Annehan tietenkin.Hänhän myi ministerinä 90-luvun kototekoisen laman uhrit,yrittäjät sun muut roskapankille jolloin lähes 15 000 yrittäjää teki itsemurhan.
    Palkkioksi isot pojat järjestivät sitten Annelle huippuvirat palveluksistaan isänmaan hyväksi.
    -jälkipolvet maksavat vieläkin hautaan asti noita hallituksen järjestämiä tuhoja.

    https://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/koiviston-konklaavi-salatut-sopimukset.html

    https://mvlehti.net/2019/07/30/koiviston-konklaavi-ja-suomalaisten-joukko-oikeusmurha-siis-suomiko-oikeusvaltio/

    http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi

    https://www.nykysuomi.com/2017/05/17/mauno-koiviston-maanpetossyyte-nurin-syyna-koiviston-konklaavi/

    Nykyhallituksen pitäisi ottaa esille kaikki nämä vääryydet joita silloin tehtiin,annettava OIKEUTTA laman uhreille,ja pyydettävä anteeksi…vaikka eipä tuo tuo takaisin uhreja jotka silloin lähtivät täältä oman käden kautta.

  5. Muistanko oikein, että Hanna odottaa vauvaa ja onneksi ei siitä kirjoittanut blokissa sanaakaan, mistä hänelle kiitos. Tietoni tai luuloni mukaan itse vassurit aikanaan olisivat olleet vastahankaa näistä palkitsemisista postissa. Senhän jopa Paatero myönsi tv:ssä näytetyssä kyselytunnissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.