Luonto ratkaisee

0

Ruoka ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä. Väestöräjähdys kasvattaa maapallon väkilukua yli 70 miljoonalla vuodessa. Väestökeskittymäalueilla puutetta on sekä ravinnosta että turvasta. Pohjois-Afrikan aavikoituminen on ollut ennakoitavissa oleva luonnonilmiö. Luonnonhistoria kertoo kuinka ihmisen tärvelemiseltä säästynyt luonnondynamiikka toimii. Poliittinen historia puolestaan paljastaa, kuinka hitaasti ihmisyhteisöt oppivat epäonnistumisistaan.

Epäonnistumisten taustaa voidaan etsiä mm. kulttuurimaterialistisesta historianselityksestä, jonka professori Marvin Harris työsti Columbian yliopistossa (N.Y. City) 1950 – 1970 luvuilla. Läntisistä teollisuusmaista Ranska 1960-luvulla ja Suomi 1980-luvulla jatkoivat pärjäämisen ohjelmatyötä malliksi muille. Ranskassa tyypillistä oli jo tapailuvaiheessa työskentely nimenomaan ryhmissä, mielenkiintoisena yksityiskohtana halu sulkea ulkopolitiikka agendan ulkopuolelle. Tällainen tietysti etäännytti näin toimivia muista politiikantekijöistä.

Suomessa henkiset ja aineelliset voimavarat vihreään toimintaan löytyivät usein yliopistoista, korkeakouluista, oppilaskunnista, sosiaalialan toimijoista ja pääkaupunkiseudulta. Järjestäytymisen alkuvaiheessa muotoiltiin Marvin Harrisin tutkimuksiin perustuvat ”Oulun teesit”. Olennaisin on kiteytetty neljään teesiin näin:

– luonnon kantokykyä ei saa ylittää;

– ihmisten sietokykyä ei saa ylittää;

– päätöksissä pitää ottaa niiden pitkäaikaisvaikutukset huomioon; ja

– meillä ei ole moraalista oikeutta siirtää kulutuksemme laskuja tulevien sukupolvien maksettaviksi.

Nämä teesit ovat universaaleja. Integraation vaikuttavuuteen pitää kaikessa toiminnassa kiinnittää huomiota. Euroopan unioni on integraatiotuote, mutta niin on päinvastaiseen suuntaan etenevä Brexitkin. Kaikki on dynamiikkaa.

Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kaikki näyttää menevän pieleen. Maapallolla 60 miljoonaa pakolaista odottaa inhimillistä väestöllistä ratkaisua. Kuvaavaa on, että vuonna 2016 EU ohjasi neljälle nälänhätäkohdemaalle, Nigeria, Somalia, Etelä-Sudan ja Jemen yhteensä 345 miljoonaa euroa. Näissä maissa turvallisuusrakenteet ruokahuoltoa myöten on jätetty oman onnensa nojaan. Viime kädessä apuun kiirehtivät YK:n turvaorganisaatiot. Suomi ei saa laistaa maksuosuudestaan.

Ympäristöpolitiikka ei enää yksin riitä, tarvitaan toimimista kaikilla tantereilla.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.