Ulkoministerin lähetysmatka

0

Kansanedustaja Timo Soini ilmoitti kolme vuotta sitten aidontuntoisesti ilonsa siitä, että hetkeä aikaisemmin hän oli saanut ulkoministerin salkun Juha Sipilän hallituksessa. Aika oli vahvistava, että ulkoministerin salkku on salkuista toiseksi painavin. Vaatimukset ovat sen mukaiset. Vähäinenkin epäonnistuminen tuo näyttävästi kielteistä julkisuutta. Toisaalta valtaa on, mutta sen mahdollisuuksien testaaminen voi jättää kiusalliset jäljet jälkeensä.

Testitilanne syntyi ulkoministeri Soinin matkustaessa virkatehtävissä Kanadaan. Hän uskoi siihen, että ulkoministeri voi järjestellä päiväohjelmansa virka- ja yksityisiä osia kuinka tahansa. Jäkimmäisiin kuului osallistuminen abortinvastaiseen mielenilmaukseen, joka sai globaalia huomiota. Ei ollut sattuma, että ajassa, paikassa ja tarkoituksessa tällä mielenilmaisulla oli juuri tuolloin ulkopoliittista merkitystä. Siinä ulkoministeri Soinin välittämä sanoma poikkesi Suomen virallisesta kannasta. Ei hyvä!

Timo Soini siis ilmoitti osallistuneensa mielenilmaukseen vapaa-ajallaan ja yksityishenkilönä. Sinänsä hänen abortinvastainen mielipiteensä on ollut äänestäjien tiedossa vaaleissa, joihin hän on osallistunut. Sen sanoman kertominen tapahtuneella tavalla ulkoministerin ominaisuudessa Kanadassa ei ollut kuitenkaan paikallaan. Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan jäsenenä tasavallan presidentti joutui ilmoittamaan julkisuuteen, ettei ”ulkoministeri voi noin vain esiintyä yksityishenkilönä ulkomailla. Ajankohtaisuus antaa lausunnoille merkittävyyden”.

Politiikan toimittaja Pekka Ervasti (MT 7.6.) korosti omassa arvioinnissaan ulkoministerin merkitystä ulkopoliittisessa toiminnassa. Luottamus on keskeistä. Nuhteleminen ei saisi missään tapauksessa olla tarpeellista. Olisiko sellaisesta henkilöstä edes suurlähettilääksi, kysäisi Ervasti lopuksi.

Ervastilla tietenkin olivat mielessä tapaukset, joissa ministeri on sujuvasti siirtynyt suurlähettilääksi. Ole Norrback tulee ensimmäisenä mieleen. Kansanedustajien valiokuntamatkoilla poikettiin mielellään Ateenassa kuuntelemassa Norrbackin ansiokasta Kreikka-analyysiä. Kreikan taloushuolet ovat edelleen tapetilla.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.