Kaivoslaki perusremonttiin

1

Elinkeinoministerinä siltarumpupolitiikan taitaja Mauri Pekkarinen saneli vuonna 2011 uuteen kaivoslakiin tahtonsa mukaisen muodon. Sen avulla houkuteltaisiin ylikansallisia kaivosyhtiöitä investoimaan Suomeen. Perusteluissaan Pekkarinen tähdensi kaivoksen työllistävää vaikutusta erityisesti maan syrjäisissä kunnissa. Malmia saattoi sen jälkeen etsiä kutakuinkin vapaasti. Varsinkin maan pohjoispuolisko Natura-luonnonsuojelualueineen on saanut värikkään esiintymäkartan.

Kaivostoiminnan aloittaminen vaatii aina erillisen luvan. Maanomistaja saa mitättömän pienen korvauksen sekä etsinnästä että louhinnasta, valtio ei killingin killinkiä. Turhaa on myös perustella valtion anteliaisuutta esim. yhteisöverokertymällä. Kaivosyhtiöt osaavat verosuunnittelun, ja valtion tai kuntien kassaan siunautuvat veroeurot ovat jääneet minimaalisiksi.

Viritetyn kaivospelin sääntöihin kuuluu, että kaivostoimija osoittaa vakuudet mahdollisten vahinkojen varalta. Nyt jo käytäntö on osoittanut, että kaivosyhtiöiden vakuudetkaan eivät ole olleet oikealla tasolla. Esimerkiksi australialaisen Dragon Mining -yhtiön huoleton toiminta on jo tuottanut 20 miljoonan euron menot suomalaisille veronmaksajille. Kaivoksen sulkemisen jälkeen maisemoinnin ja jopa onkaloihin siirrettyjen jätteiden siivoamisen kaivosyhtiöt ovat jättäneet tyystin hoitamatta. Oma lukunsa on tietysti Sotkamon Terrafame, johon on tähän mennessä käytetty lähes miljardi euroa yksityistä ja julkista rahaa. Sitä saa, mitää tilaa – eikö niin! Vihdoin ja viimein nyt vaaditaan perusteellista kaivoslain remonttia. Valtio-omistajuuden pitää näkyä ja tuntua. Tässä tarkoituksessa Venetsian yliopiston tutkija Pauli Lappi on kartoittanut kaivoslakimme kriittiset uudistamiskohteet (HS 9.1.19).

Pauli Lappi toteaa, että ”ympäristöongelmien ohella kaivostoiminnan suurimpia ongelmia Suomessa ovat liian pieninä pidetyt louhintakorvaukset ja riittämättömiksi kritisoidut vakuudet, joita käytettäisiin kaivosalueen maisemoinnista ja turvallisuuden takaamisesta syntyviin menoihin. Kaivannaisvarannot ovat lähtökohtaisesti kansallisvarallisuutta. Nykyisen kaivoslain mukaan malmiesiintymän omistaa kuitenkin Suomen valtion sijaan esiintymän löytäjä, joka saa etuoikeuden esiintymän hyödyntämiseen tekemällä varausilmoituksen tai hakemalla malminetsintälupaa. Tämän jälkeen malminetsintäluvan haltija voi joko hankkia maan itselleen tai maksaa maanomistajalle louhintakorvausta, joka on 50 euroa hehtaaria kohti ja 0,15 prosenttia louhitun kaivannaisen arvosta. Valtio ja paikalliset yhteisöt eivät saa – toisin kuin monissa suurissa kaivosmaissa – lainkaan korvausta, elleivät he satu olemaan ko. maanomistajia.

Pauli Lappi kiteyttää suomalaiselle kaivospolitiikalle lähtökohdan näin:”Lähtökohtana valtio omistaa malmiesiintymän, jolloin korvaus louhinnasta maksetaan valtiolle ja paikallisyhteisöille. Korvauksen suuruus on suunniteltava niin, että kaivostoiminnasta yhteiskunnalle syntyvä hyöty on mahdollisimman suuri.”

Keskusteluun on nostettu myös aloite kaivosverosta. Vuoden 2011 kaivoslain mukaisia kaivoshankkeita on aloittamisvaiheessa vain yksi, Sotkamo Silver. Lain remontointi sopii oikein hyvin tähän saumaan.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Näin on kuten Erkki todistaa. Taidamme olla tosi tyhmää porukkaa, kun tarjoamme näin helpot ”riistamaat” ulkomaisille yhtiöille, Erkki kirjoittaa silkkaa asiaa; joku muu on huolissaan retoriikasta.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.