Arktinen on tylyä konkretiaa

0

Tällä erää Suomen ensimmäinen vuosi Arktisen neuvoston puheenjohtajana on takanapäin. Jälleen kerran vahvistui, että neuvosto on poliittisia päätöksiä tekemätön poliittinen organisaatio. Sen avulla vaikuttaminen vaatii hyvän tuurin rinnalla muilla tantereilla hankittua vaikutusvaltaa. Niinpä vuosi sitten poliittiset johtajat yrittivät käyttää silloista tilannetta hyväksi Venäjän presidentin saamiseksi kiinnostumaan arktisista asioista. Hyvää houkutinta ei löytynyt. Nyt maailmanpolitiikan painopiste on jonkin aikaa Lähi-idässä ja Aasian itärannikolla. Ajankohtaisen vetonaulan löytäminen Arktisen neuvoston puheenjohtajuutemme toiselle vuodelle on siis poliittisen lottovoiton varassa.

Jos nykyinen Arktinen neuvosto agendoineen ei ole riittävän kiinnostava mediakohde, niin muokataan yllätysvedolla neuvoston ja Suomen välinen suhde sellaiseksi. Ilmatieteen laitokselta eläköitynyt Reijo Solantie huomasi Suomen hallituksen ryhtyneen varsin persoonalliseen puuhaan (ks. tarkemmin Kalevan yläkerta 13.6.). Kun meillä täällä Suomessa on totuttu ilmiöiden ja alueiden rajauksissa tukeutumaan luonnossa tehtyihin havaintoihin, Suomen hallitus on – huomiota herättääkseen – julistanut koko maan olevan arktista aluetta. Maan hallitus on niin ikään luonut käsitteet ”Suomen arktinen maatalous” ja ”Suomen arktinen metsätalous”. Virkamiesten tulisi hallituksen mielestä julistaa, että me suomalaiset olemme ylivoimaisesti maailman suurin arktinen kansa, joka etevyyttään vastaa pääosasta arktisen vyöhykkeen metsä- ja maataloustuotantoa.

Jos Suomen hallitus haluaa muistuttaa, että arktisen alueen rajaukseksi on ajan saatossa tehty toisistaan poikkeavia ehdotuksia, niin näyttää se käyneen. Niistä kuitenkin ikirouta, permafrost, on osoittautunut käyttökelpoisimmaksi. Ikirouta reagoi ilmastonmuutokseen. Elämme ilmaston lämpenemisen aikakautta, mikä näkyy konkreettisimmin Siperiassa. Ikiroudan sulamisen myötä sen eteläraja vetäytyy pohjoista kohti. Suomessakin Utsjoen palsasuot ovat olleet sulamisen vaaravyöhykkeessä. Jos palsat ovat jo historiaa, luulisi olevan kiusallista julistautua arktisuuden vaalijaksi tai jotain sellaista.

Reijo Solantie ehtikin jo muistuttaa, että subarktisella (meidän Lapissamme tunturikoivuvyöhykkeellä) ja arktisilla alueilla luontaistalous voi perustua ainoastaan metsästykseen, kalastukseen, valaiden pyyntiin, hylkeenpyyntiin ja poronhoitoon. Tyypillistä on, että tieverkosto puuttuu lähes kokonaan ja asutus on harvaa. Puhelinyhteydet ovat mahdollisia sateelliittien välityksellä. Energia saadaan öljystä ja kaasusta.

Kaikki on muutoinkin hyvin konkreettista. Tundra viittaa puuttomuuteen. Kansakoulussa aikoinaan opetettiin, että Oulujoen pohjoispuolella ei kannata yrittää viljakasvien viljelyä.

Kannattaisi vähin ääniin unohtaa arktinen maatalous ja metsätalous. Suomi sijaitsee hyvin konreettisesti havumetsä- eli boreaalivyöhykkeessä.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.