Kolmikanta – tervetuloa takaisin

2

Keskustalaisilla pääministereillä, Aho, Vanhanen ja Sipilä, on ollut ainakin yksi yhteinen periaatteellinen kanta. He eivät ole voineet hyväksyä kolmikantaista työmarkkina-asioiden valmistelua, siis sitä, että siihen osallistuvat valtiovallan lisäksi työnantaja- ja työntekijäkeskusjärjestöt. Kysyin aikoinaan Vanhasen käyttämältä alan asiantuntijalta saamani vaikutelman oikeellisuutta. Hän oli nimittäin juuri tuolloin saanut käteensä Keskustan sanoman viestittämiseen tähtäävän tabloidiasuisen taistelulehden. Asiantuntija myönsi havaintoni oikeaksi ja korosti Matti Vanhasen ideologista roolia kenttätyössä.

Eipä siis sattuma, että Yle nyt on haastatellut hymyilevää, innostunutta Vanhasta akuutissa kolmikannan tulevaisuutta koskevassa poliittisten voimien mittelössä. Ex-pääministerin viesti nykyiselle kepulaiselle pääministerille on ollut, ettei tällä kertaa saa taipua odotettavissa olevan paineen allakaan. Laillisten poliittisten lakkojen reaalimaailmassa historia on kuitenkin toistanut itseään. Poliittisten lakkojen laajentuessa pääministeri Sipilä katsoi kuin katsoikin aiheelliseksi kutsua – vastoin aiempia puheitaan – kolmikannan arvioimaan hallituksen lakiesityksen sisältöä. Valtakaudellaan pääministeri Aho viittasi tällaisissa yhteyksissä ”Siperian opetuksiin”. Pitää muistaa, että pääministeri Sipilän lemmikki, kiky-sopimus, ei tainnut juontuakaan kaikilta osin siistien pöytätapojen mukaan. Tilaisuuden tullessa potut kuitataan usein pottuina suomalaiskansalliseen tyyliin.

”Taisteluihin” kuuluu, että toimijat joutuvat valitsemaan puolensa. Nyt historiaan kirjattiin, että Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) esiintyi eräässä vaiheessa yhteisrintamassa työntekijäkeskusjärjestöjen kanssa. Merkittävää on ollut sekin, että EK:n työmarkkinajohtajana kuuluisaksi tullut Lasse Laatunen puolusti käytännön ratkaisuissa työntekijäkeskusjärjestöjen kantoja. Vastakkaisten, aika tylyjenkin puheenvuorojen käyttäjiin on kovaäänisesti ja aggressiivisesti kuulunut mm. Suomen yrittäjät ry.

Kolmikanta – tervetuloa takaisin!

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Ihmeellinen on maailma, vielä ihmeellisempi ajatus talouselämää koskevan päätöksenteon siirtäminen vain toiselle osapuolelle. EK:n työelämää koskeva asioiden valmistelu kelpasi maan hallitukselle sellaisenaan. Suomen Yrittäjät pyrki vielä mukaan radikaalimpien ehdotusten tekijänä. Mutta pieleen meni. Mikä ihme tämän maan oikeistovoimia vaivaa ja miksi se ei näe tyvoimassa mitään kunnioittamisen arvoista?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.