Palkkaamiskynnys puhuttaa

1

Hallitus sopi viimeviikkoisen kehysriihensä päätteeksi:

Alle 30-vuotiaan työttömän määräaikaista työsopimusta ei tarvitse perustella, jos hän on ollut työttömänä yli kolme kuukautta.”

Ei ihme, että työmarkkinaosapuolet kaivoivat alta aikayksikön esiin Suomen perustuslain lisäksi työjärjestö ILO:n Suomea koskevat sopimukset ja EU-lainsäädännön.

Lukemattakin oli selvää, että vertailut historiaan tulevat olemaan rankinta luokkaa.

Työsopimuslaki puhuttaa. Palvelualojen ammattiliitto Pamin Helsinki-Uudenmaan ammattiosastot ryhtyivät oitis selvittämään jäsenistönsä halukkuutta poliittiseen lakkoon, jolla vastustettaisiin hallituksen työsuhdeturvaa heikentäviä päätöksiä. Pääministeri Juha Sipilän hallitus oli jo aiemmin testannut työntekijäjärjestöjen herkkyyttä ryhtyä järjestöllisiin vastatoimiin. Hallitus pidensi koeaikaa kuuteen kuukauteen, lyhensi takaisinottovelvoitetta ja lisäsi pitkäaikaistyöttömien määräaikaisuuksia.

Hallitus on poiminut erityissyyniin myös alle kahdenkymmenen työntekijän yritykset. Viime viikolla hallitus sopi irtisanomisten helpottamisesta näissä yrityksissä. Potentiaalisesti tämän operaation ensisijainen maksaja on suojasta riisuttu työntekijä. Vielä joitakin aikoja sitten uudelta työntekijältä odotettiin – aivan oikein – pikaista sitoutumista uuden työpaikan kulttuuriin. Hallitukselta on jäänyt ymmärtämättä, että perusteettomasti irtisanottu työntekijä on tiedostamattaankin menettämänsä työpaikan ”lähettiläs”. Ei ole yrityksen kannalta yhdentekevää, mitä irtisanottu kaiken kokemansa jälkeen kysyttäessä vastaa.

Mitähän siellä Sipilän kirjekuoressa onkaan seuraavaan antiin?

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Tässäkin asiassa hallitus menee perse edellä puuhun eli ongelmia lähdetään ratkaisemaan täysin väärästä päästä. Koko nykyhallituksen vallassaoloajan se on huutanut ihmisiä yhteisiin talkoisiin työllisyyden parantamiseksi. Tämä huuto on kohdistettu nimenomaan työntekijöihin ja työnhakijoihin. On joustettava, on annettava periksi, on luovuttava eduista ”yhteisen hyvän vuoksi”. Työnantajaosapuolelle puolestaan on vain koko ajan tarjottu. Olen odottanut, missä vaiheessa työnantajaosapuoli osoittaa ”talvisodan henkeä” ja lähtee mukaan näihin ”talkoisiin”? Ei hyvältä näytä, eikä hallitus siihen ainakaan rohkaise. Samaan aikaan, kun työnantaja hyljeksivät työttömiä työnhakijoita, iäkkäitä (lue: yli 40-vuotiaita) työnhakijoita tai liian huonosti koulutettuja työnhakijoita, liian hyvin koulutettujan työnhakijoita, he valittavat työvoimapulaa. Miten on mahdotonta löytää työntekijöitä tai miten vastentahtoisia ihmiset ovat ottamaant töitä vastaan. Olisiko peiliin katsomisen paikka? Olisiko syytä lopettaa kerman kuorinta ja valtion lypsäminen. Työnantaja voi muuttaa asenteitaan mm. työttömiin työnhakijoihin, ja työnantaja voi myös itse osallistua työntekijöidensä kouluttamiseen. Mutta ei kannata niin kauan, kun EK on kokoomuksen kauttaa päättämässä ja pistämässä työelämän pelisääntöjä ja lainsäädäntöä uusiksi. Tämä on viimeisin osoitus siitä. ”Tehdään työnhakijasta houkuttelevampi työnantajalle”, sanoo Orpo. Jos työnantajalla on työntekijän tarve, eikö siinä ole riittävästi houkutinta? Näin on ollut tähänkin asti. Ei kait tämä ole mikään parinmuodostusongelma eli ei sen työntekijän kanssa tarvitse sänkyyn mennä.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.