Hiilensidonta ympäristötekona

1

Alan professori Jari Liski kehottaa käyttämään hiilensidonnassa maa- ja metsätalouden keinovalikoimaa. Esimerkiksi sopii pelloilla normaali viljelykäytäntö. Tärkeää on pystyä todentamaan maahan sidotun hiilen määrä. Muutoin emme voi lisätä sidonnan määrää”. Todennusta hiilensidonnasta tarvitaan ympäristöohjauksessa ja hiilimarkkinoihin perustuvan kompensaatiojärjestelmän kehittämisessä. Olisi tietenkin hyvä tietää, kuinka pitkäksi aikaa hiili sitoutuu maaperään. ”Todentamismenetelmä ei ole riittävä, jos se kertoo vain, paljonko hiiltä tänä vuonna sitoutuu. Sen avulla pitää pystyä osoittamaan myös se kauanko hiili pysyy sidottuna.”

Tulevaisuudessa pitäisi maksaa siitä, kuinka paljon toimenpiteellä on saavutettu tulosta, esimerkiksi juuri hiilensidontaa. Kysymys on maatalouden ympäristöohjauksen osuvuudesta ja tuloksellisuudesta. Tietenkin ollaan pian uuden rahoituskauden (2021) kynnyksellä, jolloin teoria voi olla käytäntöön soveltamisvaiheessa.

Maaseudun Tulevaisuudessa oli hyvä juttu hiilensidonnasta 27.5.19.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Kunnioitan sinua Erkki Pulliainen monien ansioittesi tähden.

    Tämä kirjoitus ei auennut minulle. En tiedä mistä puhut. En ole asiantuntija vaan tavallinen Kalevan lukija Oulusta. Onko se jatkoa johonkin aikaisempaan puheenvuoroon?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.