Huoltovarmuus määrittää viljelyalaa

2

Ravinto ja suoja (turvallisuus) ovat ekologisia perustekijöitä luonnossa yleisesti ja ihmislajin elinympäristössä erityisesti. Saarijärven Paavo joutui tämän realiteetin eteen perheensä ruokahuollosta vastatessaan. Kiinteä asuinpaikka pakotti tarttumaan kuokkaan ja viljelemään maata. Kuokka saattoi osua sekä kivennäis- että suomaahan. Sato kertoi sekä tuurista että pienviljelijän kyvykkyydestä. Säiden merkityksen Paavo oppi tunnistamaan, ilmasto käsitteenä oli tuntematon. Nykytuottaja osaa ennustaa säitä, mutta joutuu välillä tunnustamaan myös epäonnistumisia.

Eteläisin rannikkoalueemme kuuluu lehtimetsävyöhykkeeseen, sen ja Tunturi-Lapin väliin jäävä alue on pohjoista havumetsävyöhykettä. Tämä on maapallon pohjoisinta aluetta, jolla voidaan tuottavasti harjoittaa maataloutta. Viljanviljelyn pohjoisraja oli pitkään Iijoen etelärannalla, nyt se on jo pohjoisemmassa. Tunturi-Lapin poronhoitoalueella alkuperäisväestön, saamelaisten, ravintotalouden perusta rakentui poron ja lohikalojen varaan.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa hiilidioksidipäästöt ovat avainasemassa. Lukuisissa kirjoituksissa on viime aikoina puututtu maatalouden ja siinä lähinnä peltoviljelyn hiilidioksidipäästöihin. Maataloutemme vuoden 2016 hiilidioksidipäästöt olivat tilastokeskuksen mukaan 6,6 miljoonaa tonnia. Tämän päälle pitää ottaa huomioon suopeltojen hiilidioksidipäästöt, kuusi miljoonaa tonnia. Kuvatessaan määrän kaksinkertaistumista prof. Ilkka Savolainen (HS 28.10.18) vertaa suopeltojen kuutta miljoonaa päästötonnia saman vuoden bensiinin käytöstä aiheutuneeseen neljän miljoonan tonnin ja dieselin kahdeksan miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöihin. Kivennäismaiden peltojen hiilidioksidipäästö on 0,2 miljoonaa tonnia, joten sitä voitaisiin arvioiden mukaan kääntää päästöstä hiilinieluksi.

Suopelto ja -metsä voidaan entistää nostamalla pohjaveden pinnan tasoa. 1970-luvulla kuului virallisiin ohjelmiin päinvastainen toiminta. Metsien osalta kaikki ei suinkaan onnistunut. Prof. Seppo Eurola apulaisineen arvioi, että sadat tuhannet hehtaarit odottivat korjausliikettä, käytännössä entistämistä suoksi. Käynnissä oleva ilmastonmuutoksen torjunta on nostanut tällaiset seikat asialistan kärkeen.

Suomen maatalouskäytössä oleva kokonaispeltoala on 2,2 miljoonaa hehtaaria, siitä suopeltoja noin kymmenesosa. On laskettu, että hyvänä vuonna 1,5 miljoonalta hehtaarilta korjattu sato riittäisi kansan ravitsemiseen ja selviytymiseen talven yli aina seuraavaan satoon saakka. Huoltovarmuus vaatii kuitenkin nykyisen kokonaisviljelyalan kunnossapidon. Viimeksi koettu satovuosikin osoitti, kuinka huomattavan suuria alueelliset erot ovat. Tämä joudutaan ottamaan suunnitelmissa huomioon.

Huoltovarmuusvaatimus määrittää viljelyalaa. Se ratkaisee – ajassa – myös suopeltojen käyttötarpeen ja kohtalon.

Lopuksi on todettava, ettei Huoltovarmuuskeskus ole enää sitä, mitä se parikymmentä vuotta sitten oli. Ruokatavarakauppakin on kovan bisneksen tyyssija, jossa suomalainen tuottaja on valitettavan heikoilla. Kauppa kerää voitot, kun tuottajien rinnalla teollisuuskin voi huonosti.

JAA

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.